Risto Räppääjä ja kaksoisolento valkokangas

Risto Räppääjä ja kaksoisolento (2025) on vuonna 2008 alkaneen elokuvasarjan kymmenes elokuva. Vastaavaan laajuuteen on Suomessa tällä vuosituhannella ylletty vain Vares-elokuvissa. Pitkissä sarjoissa saman konseptin toistaminen kerta toisensa jälkeen alkaa väistämättömästi näkyä sarjan elokuvissa, joihin mahtuu niin onnistumisia kuin epäonnistumisia.

Viitisen vuotta sitten Maria Sid sai uutena ja teatterin puolelta tulevana ohjaajana puhallettua eloa Räppääjä-sarjaan ohjauksellaan Risto Räppääjä ja väärä Vincent (2020). Sitä seurannut Villi kone (2023) sen sijaan lukeutuu sarjan mitäänsanomattomimpiin elokuviin. Tuotantoyhtiö Solar Filmsillä on kuitenkin ollut uskoa konseptiin ja tuottaja Rimbo Salomaa etsi jälleen ennakkoluulottomasti ohjaajan elokuvakentän ulkopuolelta. Kymmenennen Räppääjän luotsiksi hän onnistui kiinnittämään näyttämömusikaalien ohjaajana kansainväliseenkin arvostukseen nousseen Samuel Harjanteen.

Tämä kannatti. Risto Räppääjä ja kaksoisolento on sarjan menevimpiä elokuvia. Vastaavaa svengiä on ollut viimeksi Polkupyörävarkaassa (2010). Kaksoisolennossa Kerkko Koskisen musiikki ja Harjanteen luotsaamat aiempaa pidemmät musiikki- ja lauluosuudet tuovat elokuvaan myönteistä menoa. Maria Sid palautti ohjaamiinsa Räppääjiin ensimmäisten elokuvien musikaalisuutta, mutta vasta Harjanteen ohjauksesta voidaan puhua elokuvamusikaalina.

Laulut on nyt nivottu tarinaan ja niillä myös syvennetään hahmoja. Elokuvamusikaalissa on ensiarvoisen tärkeää, että musiikkiosuudet eivät jää irrallisiksi ja tarinaa rikkoviksi välinumeroiksi. Lauluilla pitää kerronnassa olla tarkoituksensa. Ja tässä on Kaksoisolennossa onnistuttu kenties paremmin kuin yhdessäkään aiemmassa Räppääjässä.

Tarinaltaan Kaksoisolento on toimiva, joskin kohderyhmän vanhempaa päätä edustavan lapsikatsojan sanoin juoni on hivenen liian ennalta arvattava. Risto (Aleksi Johansson) käyttäytyy muiden mielestä oudosti. Nellin (Alma Järvensivu) kanssa Risto saa selvitettyä, että väärinkäsitysten taustalla on hänen kaksoisolentonsa. Seuraavaksi ollaankin sukusalaisuuksien äärellä.

Elokuvan nuoret pääosanesittäjät Aleksi Johansson ja Alma Järvensivu tekevät luontevat roolit. Näkökulma on tarinassa selkeästi lasten ja aikuishahmot jäävät taustalle, mutta eivät suinkaan merkityksettömiksi. Aikuishahmoilla on tällä kertaa jopa aiempia elokuvia enemmän tarinallista merkitystä, vaikka keskiössä ovatkin lapset.

Rauha-tädin leningin tällä kertaa pukenut Iina Kuustonen onnistuu erityisesti luomaan hahmosta kiinnostavan karaktäärin, eikä Oona Airolankaan rooli jää mitenkään sivuun Ylermi Rajamaan ja Jenni Kokanderin touhutessa tuttuina Lennartina ja Pakastaja-Elvinä. Aikuishahmoihin on löydetty hyvä tasapaino omalaatuisuuden ja tavanomaisuuden välille.

Ennalta-arvattavuudestaan huolimatta tarinassa on tarvittavaa jännitettä kantamaan läpi elokuvan. Suvantohetkiltä on kohtuullisen hyvin vältytty ja elokuva rullaa sulavasti eteenpäin.

Risto Räppääjä ja kaksoisolento osoittaa, miten pitkäänkin elokuvasarjaan on mahdollista puhaltaa uutta puhtia. Tunti ja kaksikymmentä minuuttia vierähtävät elokuvan parissa sujuvasti, jopa sellaisen aikuiskatsojan silmissä, joka on nähnyt kaikki aiemmatkin Räppääjät.