Peter Pan valkokangas

Wendy (Rachel Hurd-Wood) on murrosiän kynnyksellä oleva tyttö. Hän elää perheensä kanssa viktoriaanisen ajan Lontoossa. Wendy kertoo veljilleen Johnille ja Michaelille lumoavia tarinoita hurjista seikkailuista ja Kapteeni Koukusta. Tarinoille on kuitenkin tulossa loppu. Perheen isä George Darling (Jason Isaacs) on päättänyt, että Wendyn on aika kasvaa naiseksi. Hänen on määrä asettua ankaran Millicent tädin (Lynn Redgrave) tiukkaan tapakoulutukseen. Mutta yöllä lasten makuukammarissa vierailee Peter Pan (Jeremy Sumpter).

P.J. Hoganin ohjaama Peter Pan on varsin uskollinen J.M. Barrien alkuperäistarinalla. Hyvä niin. Elokuvan tarina toimii. Juonenkäänteitä riittää, mutta paketti pysyy ohjaajalla kasassa, kun Peter Panin ja Kapteeni Koukun lopullinen kohtaaminen lähestyy vääjäämättömästi.

Rachel Hurd-Wood on Wendynä aivan hurmaava, mutta Jeremy Sumpter Peter Panina on vaivaannuttavan teennäinen. Hänen hymystään ei voi aistia lapsen riemua, vaan se näyttää pingottuneelta ja kireältä. Jason Isaacsin kaksoisrooli isänä ja Koukkuna olisi voinut olla hurjempikin. Muuten hurjuutta kyllä riittää ja ruumiitakin syntyy, joten aivan pienimpien lasten kanssa kannattaa elokuviin lähtöä miettiä.

Suomenkielinen jälkiäänitys lisää omalta osaltaan näyttelijäsuoritusten teennäisyyttä. Elävien ihmisten dubbaaminen kun ei ole yhtä helppoa kuin animaation. On toki täysin ymmärrettävää, että lastenelokuva käännetään suomeksi, mutta kyllä se heikentää sadun taikaa.

Peter Panin visuaalinen ilme on upea. Mihinkään radikaaliin omaperäisyyteen ei ole pyritty, vaan nykytekniikkaa on hyödynnetty alkuperäisen tarinan ehdoilla. Lento Lontoon kattojen yli Mikä Mikä Maahan näyttää juuri niin houkuttelevalta kuin sen pitääkin. Myös itse satumaailma on vaaleanpunaisine pilvineen aivan lumoava.

Osaltaan elokuva on velkaa Disneyn Peter Pan -animaatiolle (1953), mutta myös omia oivalluksia on löytynyt. Varsinkin raajarikko merirosvopapukaija pistää omassa surkeudessaan silmään.