Sex and The City - Sinkkuelämää valkokangas

Sex and the City – Sinkkuelämää seuraa televisiosarjan jalanjäljissä. Se kertoo Carrien, Samanthan, Mirandan ja Charlotten tuoreet kuulumiset ja jättää erityisen runsaasti tilaa sarjan tunnuspiirteille: muodille, Manhattanin elämänmenolle, miesasioille ja kursailemattomalle naisnäkökulmalle.

Sinkkuelämän kuutta tuotantokautta täydentävää elokuvaa on odotettu innokkaasti aina siitä asti, kun ensimmäiset huhut valmistelusta alkoivat levitä. Mukaan kerättiin vähitellen kaikki keskeiset henkilöhahmot ja muutama uusikin esitellään tarinan täydennykseksi. Sarjaa seuranneille kyse on rakkaiden ystävien tapaamisesta, mutta fanikokemuksen ohella kokonaisuus ei ole kummoinen.

Sex and the City – Sinkkuelämää on liian laskelmoiva, pitkäveteinen ja lattea, ja se perustuu enemmän aiemmalle maineelleen kuin omille ansioilleen. Siinä missä sarjaan oli onnistuneesti kirjoitettu erilaisia teemoja kolumnistin näkökulman kautta, ei elokuvassa jää riittävästi tilaa yhtenäiselle tarinalle muotinäytöksiltä ja hahmojen kuulumisten kertaamiselta. Jonkinnäköiset teemat voi yrittää nähdä ylimalkaisessa keski-ikäistymisen kuvauksessa ja vakiintuneen parisuhteen laimenemista hahmottavissa pelkotiloissa.

Juonen uupuminen ei kuitenkaan ole häiritsevin elementti, vaan ylitsevuotava naisellisuus, jolla häivytetään päähenkilöiden ennen niin herkulliset särmät. Pettynein olin Samanthan roolihahmon uudelleen käsittelyyn, jossa räväkästä miestennielijästä oli sukeutunut tyypillinen kana.

Ylipäätään naisystävyydestä korostetaan vain pinnallisia elementtejä, mikä aliarvioi paitsi naiskatsojia, myös sarjan katsojakunnan monipuolisuutta. Elokuva on laskelmoivasti suunnattu tyttöporukoille, ja siten oivallukset naiseudesta peittyvät stereotyyppiseen tirskumiseen, avuttomuuteen ja käsien levittelyyn.

Myös televisiosarjan taustalla häärineen tuottaja-käsikirjoittaja-ohjaaja Michael Patrick Kingin ongelmaksi muodostuu, ettei hän onnistu sovittamaan televisiolle tyypillistä episodimaisuutta valkokankaalle. Lopputulosta ei yhdistä tarina, saati sitten perinteinen draaman kaari. Sen sijaan se on yksi, tekemättä jäänyt tuotantokausi, jonka juonenkäänteet ja sivupolut on puristettu väkisin kahteen ja puoleen tuntiin.

Hyvänä puolena on, että elokuva ilmestyi reilusti jälkikäteen. Jos Sex and the City – Sinkkuelämää olisi ilmestynyt sarjan vielä pyöriessä, olisi se ollut täydellinen floppi. Nyt se pinnistää vähäiset voimansa pitkitystä jälleennäkemisen odotuksesta.