Talo jossa kello tikittää valkokangas

Kymmenvuotias Lewis Barnavelt (Owen Vaccaro) jää orvoksi vanhempien menehdyttyä auto-onnettomuudessa. Lewis saa kodin eriskummallisen enonsa (Jack Black) luota. Enon talossa tikittää kelloja ja tapahtuu muutoinkin kummia. Eno on velho, joka alkaa opettaa taikuutta myös Lewisille samalla, kun yrittää etsiä taloon kätkettyä mystistä kelloa yhdessä taikavoimia omaavan ystävänsä (Kate Blanchett) kanssa.

Talo jossa kello tikittää -elokuvan tarina perustuu amerikkalaiskirjailija John Bellairsin (1938–1991) romaaniin The House with a Clock in Its Walls (1973), joka lienee Suomessa melko lailla tuntematon teos. Alkujaan Bellairs kirjoitti fantasiansa aikuisille, mutta muokkasi tarinan kustantajan ohjeistuksesta nuorille sopivaksi. Sittemmin Bellairs kirjoitti viitisentoista nuortenkirjaa.

Pelottavia elementtejä sisältävät fantasiat puhuttelevat tunne-elämänsä kanssa painivia murrosikäisiä, joille fantasiat tarjoavat samaistumismaailman suhteessa arkiseen itsenäistymiseen, jonka pelot ja uhkakuvat ovat konkreettisia. Kirjallisuudessa mielikuvituksen varaan rakennetut fantasiamaailmat toimivat, mutta niiden elokuvasovitukset näyttävät usein astetta pöhkömmiltä, eikä Talo jossa kello tikittää tee poikkeusta.

Fantasiaelementtejä olennaisemmaksi elokuvassa nousee kuitenkin tyyli ja kerronta, jotka eivät kohtaa. Tarina on siinä määrin lapsellinen, että se toimii lähinnä päähenkilönsä ikäisille eli varhaisnuorille. Elokuvan kuvasto on kuitenkin nuorempia katsojia ajatellen paikoin turhankin pelottavaa. Kerronnan painopisteen kannalta on myös outoa, että aikuiset eli Lewisin eno ja tämän ystävätär saavat elokuvassa paljon tilaa ja Lewis jää tarinassa välillä täysin statistiksi.

Fokuksen siirtyessä varhaisnuoren maailmasta aikuisten jaaritteluun kohderyhmäikäinen katsoja  pitkästyy nopeasti. Elokuvan katsonut varhaisnuori kokikin elokuvan erityisesti keskiosaltaan tylsäksi. Lapset ja nuoret vaativat tarinassa aktiivisesti läsnä olevan samaistumiskohteen.

Talo jossa kello tikittää lukeutuu elokuviin, joiden kohderyhmä jää hankalasti määriteltäväksi. Lastenelokuva se ei ole, mutta kymmenvuotiaan päähenkilönsä ja lapsekkaan tarinansa myötä se ei ole myöskään kunnollinen nuorisoseikkailu. Aikuiselle aika käy väistämättä pitkäksi vaikka Jack Black ja Kate Blanchett rooleissaan välillä vähän irrottelevatkin ja lopuksi Kyle MacLachlankin ilmestyy kuviin kähisemään.

Väkivaltaosastolla aiemmin operoineelle ohjaaja Eli Rothille nuorisofantasia on ollut ilmeisen vieras kenttä temmellettäväksi, ja lopputulos on enemmän sekamelskaa kuin koherentti kokonaisuus.