Spot valkokangas

Gordon (David Arquette) on huoleton poikamies posteljooni. Hänen elämänsä ainoat murheet ovat jakoalueen, uinuvan omakotilähiön koirat, jotka ovat postipojasta liian kiinnostuneita, ja naapurin kaunis yksinhuoltajaäiti Stephanie (Leslie Bibb), joka taas ei tunnu kiinnostuvan hänestä uutterista yrityksistä huolimatta. Kohtalo puuttuu tietenkin peliin ja heittää Gordonille perheenaluksi Stephanien pojan, joka äidin työmatkan venyttäneiden luonnonmullistusten vuoksi jää Gordonille päiväkausiksi, ja koiran, joka on mafian tappolistalle joutunut FBI:n Agentti-11.

See Spot Run on varhaisnuorille ja lapsille suunnattu sähellyskomedia, jossa mukana on myös romantiikkaa. Elokuvaa lienee ajateltu koko perheelle sopivaksi, parhaiten kuitenkin isä ja poika -parille, kertoohan se uusioperheen isän ja pojan välisen "me jätkät" -luottamuksen synnystä. Mukana on isän mielenkiinnon ylläpitämiseksi pikkutuhmuuksia ja säären säihkettä, mutta ennen kaikkea Spotiksi uudelleen nimetyn koiran perässä olevien mafian kömpelöiden palkkatappajien tuomaa rymistelyä ja pieruhuumoria. Vastapainoksi on toki yllättävänkin herkkiä ja verkkaisia miehen ja pojan välisen suhteen kehittymistä kuvaavia kohtauksia ja toisaalta Gordonin vanhaa sinkkuelämää edustavan koomisen, mustan kämppäkaverin esiintymisiä.

Sekä poika että koira ovat kovasti Gordonin rennon miehisten vapauksien tarpeessa, poika kun on äidin vallan alla joutunut syömään kammottavia luomumuroja ja saanut leikkiä vain muutaman tunnin viikossa, jos on oikein ahkerasti harrastunut äidin laatiman minuuttiaikataulun mukaan. Koira ei koskaan ole oppinut leikkimään, koska sen kasvattaja ja hoitaja, musta poliisinkorsto on sen pennusta lähtien kieltänyt, vaikka onkin hoidokkiinsa kovin kiintynyt. Elokuva haluaa sanoa, että tuloksena yksipuolisen äidillisestä, tukahduttavasta kiintymyksestä pojasta on tulossa varsinainen mammanpoika ja koira on iloton jököttäjä. Gordon saa ilon takaisin molempien elämään, mutta itse hän ja hänen sekasortoinen, viihde-elektroniikasta kootun "voimatornin" hallitsema poikamieskämppänsä kaipaa naisellista hallintaa.

See Spot Runin pieruhuumoriin on helppo suhtautua alentuvasti, mutta tosiasia on, että tällaista huumoria on aina ollut ja tulee olemaan, eikä se kuitenkaan tässä maailmassa niitä haitallisimpia asioita liene. Ei pieru haavaa tee, nauttikoon siis siitä rauhassa ken sellaista haluaa. Päähenkilöiltä voisi myös vaatia enemmän syvyyttä, mutta pyöreät henkilöhahmot eivät nyt vaan ole tämän kaltaisten elokuvien omin juttu. Ärsyttävintä elokuvassa on sen asetelmallinen konservatiivisuus, joka tolkuttaa, että oikeaa elämää ei ilman osiensa toisiaan täydentävää ydinperhettä voi olla olemassa. Asiaa voisi kaiken melskeen keskellä edes hiukan kyseenalaistaa, tarjoaisihan juuri komedia sellaiseen hyvät mahdollisuudet.