Renoir valkokangas

Taiteilijoista kertovien elokuvien perimmäinen ongelma on siinä, että tarinankerronnan arvoiset taitelijat ovat jo lähtökohtaisesti elokuvaa suurempia hahmoja niin luomistyönsä kuin persoonansakin osalta. Valkokankaalle heistä välittyy useimmiten vain tylsä potretti. Historian henkilöistä kertovat elokuvat ovat alisteisia todellisille tapahtumille ja harvalla elokuvatekijällä riittää rohkeutta tarvittavan tulkinnan tekemiseen. Turvallisempaa on kuvittaa tunnettuja tosiasioita ja toistaa päähenkilöistä jo olemassa olevia mielikuvia.

Renoir ei ole tavanomaisin taitelijakuvaus ainakaan lähtökohdiltaan. Elokuva kuvaa kuulun impressionistimaalarin Pierre-Auguste Renoirin (1841–1919) uran loppuvaiheita ja valottaa samalla tämän pojan, tulevan elokuvaohjaajan Jean Renoirin (1894–1979) uravalinnan polkuja. Ajanjakso on viisaasti rajattu ensimmäisen maailmansodan aikoihin, jolloin reumatismin vaivaama Auguste Renoir oli vetäytynyt Etelä-Ranskan maaseudulle maalaamaan ja elokuvista kiinnostunut Jean palaa sodasta toipilaana kotiin. Kummankin muusana toimii Augusten uusi ja nuori naismalli, johon Jean myös ihastuu.

Tiukalla aikarajauksella on vältetty elämäkertaelokuvien karikot, jolloin tilaa jää ainakin periaatteessa henkilöhahmojen syventämiselle. Tätä tilaa ohjaaja Gilles Bourdos ei kuitenkaan hyödynnä, sillä niin Pierre-Auguste kuin Jeankin jäävät lähinnä historiallisiksi patsaiksi, joiden inhimilliset piirteet ja luomistyön motiivit hautautuvat silotellun ulkokuoren alle.

Pierre-Auguste Renoir on elokuvan näennäinen päähenkilö, vaikka Jean ja mallina toimiva Andrée sekä heidän suhteensa ovat draaman jännitteen kannalta keskiössä. Isä-Renoirin kohtalona on jäädä taustalle nuoria naisia maalaavaksi vanhaksi ukoksi, jonka sanottava luomistyöstään ja sen taustoista jäävät muutamaan ohikiitävävään lauseeseen. Henkilöistä elokuva saa eniten irti Andréesta, jonka rinnalla Auguste ja Jean ovat jokseenkin valjuja. Tämä lienee seurausta siitä, ettei Andrée ole historian valossa lainkaan niin tunnettu henkilö kuin Auguste ja Jean, jolloin häntä on rohjettu tulkita vapaammin.

Epookkina Renoir on pieteetillä tehty ja Etelä-Ranskan maalaukselliset maisemat yhdessä Renoirin sensuellien maalausten kanssa pelastavat elokuvan sen sisällölliseltä tyhjäkäynniltä. Kiintoisana anekdoottina Renoirin maalaavana kätenä elokuvassa nähdään tunnettu väärentäjä Guy Ribes, joka vastaa siveltimen vedoista ja eri vaiheessa olevista Renoirin maalauksista.

Parhaimmillaan elokuva onkin niissä tunnelmallisissa hetkissä, jolloin Renoir työskentelee ateljeessaan tai läheisillä niityillä. Näihin kohtauksiin on onnistuttu vangitsemaan hitunen siitä estetiikan lumosta, jonka voi aistia mestarin maalauksista.