Poissa valkokangas

Matti Koski (Panu Tuomikko) on liimatehtaalla työskentelevä kiteeläinen perheenisä, jota oma elämä ahdistaa. Matilla on upea vaimo Teija (Eeva Putro), terve tytär Emma (Julia Hemmilä), vakinainen työpaikka, oma talo, terveys kunnossa, ruokaa syödäkseen, eikä edes sota uhkaa Suomea. Arjen pikku hankaluudet saavat Matin kuitenkin raivon partaalle. Matti haluaa pois omista nahoistaan ja elämästään, jonnekin muualle, ja jotakin muuta kuin mitä työssäkäyvän suomalaisen elämä ja arki tarjoaa. Ihan mitä tahansa muuta kuin taas yksi päivä liimatehtaalla tai ilta kotona. Vaimo ja lapsi tuntuvat olevan yhdentekeviä Matille. Miehellä ei selvästikään ole hyvä olla, mutta valittaa ei saa, eikä kukaan varmaan ymmärtäisikään.

Sitten tapahtuu jotakin selittämätöntä. Matti on kuljettamassa tytärtään autolla, hampaita kiristellen ja kireänä kuin viulunkieli, kun hän yhtäkkiä löytää itsensä järvestä. Auto jatkaa matkaansa ilman kuljettajaa ja törmää tolppaan, onneksi Emmalla on turvavyö kiinni. Matti ei tietenkään pysty selittämään mitä tapahtui, mutta tämä on vasta alkusoittoa. Matti alkaa katoilla yhä useammin ja tiheämpää tahtiin, ja löytää itsensä eri puolilta maailmaa. Matti ei tunnu panevan teleportaatiota pahakseen, sillä hän on aina haaveillut matkustamisesta. Parisuhdehan siinä tietenkin kärsii, kun äijä sinkoilee maailmalla, ja työpaikkakin lähtee alta, mutta kun talo on oma, niin mikäs hätä Matilla on, kun on reppu koko ajan selässä, ja vaimo hoitaa arjen askareet. Ainoastaan Emma kaipaa isää kotiin.

Poissa-elokuva sai alkunsa, kun Avi Heikkinen lähetti 2010 sarjakuvansa käsikirjoitusversion ohjaaja Arttu Haglundille, joka näki tarinassa elokuvan ainekset. Kun rahoitusta elokuvahankkeelle ei herennyt, päätettiin elokuva toteuttaa talkootyönä. Kuvauksia on tehty 30 maassa, kuudella mantereella, yhdeksän vuoden ajan. Pisin yksittäinen reissu oli road trip Yhdysvaltoihin, jossa kuvattiin 12 eri osavaltiossa.

Sanotaan, että kun homma pitkittyy, se myös mutkistuu, ja valitettavasti tämä sanonta pätee myös Poissa-elokuvan kohdalla. Sen lähtöasetelma on mitä mainioin, ja elokuvan alkupuoli onnistuu herättämään katsojan mielenkiinnon, sillä arkirealismin ja mystisten elementtien yhdistely ei ole aivan jokapäiväistä kotimaisen elokuvan kentässä. Tekijöillä on ollut kunnianhimoa, mutta valitettavasti rahkeet eivät ole riittäneet viemään ideoita loppuun saakka.

Ruotsissa tunnutaan olevan rohkeampia aiheiden valinnoissa kuin Suomessa, ja onnistuneena arjen ja maagisen yhdistelijänä voisi mainita vaikka (nuorten)elokuvan Girls Lost, (Pojkarna, 2015), jonka Ylekin on esittänyt. Myös Raja (Gräns, 2018) oli varsin onnistunut yhdistelmä kansantarujen mytologista kuvastoa ja jokapäiväistä arkista elämää. Sinänsä vertailu Poissa-elokuvaan on epäreilua, sillä molemmat esimerkit on toteutettu kunnon budjetilla, mutta toisaalta on relevanttia kysyä, miksei nuoria elokuvantekijöitä tueta meillä paremmin esikoispitkää mietittäessä ja tehtäessä?

Valitettavasti Poissa-elokuvan pieni budjetti näkyy lopputuloksessa lievänä kotikutoisuutena, eikä käytettävissä olevien varojen haaskaaminen ulkomailla kuvaamiseen tuo elokuvaan mitään lisäarvoa. En itse ainakaan tavoittanut, mitä tällä on haettu, sillä kun Matti alkaa matkustaa, jää teemojen kehittely ja kerronta junnaamaan paikoilleen, ja elokuvalta tuntuu katoavan fokus. Elokuvan kestosta olisi voinut leikata reilusti pois tarinan siitä kärsimättä.

Teemojahan elokuvassa riittäisi, kuten kaihertava kaukokaipuu, miehen puhumattomuus, kykenemättömyys eritellä tunteitaan edes itselleen ja tietenkin synkän jurnuttava ahdistus, jota Matti tuntuu potevan. Miehen poissaolo niin fyysisesti kuin henkisestikin perheessä olisi ollut asia, johon olisi ehkä kannattanut paneutua enemmän, nyt asiat jätetään toteamisen asteelle ja keskitytään kuvaamaan Mattia eri paikoissa ja pleiseissä, mikä ei ole lainkaan mielenkiintoista.

Mikä Mattia sitten vaivaa, jää arvailujen varaan. Hän on hoitanut vanhan ja sairaan äitinsä haudan lepoon asti, mutta siitäkin on jo aikaa. Elokuvan voi lukea Matin mielen hajoamisen kuvauksena, jossa teleportaatio on vain yksi mielisairauden oire. Jos teleportaatio paikasta toiseen on otettava tosissaan, kuten on pääteltävissä muutaman sivuhenkilön reaktioista, on katoilun todistajien reagointi epäuskottavan lakonista. Poissa jättää harmittavan keskeneräisen jälkimaun.