Usko koetuksella

Martin Scorseselta vei lähes vuosikymmenen saattaa valkokankaalle elokuvasovituksensa Shūsaku Endōn kiitellystä romaanista Silence (1966). 1600-luvun Japaniin sijoittuva tarina kertoo kahdesta katolilaispapista, jotka matkaavat Japaniin etsimään kadonnutta oppi-isäänsä. Japanissa heitä odottaa kristittyjen vaino. Scorsese ei ole ensimmäistä kertaa uskonnollisen problematiikan äärellä, sillä hänen elokuvistaan Kristuksen viimeinen kiusaus (1988) ja Kundun (1997) ovat olleet uskontoon vahvasti liittyviä tarinoita.

SilenceUskonto on taiteessa hyvin monitulkintainen aihe, sillä katsojan oma suhde uskoon määrittää pitkälti teoksen tulkintaa. Silence puntaroi uskon rationaalisuutta ja tarinan tematiikan ydin on uskon symbolisen tunnustamisen problematisoinnissa. Scorsesen viisaasti rakentama elokuva ei lepää yhden näkökulman varassa vaan antaa tilaa erilaisille tulkinnoille, mikä tekee elokuvasta temaattisesti kiehtovan.

Erityisesti ajatus marttyyriudesta asetetaan kriittiseen tarkasteluun. Perinteisesti marttyyriudessa uskova uhraa itsensä uskonsa puolesta, mutta tarinassa papit uhraavat uskonsa puolesta muita, mikä on ideologisesti päinvastaista kristillisen filosofian kanssa. Kumpi on lopulta olennaisempaa, uskosta muodollisesti kiinni pitäminen vai toisten pelastaminen? Uskonnollisessa viitekehyksessä kyse on sangen ristiriitaisesta moraalipohdinnasta.

SilenceHengellisen problematiikan ohella tarina on kiinnostava myös historiallis-yhteiskunnallisesta näkökulmasta tarkasteltuna. Japanilaiset vallanpitäjät eivät koe uhkana niinkään kristinuskoa vaan siihen liittyviä valtapyrkimyksiä. He näkevät lähetystyön olevan eurooppalaisten yritys vallata Japani. Kristillisen uskon sijaan ongelma on kirkollisen järjestäytymisen luoma uhka olemassa oleville valtarakenteille, sillä Japanissa vallalla olevat šintolaisuus ja buddhalaisuus eivät ole varsinaisesti institutionaalisia uskontoja.

Elokuvan esittämän japanilaissanonnan mukaan sielua ei voi muuttaa, joten vallanpitäjät eivät ole kiinnostuneita yksilön vakaudesta ja uskosta vaan haluavat kieltää julkisen, symboleihin ja rituaaleihin sidotun järjestäytyneen uskonharjoittamisen sen luoman turvallisuusuhan takia. Tämän myötä Japanissa eli vuosisatojen ajan piilokristittyjä, jotka säilyttivät uskonsa mutta eivät harjoittaneet sitä julkisesti.

SilenceHarmillisesti elokuva kuitenkin sivuuttaa yhden kiinnostavimmista kysymyksistä eli sen, miksi kristinusko juurtui Japaniin ja erityisesti maalaisiin niin vahvasti. Asiaan viitataan vain muutamissa kohtauksissa, vaikka historiallisesti kyse on hyvinkin mielenkiintoisesta seikasta. Kristinusko on alusta asti ollut sorrettujen uskonto, eikä maalaisten asema Japanissakaan ole ollut kummoinen, mutta mitä kristinusko tässä kontekstissa toi ja antoi japanilaisille enemmän kuin šintolaisuus ja buddhalaisuus? Vai sekoittuiko kristinusko vain osaksi šintolaista maailmankuvaa, mihin elokuvassa viitataan? Toisaalta tällöin japanilaiskristittyjen marttyyrius näyttäytyy hieman oudossa ja osin jopa epäuskottavassa valossa.

Ilman kiinnostavaa ja kysymyksiä herättävää tematiikkaansa Silence jäisi pitkäveteiseksi elokuvaksi. Scorsese on toki taitava elokuvakertoja, mutta tarina pysähtyy useita kertoja pitkäksi aikaa paikalleen. Ensimmäinen tunti kuvaa Japaniin rantautuneita pappeja viettämässä aikaa paikallisten kristittyjen kanssa, mutta pitkä jakso ei liiemmin syvennä tai taustoita japanilaisten maalaisten motiiveja kääntyä kristinuskoon, mikä saa heidät paikoin vaikuttamaan tarpeettoman lapsenuskoisilta.

SilenceTarina ja myös elokuvallinen kerronta ryhdistäytyvät toisella tunnilla pappien jäädessä kiinni ja varsinaisen temaattisen mittelön alkaessa. Loppua kohden tapahtuva ryhdistäytyminen ei kuitenkaan poista elokuvan massiivisen, yli kaksi ja puolituntisen pituuden aiheuttamaa puuduttavuutta, mitä tulee kerronnan viipyilevyyteen.

Kuvaaja Rodrigo Prieton luoma askeettinen visuaalisuus on paikoin ainut elokuvan koossa pitävä voima, sillä näyttelijöistä varsinkaan pääosaan lopulta päätynyt Andrew Garfield ei omaa rooliin vaatimaa karismaa. Pitkän tuotantoprosessin takia alkuperäiset pääosanesittäjät Gael García Bernal, Benicio del Toro ja Daniel Day-Lewis korvautuivat Andrew Garfieldilla, Adam Driverilla ja Liam Neesonilla. Oikeastaan vain Adam Driver onnistuu roolissaan uskottavasti. Garfield jää populaarikulttuurin kuvastoista tutuksi Jeesus-klooniksi ja Liam Neesonin lähinnä toistaa Tähtien sodan Jedi-rooliaan.

SilenceTematiikka ja sen tulkintaulottuvuudet ovat Silencen pelastus. Elokuvan tulkinnan moninaisuudelle lisänsä antaa vielä elokuvan äänimaailma. Aivan alussa luonnon äänet ovat voimakkaita, mutta leikkautuvat pois elokuvan nimen ilmestyessä kankaalle. Luonnon äänten sorina palaa elokuvan lopussa, kun tarina on kerrottu. Onko elokuvan sanoma lopulta niinkin äärimmäinen, että yrittäessämme kuunnella Jumalan ääntä, emme kuule elämän ääniä, elämää. Jumalaan turvaaminen sulkee ihmisen kuplaansa, jossa ei ole sijaa arvoista tärkeimmälle, elämälle.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 2 henkilöä