Ylisuojeleva äiti

Jan Forsström tunnetaan elokuvan saralla käsikirjoittajana. Hänen kynästään ovat lähtöisin muun muassa J.-P. Valkeapään Muukalainen (2008) ja Zaida Bergrothin Hyvä poika (2011). Kiiteltyjä elokuvia molemmat. Silmäterän käsikirjoitusta Forsström oli haudutellut pidempään ja päätyi itse ohjaaman sen muutaman lyhytelokuvan ohjauskokemuksella.

SilmäteräTuoreista esikoisohjaajista Forsströmillä on Peter Franzénin tavoin merkittävää kokemusta elokuvan teosta. Tämä näkyy molempien debyyttielokuvissa varmana ja harkittuna lopputuloksena. Aihekäsittelyltään kypsät ja sujuvasti kerrotut elokuvat poikkeavat selvästi omalla mukavuusalueellaan räpiköivistä keskinkertaisista kotimaisista.

Forsströmin tarinoissa voimakkaat hahmot ja heidän psykologinen kehityskaarensa ovat tunnistettavia elementtejä. Niin nytkin. Emmi Parviaisen sävykkäästi tulkitsema Marja on seitsenvuotiaan Julian (hienon lapsiroolin tekevä Luna Leinonen Botero) äiti, joka työskentelee öisin voidakseen olla päivät yhdessä tyttärensä kanssa. Marjan ja Julian yhteisen idyllin särkyessä Marja muuttuu väkivallasta ratkaisumallia hakevaksi, ylisuojelevaksi äidiksi.

SilmäteräPsykologiselta kehityskaareltaan Marjan tarina on kiinnostava ja moniulotteinen. Tarttumapinta mediassa retosteltuihin perhetragedioihin on todellinen. Käsikirjoituksen tasolla äidin ja tyttären yhteiseloa murentavat niin Julian ulkomaalaistaustainen isä, yläkerran naapuriin muuttava ystävällinen rouva kuin Julian koulun alkaminen. Marjalta puuttuu läheisten tukiverkko ja työssään lehdenjakajana hän näkee ja kokee Helsingin aamuöisillä kaduilla paljon erilaista uhkaa.

Tarinassa on kaikki elementit jenkkityyliseen psykojännäriin, jonka alleviivatut käänteet arvaa ennalta jo alkuminuuteista lähtien. Forsström välttää tämän rapakon taidokkaasti ja kehittää jännitettä hiljalleen ilman rautalangasta vääntämistä. Forsström on ohjaajana kuitenkin liiankin varovainen, sillä hän ei täysin onnistu nivomaan tarinassa olevia elementtejä yhteen, jotta Marjan käytös ja ratkaisut tulisivat niiden myötä riittävän motivoiduiksi. Vaikka Marjan käytöstä on tapahtumien valossa helppo ymmärtää, elokuvan edetessä häneen on yhä vaikeampi uskoa.

SilmäteräJännite elokuvassa kantaa periaatteessa hyvin. Forsström ei taustoita henkilöitä ja tapahtumia, vaan heistä pitää saada kiinni elokuvan tapahtuma-ajan kautta. Ratkaisu on elokuvallisesti lähes aina oikea. Tästä huolimatta jännite joutuu koetukselle, sillä aika ajoin kohtauksissa on kerronnallista tyhjäkäyntiä. Samaa oli havaittavissa Peter Franzénin esikoiselokuvassa Tumman veden päällä.

Kerronnallinen tyhjäkäynti vie elokuvasta ryhtiä ja on tavallaan osasyy Marjan psykologisen kehityskaaren ajoittaiselle ontumiselle. Kerronnan rakennetta olisi voinut jäntevöittää leikkauspöydällä.

SilmäteräKokonaisuus on kuitenkin eheä, ja elokuvan kenties suurimmaksi arvoksi kasvaa lopulta tapa, jolla se ottaa osaa Suomessa viime aikoina käytyyn keskusteluun moniarvoisuudesta, monikulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Marjan työyhteisö on monikulttuurinen, hän on seurustellut ulkomaalaistaustaisen kanssa, mutta yhteiskunnassa vallalla olevat ennakkokäsitykset muovaavat hänestäkin epäluuloisen.

Forsström käsittelee arkaa aihetta taiten. Lopulta yksilöt ovat niitä, jotka tekevät ratkaisuja. On kuitenkin pelottavaa, että asioiden oikein näkeminen edellyttää väkivaltaisiin ratkaisumalleihin takertumista. Taiteessa tämä on ymmärrettävää, jotta ihmisiä voi herättää ajattelemaan. Todellisuudessa on toisin.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 3 henkilöä


Powered by Preview Networks