Nöyrin palvelijanne valkokangas

Belgialainen Amélie (Sylvie Testud) on solminut vuoden työsopimuksen japanilaisen Yumimoto-suuryhtiön kanssa. Heti alussa käy ilmi, että tulkin tehtäviin kuuluu kaikkea muuta paitsi kääntämistä. Kahvin kantamisen ja kopioinnin tuoksinassa Amélielta ehditään kieltää jo koko japanin kielen ymmärtäminen, mutta se on vasta alkusoittoa vuoden kestävälle uran alamäelle. Kovin suuri yllätys lopullinen työtehtävä ei ole, mutta sitäkin hämmästyttävämpää on Amélien tyhmyyttä hipova itsepäinen sinnittely yhtiön palveluksessa.

Kauas on ohjaaja Alan Courneau ehtinyt sitten hienon Kaikki elämäni aamut -elokuvan (Tous les matins du monde, 1991). Jonkinlaiseksi viitteeksi tuohon teokseen lienee elokuvan Nöyrin palvelijanne taustalla soiva Bachin jousimusiikki. Mitään järjellistä syytä musiikin käytölle ei tässä tapauksessa ole, ellei sen sitten ajatella alleviivaavan eurooppalaista ylemmyydentuntoa.

Sillä nimenomaan ylemmyydentuntoinen Nöyrin palvelijanne japanilaista työkulttuuria kohtaan on. Tämä on outoa jo siksi, että kehystarinan mukaan päähenkilö on syntynyt ja asunut viisi elämänsä ensimmäistä vuotta Japanissa. Luulisi varhaislapsuuden kokemuksista irtoavan enemmän ymmärrystä toiselle kulttuurille. Nyt päällimmäiseksi jää tunne siitä, että japanilaisuus on kokonaisuudessaan sadistista alistamista, masokistista alistumista ja tiukkaa hierarkiaa. Tällaisella kärjistämisellä saavutetaan harvoin muuta kuin parhaimmassa tapauksessa hölmöä komediaa. Nöyristäkin nöyrimmän palvelijan katsojalla ovat vain naurut sangen vähissä.

Sylvie Testud tekee kaikkensa tullakseen Amélieksi Amélien paikalle, mutta ristiriitaiseksi kirjoitettu roolihahmo ja tasapaksu ohjaus eivät anna montaa mahdollisuutta todistaa loogisen ja tunneälyn yhteensopivuudesta. Eroottiset viritteet Amélien ja tämän pomon, neiti Fubuki Morin (Kaori Tsuji) välillä eivät nekään sanottavasti hehku intohimosta. Viimeistään sanaleikki Amélien ja Fubukin japanilaisten nimien yhteydestä on banaalissa runollisuudessaan niin turhanpäiväinen, että teatteritilassa kaipaa kovasti kaukosäätimen fast forward -nappulaa.