Naamiokostaja Mikkelistä

Kotimainen populaarielokuva kuplii kiinnostavasti. Elokuvakenttäämme on nopeassa ajassa noussut joukko nuoria tekijöitä, joiden työt kolkuttelevat suomalaisten genre-elokuvien kauan lukittuja portteja. Iron Sky (2012), Big Game (2014) ja Bodom (2016) ovat esimerkkejä elokuvista, jotka ovat osaltaan olleet rikkomassa kotimaisten tuotantojen raja-aitoja. Skaalat ovat isompia, ideat rohkeampia ja katseet automaattisesti kansainvälisissä markkinoissa.

RendelSamaan joukkoon on nyt pyrkimässä myös Jesse Haaja debyyttiohjauksellaan Rendel. Ensimmäiseksi suomalaiseksi supersankarielokuvaksi mainostettu teos pohjautuu Haajan teini-ikäisenä ideoimaan sarjakuvahahmoon, musta-asuiseen Rendeliin.

Elokuvan taustalla on kunnianhimoinen ja osaava tuotantoryhmä, joka isojen satsausten ja taitavan internetkampanjan turvin on onnistunut luomaan kiitettävää hypeä teoksensa ympärille. Harmi vain, että keskenkasvuisella asenteella ja kikkailevalla juonenkuljetuksella viritetty lopputulos ei ole huomionsa väärti. Rendel on kotimaisten supersankarielokuvien debyyttinä harvinaisen vetelä mahalasku.

RendelTarinan keskiössä on vaarallisia rokotelääkkeitä Mikkelistä kolmansiin maihin kuljettava kansainvälinen rikosjärjestö VALA. Suomen osaston pääjehua Erolaa (Matti Onnismaa) ja tämän likaisia töitä hoitavaa poikaa Rotikkaa (Rami Rusinen) vastaan nousee varjoista ilmestyvä äänetön kostajahahmo Rendel (Kris Gummerus). Löylynlyömää tarinaa kuljetetaan kahdella aikatasolla. Toisessa kerrataan tapahtumia, jotka johtivat naamiohahmon syntymiseen ja toisessa keskitytään Rendelin taisteluun rikollisjärjestön toimijoita vastaan.

Kahdella tasolla tanssahtelu luo haasteita ohjaajalle, joka kompastelee elokuvansa kuljetuksessa tämän tästä. Ajallinen hyppely lähinnä häiritsee seuraamista ja vie tehoa lopun kliimakseilta, joiden pitäisi olla elokuvan herkullisinta antia. Tämä koskee varsinkin loppukolmannekselle sijoittuvaa taistelua kovanaamaisia palkkatappajia vastaan, mikä elokuvassa latistuu lähinnä aneemiseksi turpasaunaksi.

RendelJuonenkuljetuksen saralla hifistellään turhaan, varsinkin kun pohjalla lepää lopulta hyvin yksinkertainen ja tavanomainen kostokertomus. Punisherit ja Batmanit on käsikirjoittajien toimesta kyllä katsottu, mutta niiden elementtejä ei ole osattu iskostaa toimivaksi kokonaisuudeksi.

Puutteiden vastapainona loistaa toimiva audiovisuaalinen anti. Rendel osoittaa jälleen kerran, että Suomessa kyllä osataan tehdä teknisesti kilpailukykyistä viihde-elokuvaa, joka näyttää ja kuulostaa hyvältä. Teos olisikin hyötynyt Dreddin (2012) kaltaisen elokuvan anteeksipyytelemättömästä suorasukaisuudesta, jossa juonen ohuus paikataan brutaalilla pullistelulla ja näyttävällä ilmaisulla.

RendelTällöinkään Rendel ei olisi onnistunut karistamaan ongelmiaan asenteen ja sävyn tasolla. Supersankarielokuvat ovat kulkeneet pitkän matkan ja astuneet ulos poikamaisten voimafantasioiden kuoresta. Haajan ohjauksen kohdalla kuitenkin tuntuu, että teini-ikäisenä ideoidun pikkurankan sarjakuvasankarin viitta on siirtynyt kokonaisuuden hartioille. Epäkypsä asenne näkyy varsinkin tavassa, jolla elokuva käsittelee ja kuvaa naishahmojaan. Raiskattavia ja väkivaltaisesti koeteltavia uhreja löytyy tämän tästä ja voimalliset hahmot kierrätetään negaatioiden ja nuoleskelevan esineellistämien kautta.

Kolossaalisten juoniaukkojen ja horjuvan näyttelijäntyön yhteenliittymänä jäljelle jää elokuva, joka olisi kaivannut kosolti viilaamista. Se mihin Rendelin tarina tästä jatkuu, on kysymysmerkki, vaikka lupauksia jatko-osasta ehditään elokuvassa jo herätellä. Ryhtiliikkeen mahdollisuus on aina olemassa, mutta nykymuodossaan naamiokostajan soisi suosiolla jäävän varjoihinsa.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,5 / 2 henkilöä



Lue myös