Juokse, Barry, juokse!

Harva Hollywood-tähti on puhdas pulmunen maineeltaan. Moni on törttöillyt melkoisesti ja paistatellut kyseenalaisissa lööpeissä. Yleensä se ei haittaa roolisuorituksista nauttimista, eikä joka rikkeestä ja risahduksesta ole mitään mieltä ihmisten työsuorituksia tuomita. Raskaamman sarjan rikokset ovat eri asia. Usein pelkät rikossyytteet vakavista teoista saavat Hollywood-tuottajat takajaloilleen ja syrjäyttämään näyttelijät, kuten vaikkapa Johnny Deppin menestysrooleistaan. Deppin A-kastin ura lienee ohi, vaikka Depp voitti oikeudenkäynnin Amber Heardia vastaan.

The FlashTarpeeksi isot rahasummat kuitenkin ohittavat aina moraalin. Ezra Milleria, yli 200 dollarin budjetilla tehdyn The Flash -elokuvan päähenkilöä on syytetty todella vakavista asioista, kuten pienten lasten altistamisesta huumeille ja jättämistä kiväärien kanssa itsekseen sekä naisystävän houkuttelusta seuraansa tämän ollessa alun perin 12-vuotias. Miller on myös murtautunut ihmisten koteihin viinan himossa ja kuristanut tuntematonta naista baarissa. Millerin kerrotaan myös olleen hyvin sekavassa tilassa ja höpisseen, että vapaamuurarit vainoavat lähettämällä demoneja hänen kimppuunsa.

Millerin syytelista on karua luettavaa, varsinkin väitetyt huomionosoitukset esiteini-ikäisille tytöille. Vaikka Miller on pätevä ja kokenut näyttelijä, hänen rikos- ja ongelmakierteensä tultua julki on hyvin vaikea samaistua Milleriin esittämässä yhtä DC-universumin jaloimmista ja kirkasotsaisimmista sankareista, Barry Allenia eli Flashia, kotoisammin Salamaa.

The FlashVaikka Miller on aiemmissa DCEU-elokuvissa hahmoa esittänytkin, ei olisi ollut kohtuutonta roolittaa hahmo uudestaan. Salama kun ei ole mitenkään leimallisesti Millerin rooli, vaan supersankaria on näytellyt aikojen saatossa peräti kahdeksan näyttelijää. Paras tarjokas olisi ollut karismaattinen Grant Custin. Custin esitti Salamaa peräti 10 vuoden ajan televisiossa The Flash -sarjassa (2014–2023), joka loppui vain kolme viikkoa ennen The Flash -elokuvan ensi-iltaa. Vaihto olisi onnistunut näppärästi The Flashin teeman eli rinnakkaismaailmojen ja -hahmojen myötä.

Elokuva perustuu pitkälti Geoff Johnsin vuonna 2011 kirjoittamaan sarjakuvatarinaan Flashpoint, jossa Salama palaa muuttamaan menneisyyttä ja saa vastuuttomalla toiminnallaan aikaiseksi kokonaan uuden todellisuuden. Samasta tarinasta on tehty sovitus jo The Flash -televisiosarjassa sekä animaatioelokuvassa Justice League: The Flashpoint Paradox (2013). Salama sotkee asiat pahemman kerran, ja tutut versiot hahmoista sotkeutuvat rinnakkaismaailmojen hahmojen kanssa.

The FlashSiitä päästäänkin The Flashin todelliseen täkyyn, joka ei ole pääsankari itse vaan uusvanha Batman. Michael Keaton palaa esittämään sitä samaa Batmania, joka seikkaili Tim Burtonin klassikoissa Batman (1989) ja Batman Returns (1992). Keatonin synkempi, goottilainen Batman päätyy omasta Burton-universumistaan Salaman avuksi. Keatonin Batman on edelleen mieleenpainuvin ja kovin kaveri, joka on nahkaiseen lepakkoasuun sonnustautunut.

Mukana keikkuu tovin aikaa myös Ben Affleckin Batman, joten Lepakkomiehet lasketaan monikossa. Eri elokuvasarjojen sankarien yhteisen seikkailun idea on supersankarielokuvien katsojille tuttu myös Hämähäkkimiehen seikkailuista, jossa Spider-Man: No Way Home (2021) nokitti kolmella Hämiksellä. The Flash tarjoaa myös etnisen päivityksen Krypton-planeetan asukkeihin, sillä Teräsmiehen serkku Terästyttö (Sasha Calle) on tällä kertaa latinalaistaustainen.

The FlashFlashpoint-sarjakuvan ideana oli sarjakuvissa uudistaa DC-kaanonia. The Flashin ideana on vetää töpseli DCEU-elokuvauniversumin seinästä ja käynnistää lähtölaskenta James Gunnin johtamalle DCU-elokuvauniversumille. Käytännössä tämä tarkoittaa resetointinappulan painamista siten, että osa supersankarihahmoista ja sivuhahmoista saa jatkaa kuten ennenkin, mutta isot tykit kuten Teräsmies ja Batman roolitetaan uudestaan. Vuorossa on 2025 elokuva Superman: Legacy, jossa noin sadannen miljoonannen kerran palataan taas Teriksen eli Clark Kentin varhaisempiin vaiheisiin.

Pohjimmiltaan The Flash on siis vain välityö ja välikappale Warner Brosin sisäisten valtakamppailujen ja taloudellisten muutosten toteuttamiselle. Se on työkalu odotettua epätasaisemmin menestyneen DCEU-universumin saattohoidolle siinä toivossa, että James Gunnista olisi siksi ihmeidentekijäksi, josta Zack Snyderista ei ollut ja jollainen Kevin Feige on ollut kilpailija Marvelilla.

The FlashVälikappaleen rooli ei tarkoita, ettei The Flash olisi voinut olla hyvä, itsellinen ja riittävän itsenäinen elokuva. Pohjalla on inhimillinen, samaistuttava kuvio väkivaltaisen menneisyyden muuttamisesta, ja Michael Keatonin Batman on valtaisan arvokas lisä tarinaan. Lopputulos on kuitenkin varsin epäkoherentti ja kliseinen, vaikka Millerin luonnikas näytteleminen ja Keatonin jäätävä karisma pelastavatkin paljon aina siihen asti, että pakollinen lopun toiminta- ja tehostemylly pyörähtää käyntiin. Multiversumiteema alkaa tuntumaan jo vanhentuneelta, vaikka cameo-roolit Nicolas Cagelta ja George Clooneylta saavatkin hymähtämään.

The Flashin käsikirjoitusprosessiin on osallistunut jopa 45 ihmistä vuosien aikana, ja se näkyy epätasaisuudessa. Mitä useampi kokki, sen huonompi soppa, ja nyt kokkeja on niin monta, etteivät he mahdu edes keittiöön yhtä aikaa. Tarinaan on yritetty mahduttaa liikaa elementtejä, liikaa jopa hahmolle, joka voi liikkua aika-avaruudessa juoksemalla tarpeeksi lujaa.

* *
Arvostelukäytännöt