Liukuhihnaleffa

Hämähäkkimiehen seikkailut jatkuvat tällä kertaa Euroopassa. Järjestyksessään toinen Marvelin ja Sonyn yhteistyönä valmistunut Spider-Man-elokuva Far from Home vie Peter Parkerin vanhalle mantereelle tuskailemaan ihastuksensa kanssa. Luokkaretki saa kuitenkin ikävän käänteen, kun Shield alkaa painostaa verkkokiipijää auttamaan Mysterio-nimistä uutta supersankaria pysäyttämään elementaaleina tunnetut hirviöt.

Spider-Man: Far from HomeKuten jälleen kerran saattoi odottaa, kaikille Marvel-elokuvien ystäville kyseessä on täysin tyydyttävä parituntinen viihdetempaus. Juoni on perinteinen, maanläheinen ja suoraviivainen, minkä voi tulkita tietoiseksi reaktioksi viimeisimpien Marvel-elokuvien (Infinity War, Captain Marvel ja Endgame) kosmisiin mittasuhteisiin.

Värimaailma on jälleen vesitetyn harmaasävyinen ja kuvauksesta uupuu Sam Raimin kaltaisen visionäärin kekseliäs kameranliikuttelu, mutta ainakin toiminnasta saa selvää. Näyttelijöissä ei ole moitittavaa. Mysterion roolissa nähdään Jake Gyllenhaal, joka tekee oikein viihdyttävän roolin karismaattisen lipevänä kuplapäänä. Pääroolissa Tom Holland on edelleen pidettävä ja sympaattinen, ja naispääosassa MJ:ta esittävä Zendaya tekee myös mukavan letkeään sävyyn sopivan roolin. Jopa unohdettavat ja helpot vitsit istuvat huolettomaan kokonaiskuvaan ihan hyvin.

Tämä on sitä taattua Marvel-laatua. Elokuva ei ole missään nimessä pettymys, mutta se ei ole myöskään yllättävä eikä herätä minkäänlaisia vahvoja tunteita puolesta taikka vastaan. Se on liukuhihnatuote, jonka tehtävänä on alustaa Marvelin elokuvauniversumi uuteen Endgamen jälkeiseen aikaan.

Spider-Man: Far from HomeAlkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että valkokankaan Marvel-saaga on oikeasti paisunut niin suureksi, ettei se voi kaatua enää millään. Tämä näkyy Far from Homessa tietynlaisena mukavuudenhaluna ja panosten puutteena. Muihin Marvel-elokuviin verrattava pienimuotoisuus oli osa Homecomingin viehätystä, mutta niin oli myös arkisuus, jota agenttiseikkailua muistuttava Far from Home kaipaisi lisää.

On myös täysin makuasia, mitä mieltä on nykyisen Hämähäkki-inkarnaation löysästä suhtautumisesta salaisen henkilöllisyyden ylläpitämiseen. Salainen identiteetti on edelleen juttu näissä elokuvissa, mutta Parker ei joudu näkemään ylimääräistä vaivaa pitääkseen kulisseja yllä. Tarpeen tullen hän voi aina lähteä kollegoiden kanssa lähipubiin limpparille ilman naamaria ja sitten taas palata takaisin todellisuuteen, jossa kukaan ei tiedä kuka hän oikeasti on.

Spider-Man: Far from HomeYksi Hämähäkkimiehen määrittelevistä ominaisuuksista on aina ollut se, että Peter Parker joutuu tasapainoilemaan oman elämänsä ja sankariuden välillä, ja tekemään epäreiluja valintoja, joita kukaan muu hänen ikäisensä ei joudu tekemään.

Vielä Homecomingissa Hämähäkkimies joutui lopulta valitsemaan velvollisuuden tytön sijasta, mutta Far from Homessa vastaava oopperakohtaus typistetään nopeasti täysin merkityksettömäksi.

Jos kaikki tietävät, että Peter Parker ja Hämähäkkimies ovat täysin sama henkilö, missä on draama?

Tässä kohtaa Avengers: Endgame astuu mukaan kuvioihin, sillä sen loppuratkaisu on oleellinen osa tämän elokuvan juonta. Edesmennyt Tony Stark on valinnut Peterin omaksi manttelinperijäkseen ja altistanut hänet Shieldin suunnalta täysin kohtuuttomille odotuksille. Siinä pitäisi riittää draamaa, kun muistetaan, millaisiin vaikeuksiin hahmo joutui Homecomingissa yrittäessään ”aikuistua” liian nopeasti. Silloin Peter yritti edetä liian nopeasti. Nyt häneltä vaaditaan sitä.

Spider-Man: Far from HomePeter yrittää luonnollisesti hankkiutua vastuusta eroon, mutta päätyy lopulta pakon edessä korjaamaan tilanteen ja tekemään oikein – mitä se sitten ikinä tarkoittaakin. Joka tapauksessa Far from Homen lopussa tuntuu siltä, ettei seinäkiipijän korvien välissä ole tapahtunut mitään henkistä kehitystä tai kypsymistä uuteen rooliin. Teemoina aikuistuminen ja vastuun kantaminen ovat tietysti hyviä, mutta on jopa Marvel-mittapuulla täysin hölmöä käsitellä niitä niin, että teini-ikäistä lukiopoikaa yritetään väkisin sulloa Iron Manin saappaisiin – riippumatta siitä, mitä lopputekstien jälkeen paljastuu.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 3 henkilöä