Ihminen on ihmiselle ihmissusi

Klassinen satu Punahilkasta on niin pullollaan symbolismia ja vertauskuvia, että se on alistettu lukuisille freudilaisille tulkinnoille. Elokuvien saralla varsinkin Neil Jordanin Sudet tulevat (1984) pureutuu aiheen symbolisiin ja seksuaalisiin merkityksiin. Toisaalta itse Freud sanoi, että joskus sikari on vain sikari, ja toisinaan Punahilkkakin on vain satu ilman sen syvällisempää ja ihmeellisempää merkitystä.

Red Riding HoodCatherine Hardwicken näkemys Punahilkasta eli Red Riding Hood – Punahilkka on ennen kaikkea romanttinen satu, joka on suunnattu esi- ja varhaisteineille, ja jossa susi on vaihdettu ihmissudeksi. Punahilkan tarinaa ja sadun elementtejä varsin uskollisesti hyödyntävä elokuva sisältää niin suurisilmäisen, hennon mutta neuvokkaan Punahilkan, Valerien (Amanda Seyfried) kuin tummakulmaisen alusvaatemallin näköisen puunhakkaajan isoine kirveineen (Shiloh Hernandez) ja kaikkea siltä väliltä, omalaatuista isoäitiä (Julie Christie) ja jylisevää kirkonmiestä (Gary Oldman ja outo aksentti) unohtamatta.

Hardwicken valttikorttina on, että hän tietoisesti etääntyy kauas pois reaalimaailmasta ja esittää sen tilalla kulttuureja ja traditioita sekoittavan mikä-mikä-maan, goottilaisvivahteisen pastoraali-idyllin, jossa lumi sataa hidastetun raskaasti pikkukylän ylle ja kuu hohtaa verenpunaisena. Kauniisti kuvattu teos miellyttää esteettisesti, ja sadunomaisuus sekä tarunomaisuus saavat antamaan anteeksi sellaisetkin kliseet ja dialogit, jotka nykyaikaan sijoitettuna töksähtäisivät.

Red Riding HoodTarinankerronta ei myöskään sisällä pitkästyttäviä nuorenparin mykkiä tuijotuskohtauksia ja siirappisia imelyyksiä kuten Hardwicken edellinen ohjaus, munattomaan ja verettömään mormonivampyyrikirjaan perustuva Twilight – Houkutus (2008), johon Punahilkkaa on verrattu. Sama kohderyhmähän teoksilla toki on, mutta Punahilkan päähenkilöiden välillä on sentään fyysistä intohimoa, naispäähenkilö on aktiivinen toimija eikä tahdoton huokailija ja se myyttinen yön olentokin on ihmisiä silpova ilkeä peto eikä timanttisena hohtava yltiömoraalinen munkki.

Punahilkka on rutiininomaisuudestaan huolimatta teiniromanttisen kevytjännityksen sujuvasti etenevää ja omassa kategoriassaan kelvollisesti toimivaa viihdettä, jonka hieman puisevasta näyttelijätyöstä nousee esiin Amanda Seyfriedin hehkeä roolisuoritus. Pelkkiin lipputuloihin tuijottajat ovat toki eri mieltä, sillä Punahilkka menestyi rapakon takana kehnonlaisesti ja elokuva ehti jo keräämään ”vuoden huonoin elokuva” -haukkuja erilaisilta nettihysteerikoilta, mikä on melkoista ylireagointia. Eihän Punahilkka unohtumaton klassikkoteos ole, mutta ei myöskään totaalinen floppi, vaikka vanhoista väkevistä saduista saisikin paljon enemmän mehuja irti kuin mitä niistä nyt puristetaan.

* * *
Arvostelukäytännöt


Film trailers by Filmtrailer.com