Talvivaaralta ei mitään uutta

Talvivaarasta on tiedotusvälineissä syntynyt lähes synonyymi loputtomille ongelmille. Aina kun kuulee tai lukee Talvivaarasta, kyse on vahingoista tai kriiseistä. Milloin vuotaa kipsisakka-allas, milloin kaivoksella on vakavia talousongelmia. Valtaviin mittasuhteisiin painuneesta ongelmavyyhdistä riittää kirjoitettavaa vielä vuosiksi.

Talvivaaran miehetKriisikeskeisen uutisoinnin hallitsemassa mediavirrassa on ollut selkeä tilaus muille näkökulmille. Talvivaaran kaivos on Sotkamon alueella merkittävä työllistäjä ja ympäristön lisäksi kaivoksella on huomattavat sosiaaliset ja sosioekonomiset vaikutukset. Nämä seikat ovat uutisoinnissa jääneet vähälle huomiolle. Markku Heikkisen ohjaama dokumentti Talvivaaran miehet nostaa keskiöön kaivoksen työntekijät, jotka puurtavat töitä ongelmasta toiseen ajautuvalla nikkelikaivoksella.

Hyvistä lähtökohdista ja lupaavasta alusta huolimatta Talvivaaran miehet ei onnistu lunastamaan odotuksia. Dokumentti ei lopulta saa kerrottua Talvivaarasta mitään uutta ja työntekijöiden kautta tavoiteltu ruohonjuuritason näkökulma jää kaivoksen massiivisten ongelmien varjoon. Tämä on sääli, sillä sivulauseisiin jää monia kiinnostavia aiheita, joita olisi voinut syventää.

Talvivaaran miehetTyöntekijöiden kertomuksista käy ilmi, miten kaivos leimaa työntekijänsä. Kylällä saatetaan katsoa alta kulmien, selän takana puhutaan ja pahimmillaan lasta kiusataan koulussa, jos vanhempi on kaivoksella töissä. Talvivaaran aiheuttamat haitat ympäristölle ovat sitä luokkaa, että alueen ihmisten reaktiot ovat inhimillisesti ymmärrettäviä vaikka heidän moitteensa kohdistuu aivan vääriin ihmisiin, työntekijöihin, jotka yrittävät tehdä parhaansa. Vääriä päätöksiä tehneet vastuulliset ihmiset eivät ole tulilinjalla. Tämä inhimillinen konflikti olisi voinut olla dokumentin ydin.

Tunnetut ja tiedetyt ongelmat ottavat kuitenkin vallan. Samalla dokumentista katoaa jännite ja visuaalisesti hienoista kuvista huolimatta kaivoksen ongelmavyyhdin purkaminen muuttuu puuduttavaksi. Kerronnan tyylissä ja rakenteessa on puutteensa. Ongelmakeskeisestä näkökulmasta uupuu teho. Asioiden mittakaava jää korostamatta. Taloudelliset luvut, ilmakuvat ja muut kaivoksen mittakaavaa konkretisoivat esimerkit olisivat olleet paikallaan. Kun tunnetut ongelmat tuodaan esiin, niistä pitäisi ottaa kaikki irti. Nyt moneen kertaan uutisoinnissa toistetut asiat jäävät työntekijöiden puheisiin ja heidän näkökulmansa asioihin välittyy vain vaivoin.

Talvivaaran miehetVisuaalisesti Talvivaaran miehet on vaikuttavaa katsottavaa. Jarkko T. Laineen ja Hannu-Pekka Vitikaisen kuvaus on esteettisesti mietittyä ja kuvien kautta dokumentti saavuttaakin sitä jotain, joka sanallisessa kerronnassa jää kadoksiin. Kuva-ilmaisultaan dokumentti ansaitsee ensi-iltansa isolla kankaalla, vaikka kuvakerronta ei täysin nivoudukaan osaksi sisältöä Katja Gauriloffin Säilöttyjen unelmien (2012) tavoin.

Heikkisen dokumentissa kameraa olisi voitu viedä enemmän kaivoksen ulkopuolelle työntekijöiden mukana. Heidän maailmansa olisi kaivannut syventämistä. Nyt tavoiteltu ruohonjuuritaso jää pintaraapaisuksi ja lopputulemana Talvivaaran miehet on perinteinen suuren aiheen dokumentti, jonka arvon määrittää viime kädessä aiheen yhteiskunnallinen merkittävyys. Se on tässä tapauksessa kieltämättä suuri.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 2 henkilöä


Powered by Preview Networks