Taru sormusten herrasta – Kaksi tornia valkokangas

Sormusten herran tarun keskimmäinen osa putkahtaa maailman elokuvamarkkinoille kuin joululahjaksi kaikille fantasiaklassikon faneille. Vuoden mittainen odotus on ohi ja jälleen voi käpertyä turvallisesti elokuvateatterin penkkiin ja antaa seikkailun viedä mennessään.

Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia jatkaa ykkösosan tarinaa ilman mitään suurempia selittelyjä. Sormuksen ritareiden joukkio on lyöty hajalle. Frodo ja Sam ovat omilla teillään matkalla Mordoriin, Merri ja Pippin kaapattuina ja loput sankareista heidän perässään. Elokuva haarautuu näiden tarinan juonteiden mukaisesti kolmeen osaan. Kirjassa tällainen asettelu toimii elokuvaa paremmin. Ohjaaja Jackson ei ole oikein saanut rytmitettyä juonilinjoja toisiinsa. Tarinan osat kompastelevat keskenään saaden kokonaisuuden tuntumaan hetkittäin hajanaiselta. Tosin kirjansa lukeneille ja tunteville tämä ei ole suurikaan ongelma.

Kahden tornin kohdalla näyttääkin perusoletuksena olevan, että ensimmäinen elokuva on katsottu ja kirja luettu. Itsenäisenä teoksena elokuvaa ei voi oikeastaan edes pitää ja ehkä ei pitäisikään, olihan jo alun alkaenkin selvää, että Sormusten herran filmatisoinnissa on kysymys trilogiasta.

Kaksi tornia on kuvallisesti jälleen näyttävää silmänruokaa. Suurelta kankaalta koettuna elokuva on kuin katsojan karkkipäivä. Maalauksellisia maisemia, suuria joukkokohtauksia ja sankareita lähikuvissa. Asioita alleviivaava äänimaailma hetkellisine hiljaisuuksineen ja tunnelmia korostavine musiikkeineen on ammattitaitoista. Kaikkiko siis kohdallaan? No jaa. Jostain Tolkienin tornien välistä pääsee mahtipontisuuden mauton peikko irvistelemään muiden örkkien rinnalla. Tietty pateettisuus kuuluu tietysti asiaan, mutta joissain kohdin elokuvan dialogiin upotetut "one linerimaiset" kuolemattomat lausahdukset alkavat kokea sellaisen inflaation, ettei katsoja tiedä itkeäkö vai nauraa. Tosin Jacksonin taustan tuntien voi jopa olettaa, että mies on tehnyt näin tahallaan.

Mieleenpainuvin hahmo elokuvassa on Frodon ja Samin matkaseuraksi nouseva Klonkku. Tuo sormuksen riivaama olio, jonka inhimillisyys on kadonnut Sauronin ja sormuksen syöminä. Klonkku on kokonaan digitaalisesti mallinnettu oikean näyttelijän liikkeiden ja puheen päälle. Näin on luotu mielestäni ehkä ensimmäinen todella uskottava ja ilmeikäs digitaalinen roolihahmo, joka näyttää hyvältä jopa pitkissä lähikuvaotoksissa.

Kaksi tornia on hienosti tuotettu jatko-osa, mutta vasta sarjan päätösosan jälkeen tiedämme, jääkö elokuvaversio elämään sellaisena merkkipaaluna kuten alkuperäinen kirja fantasiakirjallisuuden klassikkona.