Snakes On A Plane valkokangas

Useimmat elokuvat päätyvät kulttielokuviksi julkaisunsa jälkeen, mutta Snakes on a Plane oli puhdasta kulttikamaa jo kauan ennen kuin ainuttakaan otosta oli filmattu. Valtaisan laaja nettifanien armeija on ylläpitänyt massiivista ennakkohypeä, ja isot elokuvalehdet ovat kantaneet oman kortensa kekoon julkaisemalla SoaP-propagandaa jatkuvalla syötöllä.

Elokuvan syntykin on omanlaisensa tuhkimotarina: käsikirjoituksen otsikko riitti vakuuttamaan hurtista huumorintajustaan tunnetun Samuel L. Jacksonin, joka ilmoitti näyttelevänsä leffassa pelkästään sen nimen perusteella. Iso näyttelijänimi toi David R. Ellisin ohjaamalle elokuvalle ison yhtiön lisätuen, ja budjettikin paisui yli 30 miljoonaan dollariin.

Elokuvan juoni on itsestään selvä jo vetävän nimen perusteella: käärmeitä lentokoneessa. Rikollispomoa vastaan todistava Sean (Nathan Phillips) lähetetään ilmateitse Honolulusta Los Angelesiin, turvanaan Jacksonin esittämä FBI-agentti Neville Flynn. Matka muuttuu kuitenkin katastrofiksi, sillä poikkeuksellisen kekseliäs rikoslordi on järjestänyt koneen ruumaan sadoittain käärmeitä, jotka on ärsytetty feromonisuihkeilla tappavaan raivoon.

Kieli poskessa kehitetty taustatarina on erinomainen tekosyy muuttaa lento eläväksi helvetiksi, jossa kipakat luikertelijat myrkyttävät kymmeniä matkustajia hengiltä. Mahtuupa mukaan yksi kahdeksanmetrinen boakin, joka ahmaisee pahan bisnesmiehen. Käärmeiden luikertelu sekä matelijoiden näkökulmasta toteutettu vihertävä "snake vision" lisäävät klaustrofobista tunnelmaa.

Ellisin ohjaus on dynaamisen räväkkä ja hyvin rytmitetty. Elokuvan ensimmäinen puoli petaa alkuasetelmia, ja käärmeiden esiintulon odotus palkitaan harvinaisen verisellä ja brutaalilla mässäilyllä. Otukset iskevät silmäkuoppiin, nieluun ja minne tahansa, mikä eniten järkyttää. Mieskatsojien käärmeet saattavat kiemurrella katsomossakin, kun nestemäistä hätäänsä poistavan herrasmiehen tietämättä lavuaarista nousee vihainen myrkkykäärme. Kuten kuka tahansa kusetetuksi joutuva, tappajakäärmekin iskee kiinni sinne, missä se eniten tuntuu.

Käärmeet paitsi tappavat lentohenkilökuntaa, myös tuhoavat sähkölaitteita, vaarantaen koneen laskeutumisen. Hurmeisten shokkikohtausten jälkeen elokuva muuttuu perinteisemmäksi katastrofielokuvaksi ja taisteluksi aikaa vastaan. Kun valtaosa joutomatkustajista on saatu hengiltä, elokuva keskittyy pienemmän ydinjoukon edesottamuksiin.

Enemmistö matkustajista on yhden ominaisuuden stereotyyppejä. On nuortaparia, on lentoemäntää jäähyväismatkallaan, on perheenäitiä ja lasta, on äksyä bisnesmiestä ja bimboja pimuja. Inhimillisintä antia tarjoavat mustat rap-artistit. Korskea tähti 3G’s (Flex Alexander) on yhtä kosketusarka kuin Howard Hughes aikoinaan, ja rapparin pulskat apupojat ovat karhumaisen sympaattisia. Oletusarvoisesti homoksi mielletyn Ken-stuertin (Bruce James) hahmo tarjoaa sekä lempeää hevosenleikkiä että aidon yllätyksen.

Samuel itse on juuri sitä, mitä häneltä odotetaankin, liki ylimaallisen cool. Estoitta hauskaa pitävä Jackson on niin äijä kuin vain mahdollista, ja black badass -mittari paukkuu koko ajan punaisella. Elokuvan keskeisin repliikki on kirjaimellisesti fanien joululahjalistalta: "I have had it with these motherfucking snakes on this motherfucking plane!" Suomalaisfanien pettymykseksi suomennos käyttää latteaa samperia – kas kun ei sentään pirskattia.

Vuorovaikutus fanikulttuuriin on ollut vahva, ja yleisön pyynnöstä elokuvaan on jopa kuvattu muutama lisäpätkä, ihan vain sensuuriviranomaisten ja auteur-teoreetikkojen kiusaksi. Kymppikerhokohta lentokoneen vessasta on tyyppiesimerkki. Jointtia poltteleva kiihkeä nuoripari, lähikuvat neitokaisen rintavarustuksesta sekä käärmeen julma isku nänniin nostivat täysin tarkoituksella elokuvan ikärajaa Yhdysvalloissa R-luokitukseen. Syinä huumeet ja seksi, jotka muuten loistavat täysin poissaolollaan.

Elokuva vaatii katsojaltaan tiettyä mielentilaa ja sitä "roskakulttuurin" arvostusta, josta muun muassa Tarantino ammentaa inspiraationsa. Tästä näkökulmasta katsottuna Snakes on a Plane on rehellisen härski ja absurdiudessaan viihdyttävä elokuva, joka vastaa sille asetettuun kulttistatukseen parhaansa mukaan. Katastrofielokuvien kliseillä leikitellään tyylikkään itseironisesti, ja mustaa huumoria tukee Jacksonin karismaattinen tosiäijäily. One-linereita riittää vaikka kokonaisen jätkien kaljaillan tykötarpeiksi.