Kauhean pomon kurja alainen
Komedialliset elokuvateemat kauheista pomoista ja työntekijöiden kurjista toimenkuvista ovat perin tuttuja. Entisen asianajaja Robert Montague Renfieldin (Nicholas Hoult) pomo on kirjaimellisestikin hirviö, epäkuollut verenimijä kreivi Dracula (Nicolas Cage).
Ei ole Renfieldkään mikään tavallinen duunari vaan Draculan familiaari eli apuolento. Hän on Draculalle alistettu ja tähän sidottu apulainen, joka toteuttaa kreivin tahtoa ja huolehtii mestarinsa ravinnosta tuomalla ihmisuhreja. Kaikki kansalaiset käyvät ateriaksi, mutta parhaat fiilikset ikinuori iso D saa hoitelemalla viattomia nuoria neitosia.
Renfield on Bram Stokerin romaaniklassikon Draculan yksi kiehtovimmista ja moniulotteisimmista hahmoista. Entinen lakimies on psykiatrisessa sairaalassa oleva zoofagi, joka ahmii hyönteisiä ja pieneläimiä siinä toivossa, että niistä saatu elinvoima pidentäisi hänen elämäänsä. Renfield on kreivin kätyri, mutta lopulta hän pyrkii tästä eroon ja haluaa sovittaa tekojaan. Lähes jokaisessa varteenotettavassa Dracula-variaatiossa on myös versio Renfieldistä.
Ikonisin versio on Dwight Fryen esittämä Renfield Tod Browningin mustavalkoklassikossa Dracula (1931), johon suurin osa jälkeenpäin tehdyistä elokuvasovituksista tavalla tai toisella nojaa. Virnuilevan Fryen silmistä loistava hulluus on maaninen ja maaginen tulkinta. Sen sijaan Stokerin kirjalle uskollisin ja surumielisyydessään inhimillisin on Tom Waitsin Renfield-näkemys Francis Ford Coppolan teoksessa Bram Stokerin Dracula (1992). Se on ylipäätään kattavin ja väkevin Draculasta tehty elokuva, ohjaajansa viimeinen kuolematon mestariteos.
Komediaohjaaja Chris McKayn elokuva Renfield yhdistää pääasiassa kahta edellä mainittua mestariteosta, jopa mustavalkoisia takautumia myöten, joissa Houltin Renfield toistaa otos otokselta Fryen Renfieldin avainkohtauksia. Viime vuosina kovassa nosteessa olevan Houltin Renfield on hybridi Coppolan ja Browningin versioista. Hän on vallanhimoisena Draculan pauloihin joutunut ja kätyriksi päätynyt reppana, joka on vähitellen löytämässä kadotetun inhimillisyytensä ja itsetuntonsa.
Elokuvan olennaisin idea on tehdä Renfieldistä läheisriippuvainen ja Draculasta kieroutuneen alistussuhteen ylläpitäjä, dominoiva sosiopaattinen narsisti. Kreivi on sekä henkinen vampyyri että fyysinen vampyyri. Aiheesta isketään sketsiä vähän liiankin kanssa, mutta onneksi ilmoille heitetään muita tarina-aihioita. Osa aihioista mätkähtää nopeasti ja tylysti maan kamaralle, mutta sillä ei juuri ole väliä nopeatempoisen, räväkän ja juoneltaan päättömän touhun lomassa.
Renfield ei nimittäin kohtaa vain entistä herraansa vaan New Orleansin huumemafian ja näiden korruptoimat poliisit. Siinä vaiheessa, kun Renfield popsii ötököitä saadakseen elinvoimaa, repii huumekonnilta käsivarret ja lävistää seuraavat konnat mainituilla käsivarsilla, on aika spontaanisti nauraa sekopäiselle veripaltulle. Hyönteisten voimilla ja kokaiinipussien keskellä riehuva Renfield on kuin sukua Cocaine Bearille.
Elokuvan ruumisluku nousee mittavaksi, kun Renfield ja tämän ihastus, kuumaverinen liikennepoliisi Rebecca (Awkwafina) putsaavat mafiajengin ja puolet kaupungin poliisivoimista. Yliampuvan, komediallisen actionin ja kauhun lomassa Renfield ehtii käydä läheisriippuvaisten terapiasessioissa, sisustaa uuden yksiönsä ja lukea self help -oppaita.
Hoult panee vakavalla naamalla parastaan ja onnistuu ruumiillistamaan samaan hahmoon komean vahvaleukaisen pääosatähden sekä hillittömän deadpan-koomikon. Pari vuosikymmentä lisää ikää, niin Houltista voi tulla uusi Leslie Nielsen. Nielsenhän esitti urallaan myös Draculaa Mel Brooksin komediassa Dracula – verevä vainaja (1995), joka on mainio Dracula-aiheinen komedia.
Nicolas Cage kanavoi lähes täydelleen Bela Lugosia tämän Dracula-roolissa. Cage on pitkään halunnut esittää Draculaa ja on aiheen asiantuntija, mikä näkyy erityisesti Draculan hiljaisemmissa hetkissä. Aivan kuin Lugosi olisi palannut eloon. Illuusio rikkoutuu Cagen sortuessa maaniseen pauhuun, mutta yhtä kaikki hän on onnistunut verenimijä. Sekä Cagen näyttelylle että elokuvan käsikirjoitukselle ja ohjaukselle on kunniaksi, että Cagen Dracula on edelleen aito hirviö komediaelokuvassakin. Hänessä on jotain puistattavan hyönteismäistä.
Renfieldin resepti on niin monimuotoinen ja siitä törröttää niin monta osaa ympäriinsä, että vastaavat cocktailit eivät monesti osu kohdalleen. Renfield onnistuu kuitenkin olemaan hauska, vauhdikas ja verisen toiminnallinen kauhukomedia, jonka pääosassa on 80-vuotias, hyönteisiä syövä entinen lakimies. Lisäksi kohtauksia ei pitkitetä turhaan. Puolitoista tuntia on optimaalinen mitta ja oikea sapluuna viihdyttävimmälle Universalin monsterielokuvalle aikoihin.
Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 2 henkilöä
Seuraava:
Kaunis aamu
Ranskalaiselokuva Kaunis aamu on lämminhenkinen ja arkinen tarina välittämisestä.
Edellinen: EO
EO on saarnaava elokuva, joka jättää jälkeensä vain turhautumista.