Käännetyt katseet
Ohjaaja-käsikirjoittaja Tom McCarthylla on takanaan vahva ura pienten indiehelmien tekijänä The Station Agentista (2003) alkaen. Ainoana kuhmuna kunniassa toimii katastrofaalisen epäonnistunut Adam Sandler komedia The Cobbler (2014). McCarthyn uusin elokuva lähtee pois henkilökemioita tutkineiden pienten tarinoiden parista ja suuntaa katseensa Bostonin katolisen kirkon ympärillä 2003 pyörineeseen hyväksikäyttöskandaaliin. Presidentin miesten (1976) tavoin Spotlight lähestyy aihettaan journalistisen tutkimustyön kautta.
Boston Globe -lehden johtoportaan muuttuessa vaatii uusi päätoimittaja Marty Baron (Liev Schreiber) tuloksia lehden levikin parantamiseksi. Leikkauksien uhatessa suostuu tutkivaan journalismiin erikoistunut Spotlight-ryhmä ja sen johtaja Walter Robinson (Michael Keaton) ottamaan seuraavaksi jutukseen Baronin ehdottaman katsauksen paikallisessa seurakunnassa tapahtuneeseen rikokseen. Muutamista nimistä lähtenyt tutkimus muuttuu nopeasti laajan hyväksikäyttöverkoston paljastavaksi skandaaliksi, joka iskee katolilaisen kaupungin sydämeen.
Spotlight käsittelee vaikeaa aihettaan analyyttisesti ja hienovaraisesti. Sen lähtökohta on antaa uhreille ääni, eikä tarina kaunistele lehden omaa taustaa vuosikausia tapahtuneesta katseiden kääntämisestä. Systemaattinen salailu syntyi ajattelusta, jossa kirkko erotettiin pappien toiminnasta ja syy jätettiin muutamien ihmisten hairahduksille. Kirkon ja uskonnon yhteen niputtamista käytettiin instituution suojelemiseen, mutta samalla tämä käytäntö ryösti hyväksikäytönuhreilta viattomuuden lisäksi heidän uskonsa. Näitä vallankäytön tapoja Spotlight purkaa paljastamalla uskonnon ja kirkkoinstituution yhtyeenkiertynyttä historiaa taidokkaasti.
Kamera jää Spotlightissa näkymättömäksi tarkkailijaksi, joka todistaa uhrien kertomuksia. Kirkkojen korkeat tornit varjostavat useita keskusteluja ja mitä pidemmälle tarina kehittyy, sitä näkyvämmiksi osaksi Bostonin maisemaan nousevat leikkivät lapset. Tarinansa kertoneet uhrit pysyvät katukuvassa muistuttamassa siitä, kuinka laajasti vuosia jatkunut salailu on vaikuttanut kaupungin asukkaisiin. Masanobu Takayanagin kameratyö ei nosta Spotlightia Presidentin miehien rinnalle, mutta se kunnioittaa tarinaansa ja sen ilmapiiriä.
Tom McCarthy on luotettava henkilöohjaaja, joka saa näyttelijäkaarteistaan irti vahvoja suorituksia. Spotlight on todellinen ensemble-draama, joka on ohjaajalleen askel laajempaan henkilögalleriaan. Sen tarina kohtelee hahmojaan tasapuolisesti ja antaa kaikille tilaisuuden loistaa. Pienimmälle huomiolle tarinallisesti jää Rachel McAdamsin Sacha Pfeiffer, jolle ei tarjota yhtä paljon liikkumavaraa kuin ryhmän miehille. Hahmoja lähestytään pitkälti toimittajan työn rutiinien kautta, mikä antaa artikkelin aiheelle ja sen asettamille eettisille kysymyksille tilaa.
Spotlight on älykkäästi kirjoitettu tarina ja Tom McCarthyn paras elokuva tähän mennessä. Sen yhteneväisyydet Presidentin miehiin tuovat kuitenkin esille McCarthylta uupuvan kuvallisen uskaltamisen puutteen. Poliittisen trillerin tyyliin kirjoitettu Presidentin miehet toki hakee erilaista dynamiikkaa tarinaltaan kuin Spotligthin melankolinen puheenvuoro. Vahvuuksiinsa täysillä luottava Spotlight on kuitenkin rautaisella ammattitaidolla tehty elokuva, joka kunnioittaa aihettaan sen hienovaraisella käsittelyllä.
Toimituskunnan keskiarvo: 4 / 7 henkilöä
Seuraava:
Tappajan näköinen mies
Televisiosarjaa jatkava kokopitkä elokuva hukkaa tapahtumavetoisuudessaan päähahmonsa ytimen.
Edellinen: The Revenant
Iñárritun eeppinen kostowestern on julma ja kaunis, mutta auttamattomasti liian pitkä.