The Hitman’s Bodyguard valkokangas

Baby Driverin nopeiden takaa-ajojen ja Atomic Blonden brutaalien toimintakohtauksien jälkeen valkokankaille saapuu toimintakomedia palkkamurhaajasta ja hänen turvamiehestään. The Hitman’s Bodyguardin mainoskampanja parodioi The Bodyguardin (1992) julistetta esittämällä Samuel L. Jacksonin Ryan Reynoldsin sylissä valmiina ampumaan tielle käyvät vastustajat. Myöhemmin elokuvasta ja mainoskampanjasta tuli kuitenkin totisempi.

Epäonnistunut saattokeikka tuo palkkamurhaaja Darius Kincaidin (Samuel L. Jackson) ja maineensa menettäneen turvamiehen Michael Brycen (Ryan Reynolds) yhteen. Dariuksen on tarkoitus todistaa kansanmurhasta syytettynä olevaa Vladislav Dukhovichia (Gary Oldman) vastaan ja näin vapauttaa vaimonsa Sonia Kincaid (Salma Hayek) vankilasta. Michaelille saattokeikka tietäisi maineen palautusta ja arvonnousua entisen tyttöystävän ja Interpolin agentin Amelia Rousselin (Elodie Yung) silmissä. Matka Lontoosta Haagiin näyttäytyy kuitenkin näännyttävän pitkänä, kun takana on vuosien vihanpito ja palkkamurhaajia joka kulman takana.

Perusjuoni on kuin 1980–90-lukujen toimintakomedioissa, joissa erilaisiin toimitapoihin tottuneet miehet joutuvat pakon edessä työskentelemään yhdessä. Kaikkeen varautuva Michael noudattaa lakia, vaikka hänen työnantajansa ovatkin sen harmaalta alueelta. Darius on spontaani oman tiensä kulkija, jolla on tarkka moraalinen koodisto työstä riippumatta. Näkemyseroista saisi aikaan komiikkaa, jos elokuva ei lähtisi painottamaan eroja niin kirjaimellisesti, että se vie vallan dialogissakin. Näin hahmojen erilaisuuden korostaminen menee huumorin ohi.

Vaikka The Hitman's Bodyguard vaikuttaa paperilla mukavalta parodialta tutusta genrestä, toteutus ei vastaa ideaa. Hyvä toimintakomedia vaatii pelatakseen tiukan juonen ja napakkaa dialogia. Nyt elokuvasta ei löydy kumpaakaan. The Hitman’s Bodyguard haahuilee päämäärättömästi eteenpäin ja huumorin raja menee siellä, missä aita on matalin. Elokuva ei ole jaksanut uskoa kahden päähahmonsa väliseen kemiaan, ja perusjuonen ympärille on rakennettu kaikkea rakkausongelmista kansanmurhaan. Ytimekästä loppua kaipaava elokuva korahtaa kiville erityisesti viimeisessä näytöksessään.

Toimintakohtaukset ovat päteviä, mutta eivät tarjoa mitään uutta ja jäävät paremmin toteutettujen elokuvien varjoon. Amsterdamin sokkeloisiin ja kanavien halkomiin kaupunkimaisemiin sijoittuva takaa-ajokohtaus on elokuvan parasta antia, koska maaston tarjoamat mahdollisuudet on käytetty hyväksi. Komedialliset elementit eivät toimi läheskään yhtä hyvin. Romanttisten laulujen tahtiin sovitetut toimintakohtaukset ja pieruvitsit saavat seurakseen mautonta ja paikoin ilkeää huumoria. Samuel L. Jackson tekee tutuntuntuisen hahmon ja Ryan Reynolds yrittää pysyä perässä epätasaisella roolisuorituksella.

Aika on ajanut The Hitman’s Bodyguardin ohi jo ennen sen ensi-iltaa. Poliittinen ilmapiiri on muuttunut niin, että elokuvan loppu toimii varmasti hyvin eri tavalla kuin kirjoitusvaiheessa. Elokuvan puolustajat yhdistävät nostalgisilla katseillaan sen 80-luvun toimintakomedioihin, mutta jos The Hitman’s Bodyguard olisi tehty silloin, olisi lopputulos lyhyempi, toimivampi ja hauskempi. Nyt elokuva jää kalpeaksi ja pitkäveteiseksi kopioksi vanhoista äijätoimintakomedioista.