Tähtien sotaa, mutta minkä tähden?
Kun ensimmäiset kolme Tähtien sota -elokuvaa valmistuivat 1970- ja 80-luvun taitteessa, tieteiselokuva lajityyppinä oli vielä marginaalissa. George Lucasin luoma viihteellinen avaruussatu olikin yllättävä kassamagneetti, eikä kauaa kestänyt, kun sen nuori katsojakunta loikin elokuvista ilmiön muodostaessaan niille hurjan kulttikannatuksen. Eikä tälle hurahtamiselle näy loppua: kun vakaa vanha trilogia Tähtien sota (1977), Imperiumin vastaisku (1980) ja Jedin paluu (1983) kertoi Lucasin ideoiman saagan viimeiset osat 4–6, nyt viimein valmistuvat osat 1–3.
Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Tällä vuosituhannen viimeisellä vuosikymmenellä sci-fistä on odotetusti tullut monien elokuvien keskeisintä sisältöä. Huippuja tavoitteleva efekti- ja animaatiotekniikka tarjoaa näihin elokuviin paljon kummasteltavaa. Monenlaisten medioiden jo korniksi käynyt muukalaispelko ja naturellisti vuosituhannenvaihteeseen liitetty mystiikka antavat vielä tieteisfantasialle muodikkaan tilauksen, joten aiheesta on tullut selkeä vuosikymmenen trendi.
Jo uuden Star Wars -elokuvan mainostraileri osoitti tilanteen hankaluuden. Se ei juurikaan erottunut muiden vastaavien tieteispätkien esittelyistä – ei visuaalisuudellaan, ei tarinan vihjailullaan, vain nimensä luomalla maineellaan. Kun sitä ennen tai sen jälkeen näkee vielä pari vastaavaa esitystä, ei normaali katsoja enää edes välitä, mistä missäkin oli kyse. Eri asia on niillä lukemattomilla Star Wars -elokuvien kanssa vihkiytyneillä, joille mikä tahansa teemaan viittaava tuntuu kelpaavan.
Totta kuitenkin on, että Star Wars Episodi 1 – Pimeä uhka (eikö nimeä olisi voinut pelkistää?) on visuaalisessa lumovoimassaan ja teknisessä vauhdissaan hurjaa katseltavaa. Industrial Light & Magic on tehnyt jälleen hienoa työtä: erityisen uljaina jäävät mieleen muutamien kaupunkikohtauksien valoissa ja varjoissa kylpevä kauneus sekä alusten huippaavat korkeussuhteet. Teknologinen huimaus ei kuitenkaan pelasta siltä tosiseikalta, että kerrottu tarina ei erityisemmin kiehdo saati hetkauta, mikä on aina erityisen nolo juttu fantasialle.
Suuri Kertomus?
Elokuva palaa siis tarinan alkuvaiheisiin kuvatessaan kahden jedi-ritarin, Qui-Gonin (Liam Neeson) ja nuoren Obi-Wan Kenobin (Ewan McGregor) taistojen hetkiä tilanteessa, jossa Kauppaliitto on pannut Galaktisen tasavallan kauppasaartoon. Liitto on myös valtaamassa Naboo-planeettaa, mutta kuningatar Amidala (Natalie Portman) pistää vastaan. Lisäksi esitellään jedi-kykyjä omaava 9-vuotias Anakin Skywalker (Jake Lloyd), josta on myöhemmin tuleva Darth Vader. Sovi ei myöskään unohtaa droideja R2-D2 ja C-3PO, jotka jäävät tarinassa paljolti sivuun, samoin kuin viisas Yoda (Frank Oz).
Kuulostaako hämärältä? Lucas on kyllä hyvin tietoinen siitä, että hänen luomuksensa uskollisimmat ystävät älyävät tarinan yksityiskohdat ja henkilöhahmojen motiivit, joita toki voi korottaa perinteisiin myyttisiin mittoihin. Ilmiön ulkopuoliselle Lucasilla onkin vaikeuksia saada Suureksi Kertomukseksi naamioidun tarinan perustavaa laatua oleva yhdentekevyys peitetyksi. Kummallista onkin, että hän on jättänyt tarinan henkilöhahmot varsin etäisiksi, vaikeiksi samastua. Tämä taas auttaa viemään kerrontaa yleiseen näkökulmaan, joka taistojen tiimellyksessä saavuttaakin majesteetillisia piirteitä. Yllättäen tuleva lopetus on tästä hieno esimerkki kaikessa turhien kuorrutusten välttelyssään.
Vain yhtä hahmoa, Anakin Skywalkeria kuvataan elokuvassa tunteellisin vedoin. Syitä on tietysti monia, ja jo käsitteiden, lapsi ja Hollywood, yhdistäminen riittää kertomaan paljon. Aikaisemmissa Tähtien sota -elokuvissahan saimme jo tietää, että paha Darth Vader oli todellakin alkujaan hyvä ihminen, olihan hän Luke Skywalkerin isä. Tässä Pimeässä uhassa Anakinin hyvyyttä korostetaan aivan ylimaallisesti ja tuloksena on tietysti paha särö elokuvan muuten niin hillittyyn henkilömaailmaan. Osaan on valittu mallikas pikkupoika, jo Isäni on turbomiehessä kohkannut Jake Lloyd. Monet hänen kohtauksistaan ovat kuin suoraan jostain jenkkiläistä lapsiperhettä kuvaavasta tunteiludraamasta. Koko perheen elokuvasta muistuttavat myös kaiken maailman avaruusolioiden idiotistiset tokaisut ja koomisuutta hakevat elkeet. Animoitujen maisemien lisäksi juuri näiltä osin uusi Tähtien sota -elokuva muistuttaakin aivan kuin jotain Disney-piirrettyä. Ja vieläpä musiikiltaankin.
Pimeän uhan näyttelijävalinnoista on ollut mielipiteidenvaihtoa heti siitä lähtien kun ne julkistettiin. Itse pidän niitä Lloydia lukuun ottamatta varsin onnistuneina, sikäli kuin jäävätkin sivuun kaikesta tehostemyrskystä. Liam Neesonista löytyy lämmintä karismaa, Ewan McGregorista yllättävää oppipoikamaisuutta ja Bergmanin avioliittohelveteistä tutun Pernilla Augustinkaan (Anakinin äiti) ei ole tarvinnut surumielisyyttään muuksi muuttaa toisella galaksilla. Kaiken kruunaa kuitenkin sädehtivä Natalie Portman, jonka loistoon maskeerattu ja puvustettu olemus hakee vertaistaan elokuvahistorian kuningattarista.
Tuo kuuluisa alkuteksti "A long time ago in a galaxy far, far away..." sekä sitä seuraava monoliittisesti avaruuteen hukkuva tarinanselvennys on jostain syystä käännetty kankaalla suomeksi, mikä tuskin miellyttää todellisia friikkejä. Pimeä uhka ei ole juurikaan heikompi kuin edelliset Tähtien sodat, jotka nekään eivät toki mitään täydellisiä elokuvia olleet. Näinä kaikkien miellyttämiseen pyrkivinä aikoina se ei kuitenkaan pysty ottamaan itseään yhtä vakavasti ja kunnioitettavalla hartaudella kuin vanha trilogia.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,2 / 9 henkilöä
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta