Surunkesyttäjät valkokangas

Suru voi kohdata meidät yllättäen tai se voi olla odotettu vieras. Se voi voi olla harmaa tausta, joka varjostaa arkea, tai nousta unohduksista muistuttamaan olemassaolostaan salaman lailla. Suru ei jätä, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Mina Laamon lyyrinen dokumentti Surunkesyttäjät on haikean toiveikas poikkileikkaus tarinoista, joiden kertojat ovat löytäneet tasapainon surun kanssa, vaikka se yhä kulkee heidän vierellään.

Suru on tunne, jolta kukaan ei voi välttyä. Kaikki menettävät elämässään heille läheisiä ihmisiä oli sitten kyse kuolemasta tai parisuhteen lopusta. Rasismin tai seksuaalisen väkivallan kohtaaminen voi riistää turvallisuuden tunteen, mikä tarjoaa hedelmällisen maan surun versoille. Surunkesyttäjän nimi jo kertoo, että aika ei aina paranna haavoja, mutta se voi helpottaa niiden kirvelyä. Dokumentti koostuu monista kertomuksista, joissa surun kirjo ja omakohtaisuus korostuvat.

Surun tunteen fyysisyys nousee esille suuressa osaa tarinoita. Se voi lamaannuttaa ihmisen, aiheuttaa kivuksi yltyvää tuskaa tai viedä jalat alta. Jokaisen kokemus on erilainen. Toiset se eristää muista, toiset se saa hakemaan juhlinnalla hetkeä, jolloin tuska häviää. Tarinoissa muutetaan sanoiksi nämä kokemukset ja tunteet. Ne eivät ole vain kertomuksia menetyksestä, vaan porautuvat syvälle tunteen kehollisuuteen ja sen mukanaan tuomiin muutoksiin.

Länsimaisen ihmisen elämässä suru yritetään usein hillitä ja eristää, mutta kenties paras tapa tasapainon löytämiseen on tunteiden läpi käyminen. Surunkesyttäjissä pohditaan, onko tapamme muuttaa menetys aiheeksi, josta ei julkisesti puhuta, syy miksi surun syvyys voi yllättää. Suru kohtaa kaikki vääjäämättä, joten sen vältteleminen on turhaa – ja kenties sen vääjäämätön lähestyminen saa meidät arvostamaan onnen pieniä hetkiä enemmän.

Surunkesyttäjät kuvittaa tarinansa yksityiskohdin ja visuaalisin metaforin. Suru on matka ilman näkyvää määränpäätä, kaislikko, jonka yli on vaikea nähdä. Se on kasvoton vastustaja, joka odottaa hiljaa vastaantulijaa. Vaikka kertojat esiintyvät dokumentissa, keskittyy se kuvaamaan tunteita ei ihmisiä. Ratkaisu antaa tarinoille rauhaa ja tilaa samalla niitä tukien.

Surunkesyttäjät ei tarjoa vastauksia tai lupaa parempaa huomista. Se sulkee kuitenkin katsojan lohdulliseen syleilyynsä. Suru näyttäytyy elokuvassa miltei vyöhykkeeltä, jossa värit elämästä katoavat ja jonka toiselle puolelle on vaikea nähdä. Se muuttaa ihmistä ja voi olla, että surun toisella puolelle astuu toinen ihminen kuin se, joka sumuun on kävellyt.