Mekaaninen messias
Tekoäly ja siihen liittyvät ongelmakohdat ovat olleet tänä vuonna vahvasti esillä valkokankailla. Mission: Impossible – Dead Reckoning Part Onessa tekoäly oli virtuaalinen ase, joka oli väärissä käsissä ihmiskunnalle vaarallinen. Suoratoistoon päätynyt Heart of Stone pyöritti samaa aihetta vaisummin. Gareth Edwardsin The Creatorin keskiössä tekoälyn huipentuma on suorastaan mekaaninen messias.
Edwards ohjailee harvakseltaan. Kehuttu esikoisohjaus Monsters (2010) oli ohjaajan itsensä kirjoittama, sen jälkeen Edwards teki kaksi franchise-ohjausta. Näistä jälkimmäinen eli Rogue One: A Star Wars Story (2016) edusti Tähtien Sota -aiheisten elokuvien parempaa kastia. Alkuperäisen trilogian jälkeen Rogue One on SW-aiheisten elokuvien ykkönen. Omassa kädenjäljessä on kuitenkin vara parempi. The Creatorin Edwards on kirjoittanut ja ohjannut itse.
Nykypäivän jatko-osien, esiosien ja suoraan suoratoistolle tehtyjen liukuhihnatuotantojen maailmassa on harvinaista nähdä valkokankailla omaperäinen, itse kirjoitettu ja toteutettu tieteisspektaakkeli. The Creatorin 80 miljoonan budjetti on riittävän iso, mutta kaukana kestosaagojen jättibudjeteista, joissa on monesti ylitetty 300 miljoonan dollarin pöhötautinen raja.
Teos on visuaalisesti upea ja luo uskottavan illuusion tulevaisuuden todellisuudesta. Maisemilla on pohja todellisuudessa, sillä kuvausryhmä on kuvannut paljon oikeita kohteita, joita on sitten koristeltu scifi-kuorrutuksella. Varsinkin kaupunkikohtaukset Aasiassa heijastavat enemmän Blade Runnerin (1982) katu-uskottavuutta kuin nykypäivän persoonattomia CGI-taustoja. Tavallista leveämpi kuvasuhde taas antaa mielikuvan massiivisesta epookista silloinkin, kun kuvataan intiimin lähellä keskellä pöpelikköä. Kuvaajat Greig Fraser ja Oren Soffer ovat saaneet aikaan vaikuttavaa ja innovatiivista jälkeä.
Blade Runner on selvästi yksi The Creatorin henkisistä innoittajista ja esikuvista. Samaan vaikuttajien kerhoon kuuluvat muun muassa District 9 ja A.I. – Tekoäly. Vaikutteet eivät ole tässä yhteydessä sama asia kuin hiilikopiointi, sillä Edwards on luonut oman näkemyksensä tulevaisuudesta, jossa kehittyneellä tekoälyllä varustetut robotit ja muut synteettiset olennot ovat päätyneet armottomaan sotaan ihmiskuntaa vastaan. Ihmiskunta on tällä erää voiton puolella rakennettuaan kiertoradalla olevan jättimäisen tukialuksen. Sillä voi pommittaa robottien yhdyskunnat ja heitä tukevat, pääosin aasialaiset ihmiset taivaan tuuliin.
Innoittajien joukkoon voi samalla nakata kaikki laadukkaat Vietnam-elokuvat alkaen Ilmestyskirja. Nytistä (1979). Viidakko hengittää ja vietcongin charliet on korvattu resupekkaroboteilla, joilla on ryysyt yllään ja rynkky kourassa. Jenkkiläisten erikoisjoukot ja massiiviset sotakoneet eivät jää katsomaan tai kysymään, kuka sattuu olemaan viaton siviili ja kuka ei. Futurististen lentoaluksien äänikin muistuttaa, tuskin sattumalta, helikopterien roottorien ääntä. Valkyyrioiden ratsastus puuttuu vain taustalta.
Edwards ei jätä epäselväksi vahvasti ladattuja teemojaan. Kuka saa määrittää toisen olennon tai ryhmän arvon tai ylipäätään tietoisuuden? Päähenkilö, John David Washingtonin esittämä henkisesti vereslihainen ex-sotilas Joshua joutuu kohtaamaan sekä oman perhe-elämänsä tragedian että tekoälyprofeetan kehittämän messiaan. Messias on ihmisille uhka ja äärimmäinen ase, joka tulee tuhota ja ottaa haltuun. Roboteille kyseessä on mahdollisuus pelastukseen ja rauhaan.
Suurten asioiden ja taiten rytmitetyn kerronnan ytimessä on myös syntyjään viattoman Alfien (Madeleine Yuna Voyles) kohtalo kahden sotivan voiman puristuksessa. Inhimillinen yhtälö on perinteinen ja simppeli, mutta se sitouttaa katsojan The Creatoriin tehokkaammin kuin näyttävimmätkään tieteistoimintakohtaukset.
Teos onnistuu myös siinä, missä moni muu elokuva ei ole aikoihin onnistunut. Se tekee Hans Zimmeristä oivan rengin, mutta ei päästä häntä isännäksi. Zimmerin sävellysten väkevä pauhu ottaa helposti elokuvissa ohjat, ja orkestraatio ohjailee katsojan tunnekokemuksia enemmän kuin itse tarina. Nyt Zimmer on enemmän taka-alalla ja antaa sävellystensä tukea visuaalista kerrontaa.
The Creator on vuoden onnistuneimpia tieteiselokuvia ja kaiken kaikkiaan virkistävä tuulahdus. Gareth Edwardsille on annettava tunnustus siitä, että hän ei tarttunut uusien franchise-elokuvien ohjaksiin vaan loi jotain uutta ja omaa. Toivottavasti hänen uransa jatkuu samaan malliin. The Creatorille ei sen kerronnallisista ansioista huolimatta tai juuri niistä johtuen tarvita eikä kaivata jatko-osaa. Ei sellaisia olisi myöskään koskaan kaivattu Blade Runnerille tai Terminaattorille (1984).
Seuraava:
Lumipalloefekti
Kittilän kunnan sekoilua kuvaava dokumentti jää sekavaksi pintaraapaisuksi loppuun kalutusta aiheesta.
Edellinen: Michael Monroe -dokumenttielokuva
Viihdyttävä katsaus Michael Monroen elämään ja uraan.