Umpisurkea

Hollywoodin valtavirtakomedia koki kummia viime vuosikymmenen lopulla, kun Kauheasta kankkusesta tuli kesän 2009 yllätyshitti. Todd Phillipsin ohjaama sekoilu polttareita viettävästä kaveriporukasta oli amerikkalaisella asteikolla raisu ja räväkkä, kun navanalushuumoria sävytettiin päihteillä ja paljaalla pinnalla. Aikuiselle kohderyhmälle tarkoitettuja komedioita oli rapakon takana tehty toki aiemminkin, mutta Kauhean kankkusen kaltaista taloudellista menestystä ei R-luokiteltujen komedioiden saralla oltu ennen koettu.

Rough NightKauhean kankkusen menestyskonseptia on sittemmin toistettu kahdessa jatko-osassa sekä lukemattomissa jäljitelmissä, joiden taso on madannut jopa edellä mainittujen jatko-osien alapuolella. Ja nyt on saavutettu pohja, josta on vaikea vajota enää alemmas. Rough Night yrittää olla naisporukan versio Kauheasta kankkusesta, mutta epäonnistuu kaikessa siinä, missä esikuvansa onnistui.

Sekoilijoiden sukupuolella ei tosin ole mitään tekemistä epäonnistumisen kanssa. Rough Night on uppeluksissa jo käsikirjoituksen tasolla. Käsikirjoituksen on yhteistuumin kynäillyt komedian saralla touhuava pariskunta Lucia Aniello ja Paul W. Downs, joista ensiksi mainittu on toiminut Rough Nightin ohjaajana ja jälkimmäinen vääntelee naamaansa elokuvan miespääosassa. Tarinassa Downsin esittämän Peterin kihlattu Jess (Scarlett Johansson) lähtee ystävättäriensä kanssa Miamiin viettämään polttariviikonloppua. Kokkelipäissä sattuu ja tapahtuu, eikä sotkujen siivoaminen ole helppoa.

Rough NightElokuvassa kaikki on pielessä. Läpilööperi tarina on elokuvan pienin paha, sillä juonelliset ja teemalliset hienoudet eivät ole sekoilukomedioiden kulmakiviä. Kerronnan rytmi, osuvat vitsit ja pääosan esittäjien toimiva henkilökemia ovat sen sijaan menokomedian elinehto, jota teelmyksessä ei onnistuta lunastamaan edes sormien läpi katsottuna.

Päällimmäisin ongelma on täydellinen hauskuuden puute. Käsikirjoittajat ovat ilmeisesti siinä uskossa, että pippelijutut ovat automaattisesti hulvattomia. Eivät ne ole. Alapääjutut voivat kaikessa banaaliudessaan olla oikein kerrottuina hyvinkin hykerryttäviä, mutta väärin kerrottuina ne ovat komiikan pahinta sekundaa. Ja väärin kertomista Rough Nightissa riittää.

Rough NightSen lisäksi, että vitsit ovat väsyneitä ja huonoja, suorastaan idioottimaisia, verbaaliselta komiikalta uupuu tilannetaju. Kerronta on kivireen raahaamista ja elokuvasta puuttuu kaikkinainen sujuvuus. Monet kohtaukset ovat täysin pysähtyneitä, kun kukaan ei tunnu tietävän, missä tahdissa pitäisi edetä. Rytmi on totaalisesti kadoksissa. Käsikirjoittajilla on jäänyt oivaltamatta, että valkokangaskomedian askelmerkit ovat jotain aivan muuta kuin tv-tuotannoissa, joita he ovat aiemmin tehneet.

Päähenkilöiden keskinäinen jaarittelu on dialogina täyttä tuubaa, mikä saa hahmot vaikuttamaan toistaitoisilta. Eikä tilannetta auta päähenkilöiden väliltä uupuva kemia. Tuntuu kuin näyttelijät näyttelisivät eri elokuvissa, vaikka he ovat lähes koko ajan yhdessä.

Rough NightLopputulos on tylsä ja ankea. Tavallisessa yleisönäytöksessä moni näyttikin löytävän enemmän seurattavaa puhelimensa näytöltä kuin valkokankaalta. Surullista eritoten komediassa, jonka pitäisi kyetä saavuttamaan katsojaansa mahdollisimman välitön suhde.

Elokuvan osuvimman ja muistettavimman repliikin tokaisee elokuvan puolivälin tietämillä päähenkilöiden puolesta kaupassa käyvä eläkeläisrouva, jonka kaiken kiteyttävään lausahdukseen on hyvä lopettaa: "En jaksa enää tätä paskaa!"

*
Arvostelukäytännöt