Muutoksen kesä

Queer-romanssit ovat tänä vuonna nousseet esille kotimaisissa indie-tuotannoissa. Mikko Mäkelän kansainvälisestikin noteerattu A Moment in the Reeds kuvasi suomalaisnuoren ja maahanmuuttajataustaisen työmiehen intohimoista suhdetta kesäisissä mökkimaisemissa. Nyt valkokankaille ilmestyvä Nils-Erik Ekblomin ohjaama ja yhdessä Tom Norrgrannin kanssa käsikirjoittama draamakomedia Pihalla istuu hyvin samankaltaiseen ympäristöön.

PihallaTeini-ikäinen Miku (Mikko Kauppila) passitetaan vanhempiensa kanssa mökille käsistä lähteneiden kotibileiden jälkeen. Perillä Miku törmää naapurissa asuvaan Eliakseen (Valtteri Lehtinen). Epävarman teinin ja kokeneemman ikätoverin välille syttyy kuuma romanssi, jonka aikana Miku alkaa hiljalleen asettua sinuiksi oman itsensä kanssa.

Pihalla tuo variaatiota kotimaisten LGBTQ-elokuvien virtaan. Ekblom on sanonut halunneensa tehdä elokuvan, jossa hahmon seksuaalinen suuntautuminen on sinänsä yhdentekevää eikä kaapista ulostuloa kuvata mitenkään traumaattisena kokemuksena. Tämän takia vertailu A Moment in the Reedsiin tuntuukin kovin epähedelmälliseltä ulkoisista samankaltaisuuksista huolimatta. Mäkelän elokuvassa romanssin taustalla painoi pelko suhteen paljastumisesta. Pihalla on päähenkilöään kohtaan paljon lohdullisempi.

PihallaItsensä ja oma identiteettinsä löytämistä kuvaava teinitarina kulkee näennäisesti varsin tuttuja polkuja. Epävarmaa ja kömpelöä suhdekokeilua ohjataan koomisella vireellä ja pääroolin tekevä Mikko Kauppila tavoittaa ujon nuoren olemuksesta harvinaista autenttisuutta, mikä antaa henkilökuvaukseen tuntuvasti lisäpontta.

Päähenkilön vastinpariksi asettuu letkeän olemuksen taakse omaa haurauttaan pakoileva Elias. Nuoren miehen taustalla näkyy isän poistumisen, äidin välinpitämättömyyden ja siskon huuruisen elämän jättämä jälki. Eliaksen sitoutumisongelmat ja rikkinäisyyden peitteleminen ovat kuin vastakuvia Mikulle, jonka sisäinen epävarmuus paistaa ulkokuoren läpi. Kysymykset romanssin merkityksestä ja sen jatkumisesta heijastuvat nuorten omiin perhetaustoihin

PihallaElokuva rakentuukin nautittavaksi kuvaukseksi parisuhteen kulmakohdista niin nuorten kuin heidän vanhempiensa kautta. Päähenkilön homous määrittyy vasten tiettyjä oletuksia, joita sekä perhe että ulkomaailma toistavat. Oman suuntautumisen myöntäminen on kuitenkin lopulta suurempi kynnys Mikulle kuin siitä kuulevalle lähipiirille.

Pienimuotoinen elokuva on käsittelytavaltaan nautittavan rehellinen ja sopivan ilmava. Käsikirjoitus välttää tarpeetonta ääneen lausumista ja Ekblomin henkilöohjaus antaa näyttelijöille tilaa hengittää hahmojensa sisällä.

PihallaNäiden ansioiden keskellä kuultaa kuitenkin läpi teoksen visuaalinen vaatimattomuus. Indie-elokuvan hillitty kuvallinen ilmaisu kiistatta istuu kokonaisuuden luonteeseen, mutta järin mieleenpainuvaksi sitä on vaikea ylistää. Metsämaiseman läpi paistavat auringonsäteet tuntuvat kotimaisten elokuvien luontokuvissa jo kovin usein nähdyiltä.

Elokuvan sisällön sanoma kantaa kuitenkin kauas. Jos A Moment in the Reeds uskalsi kuvata kotimaista queer-romanssia intohimon ja halun kautta, niin Pihalla osoittaa, että sen avulla voidaan käsitellä myös yleisluontoisia kysymyksiä parisuhteesta ilman, että päähenkilön seksuaalisen suuntautumisen täytyisi olla teoksen korosteinen itseisarvo. Ekblomin ohjaus onkin osoitus siitä, kuinka kotimainen elokuvakenttä on astetta rikkaampi tällaisten indie-tuotantojen vuoksi.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 2 henkilöä