Täydellinen joulu valkokangas

Joulu, tuo taianomainen aika, omaa valtaisan kaupallisen potentiaalin, mikä kutkuttaa myös elokuvantekijöitä. Joka vuosi elokuvarintamalle pusketaankin jotain jouluista vailla suurempaa taiteellista kunnianhimoa tai syvällisempää sanottavaa kuin että jouluna kaikki kääntyy aina parhain päin. Muistamisen arvoiset jouluelokuvat ovat harvassa eikä Taru Mäkelän uutuuskomedia Täydellinen joulu tilannetta muuta, se kun lukeutuu heikkotasoisten jouluelokuvien pahnan pohjimmaisiin.

Pohjoismaisten komedioiden suomalaisversioinnit saavat jatkoa tällä kertaa ruotsalaisesta Joulupukki vieraissa -elokuvasta (Tomten är far till alla barnen, 1999), joka meillä on kääntynyt Täydelliseksi jouluksi. Alkuperäisessä ruotsalaiselokuvassa oli ironian myötä särmänsä, jotka vesitetty loppu tosin tasoitti, mutta suomalaisversiossa kaikki on lässäytetty jo alkuunsa.

Suomalaiskomedioista uupuu lähes järjestäen ironian ja satiirin tarvitsema rohkeus. Suomessa ei olla ilkikurisia, Suomessa hassutellaan. Ja kun vähänkin vakavammilla tai moniulotteisemmilla asioilla vain hassutellaan sen sijaan, että huumorissa olisi jokin pointti, lopputulos on mautonta ja myötähäpeää synnyttävää likikaskuista hattaraa. Vuoden takainen tanskalaisesta parinvaihtokomediasta tehty suomalaisversiointi Swingers (2018) oli karu osoitus tällaisesta epäonnistumisesta. Tuotantoyhtiö Bronson Clubissa ei ole Swingersistä viisastuttu vaan samat virheet toistetaan Täydellisessä joulussa.

Ilmeisin virhe on hampaattomuus, jolla aihetta ja tarinaa käsitellään, mikä johtaa auttamattomasti huumorin toimimattomuuteen. Suomalaisversiot ovat hah-hah-huumoria aiheista, joissa ei itsessään ole mitään hauskaa tai koomista. Rikkonaiset perheet, vääristyneet ihmissuhteet, valehtelu, lapsettomuus, alkoholinkäyttö ja väkivalta eivät lähtökohtaisesti ole naurun aiheita, mutta aiheista on mahdollista tehdä huumoria tavoilla, jotka nostavat esiin aiheissa piilevän traagisuuden. Tämä tarkoittaa ironiaa tai satiiria, joissa ongelmakohdat nostetaan esille kriittisen havainnoinnin kautta ja traagisuus pehmennetään naurulla, vaikka sisällössä on hyvinkin syvälle viiltävä pointti. Suomalaistekijöille tällaisen komedian tekeminen on ilmeisesti täyttä dadaa.

Suomessa on hauskaa, kun joku juo kännin, sammaltaa ja kaatuu. Tai sitten on joku väärinymmärrys, josta väännetään sama vitsi moneen kertaan. Käsikirjoituksessa ei edes vaivauduta penkomaan aihioiden taakse kätkeytyviä asioita ja ilmiöitä, jotka saattaisivat antaa perusteen niille nauramiselle. Niiden vain oletetaan olevan lähtökohtaisesti hauskoja juttuja eli katsojaa pidetään idioottina, vaikka idiootit löytyvät jostain ihan muualta.

Täydellisessä joulussa onnellisen uusioperheen äiti on päättänyt kutsua joulunviettoon kaikki entiset sulhonsa nykyisen miehensä selän takana. Kauniina ajatuksena on kaikille lapsille ja heidän vanhemmilleen yhteinen joulun kokemus ja elämys. Lähtökohdasta voisi ammentaa vaikka mitä, kun saman katon alle sijoitetaan erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Muutaman ohikiitävän hetken elokuva kokeekin valaistuksen, kun tapaillaan sukupolvien välistä eroa ja piilevää konfliktia ajankohtaisessa viitekehyksessä, mutta pimeys valtaa alan sukkelaan pitkälti siksi, että elokuvan aikuishahmot on kirjoitettu banaaleiksi ääliöiksi ja heitä myös käsitellään ääliömäisellä yksinkertaisuudella. Tämä saa etääntymään tarinasta ja sen hahmoista, jotka ovat aivan liian tympeitä samaistuttaviksi.

Etäännytys toimisi, mikäli elokuvassa laitettaisiin kunnolla ranttaliksi ja rapattaisiin niin, että roiskuu. Kaikki typerykset saisivat ansaitsemansa. Mutta ei. Jo jännitteellisen kerronnan kliimaksi, jossa kaiken sietävä jäyhä suomalaismies lopulta räjähtää, on täysi pannukakku. Siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt sytyttää turpasaunat ja kaivaa kirveet esiin, alkaa masentava lässytys ja katarsis jää totaalisesti tavoittamatta

Masentavinta suomalaisen lässytyskomedian lopputuloksessa on sen tapa normalisoida humalakeskeistä alkoholikulttuuria ja luottaa huumorissa päihtymistilassa sekoiluun ilman mitään kriittisiä sivalluksia aiheen traagisuuteen liittyen. Niin monessa suomalaiskodin todellisuudessa aikuisten jouluinen alkoholinkäyttö vie tapetit ja tunnelmat tuhoten lasten joulun, että nykyajan arvoilmapiirissä voi vain ihmetellä elokuvantekijöiden tyylitajuttomuutta tällaisen aiheen äärellä. Kaikenhan voi iloisesti painaa villaisella yhteislaululla ja joulun sanomalla. Lopun läpilööperi oli jo alkuperäiselokuvan ongelma, mutta Suomiversiossa mennään vieläkin pohjemmalle.

Jos viime viikolla ensi-iltansa saanut Fingerpori oli komediana huono, niin Täydellinen joulu on huonon lisäksi vielä luotaantyöntävän mauton.