Go Go
Joskus 1990-luvun alussa eräs tv-tuottaja keksi nerokkaan idean tuottaa kustannustehokkaan toimintasarjan lapsille. Hän osti oikeudet japanilaiseen Super Sentai -televisiosarjaan, dubbasi toimintakohtaukset uudelleen ja täytti välit amerikkalaisella teinikomedialla.
Tästä epäpuhtaasta sekoituksesta syntyi yllättävänkin toimivaksi osoittautunut kokonaisuus, joka tunnetaan nimellä Power Rangers. Ja koska Hollywood on nykyään keskittynyt supersankarileffojen lisäksi lähinnä nostalgisiin uudelleenlämmittelyihin, piti myös se tuoda takaisin CGI-päivityksen kera. Tällä kertaa rahasta ei ole puutetta, sillä nyt myös pukukohtaukset ovat pohjoisamerikkalaista tekoa.
65 miljoonaa vuotta sitten Power Rangerit tuhosivat Rita Repulsan (Elizabeth Banks) ja hautasivat voimansa multaan. 65 miljoonaa vuotta myöhemmin joukko hylkiöteinejä löytää voima-amuletit aktiivisen kultakaivoksen kupeesta – josta kukaan kullankaivaja ei ole jostain syystä niitä löytänyt – ja heistä tulee Angel Groven kaupungin omia supersankareita. Tai tulee, jos he oppivat pukemaan haarniskat ylleen ennen kuin Rita palaa takaisin kylvämään tuhoa. Eli etsimään kultaa.
Kullalla Rita aikoo herättää henkiin Goldar-nimisen hirviön, joka on tehty puhtaasta kullasta. Ja Goldarin avulla hän yrittää löytää kaupungin alle hautautuneen kristallin, joka on oikeastaan vain MacGuffin, koska sen voimilla ei ole mitään merkitystä juonen kannalta. Eikö olisi toisaalta ihan riittävää, jos pelkkä kultamonsteri uhkaisi maailman kohtaloa?
Siinä oli oikeastaan koko juoni. Se kuulostaa loppupeleissä suoraviivaiselta, mutta elokuvan varsinaisen pohjan muodostavat Power Rangerit itse.
Kaikki hahmot esitellään perusteellisesti ja heidän välistään suhdetta rakennetaan huolella. Lopputulema on tältä osin täysin looginen, koska heidän on pakko oppia toimimaan keskenään voittaakseen pahuuden voimat. Kyseessä on syntytarina, jolla on sama tarkoitus kuin tv-sarjan pilottijaksolla, mutta pitkän elokuvan lainalaisuuksille asetettuna toteutusta ei voi pitää onnistuneena.
Tarinan rytmi kärsii liiankin perusteellisesta alustuksesta. Hahmot ansaitsevat haarniskansa vasta viimeisen kolmanneksen alussa, mutta totisessa taistelussa niitä ei juurikaan ehditä käyttää, koska tässä kohtaa kaupunkiin vyöryy jo sen kokoista hirviötä, että Rangerien on pakko ottaa käyttöön Transformereita muistuttavat zord-robottinsa – joiden käyttöä heille ei ole vielä opetettu, mutta kaikesta nähdystä päätellen se ei ole erityisen vaikeaa.
Hassua sinänsä, että lähitaistelukoulutukselle uhrataan aikaa kokonaisen montaasin verran, mutta niitä selvästi käytännöllisemmille zordeille ei mitään esittelyä kummempaa. Lisäksi ne vaikuttavat niin kestäviltä, että koko haarniskojen ansaitsemisprosessi tuntuu jälkikäteen ajateltuna pahimman luokan ajanhukalta.
Juoni on puolusteltavissa, mutta anteeksiantamatonta on se, miten karsealta elokuva näyttää. Se on kauttaaltaan harmaansävyinen, nopealeikkauksinen ja välillä kuvien sommittelu on todellisella hälläväliä-tyylillä hutaistun oloista. Eräässä autokohtauksessa kamera pyörähtää akselinsa ympäri useita kertoja, mutta kuva on niin tummaa ja epätarkkaa, ettei kärryillä pysymiseen edes annetta mahdollisuutta.
Julisteista voisi päätellä, että elokuva on kirkkaan värikäs, mutta todellisuudessa sen synkeähkö väritys tuo ensimmäiseksi mieleen Josh Trankin muutaman vuoden takaisen supersankariflopin Fantastic Four. Siinä alkuperäisen version iloinen karkkiväritys ja kepeä tunnelma oli samalla tavalla riisuttu pois jonkin synkemmän ja realistisemman ”aikuisemman” tulkinnan tieltä.
Power Rangers -elokuva haluaa vedota nykypäivän nuorisoon, mutta alkuperäismateriaalin puhdas lapsekkuus puskee läpi ja aiheuttaa isoja sävyongelmia paikoin groteskin kuvaston rinnalla. Siinä missä tv-sarja oli täynnä iloa, vauhtia, väriä ja lentäviä kipinöitä, uusi elokuva tuntuu yhtä raskaalta kuin sankarien metallipuvut.
Mukana on realismia, teineistä on tehty kliseisiä hylkiöitä ja mukana on muun muassa ohikiitävä viittaus kostopornoon.
Eskapismista ei voi siis puhua, mutta siitä huolimatta tunnelma ei missään vaiheessa eksy aivan liian synkäksi. Päähenkilöt ovat kaikki pidettäviä ja heidän lähentymistään on hauska seurata, vaikka heistä kukaan miltään lukioikäiseltä näytäkään. On suoraan sanottuna yllättävää, että näyttelijöistä vain yksi on 29-vuotias ja loput suunnilleen parikymppisiä.
Sääli sinänsä, että kyseessä on elokuva, joka jo trailereissa lupaa katsojilleen efektientäyteistä toimintaa ja supersankareita, mutta valittu lähestymistapa on väärä. Lapsekkaampi sovitus olisi voinut olla sopivampi tapa tuoda Power Rangersit nykypäivään, koska konseptia on suoraan sanottuna vaikea ottaa vakavasti. Mikäli olette eri mieltä, palatkaa alkuun ja lukekaa juoniseloste uudelleen.
Toimituskunnan keskiarvo: 1,3 / 3 henkilöä
Seuraava:
The Boss Baby
Tarinaltaan ja arvomaailmaltaan ala-arvoinen elokuva, josta ei edes kohderyhmäikäinen lapsi pitänyt.
Edellinen: Frantz
Emootio jää uupumaan muutoin hienosta ja temaattisesti puhuttelevasta teoksesta.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta