Persian oppitunnit valkokangas

Kielenkäytön ja muistamisen tärkeyden puolesta puhuva Persian oppitunnit (Persian Lessons, 2020) on saksalais-venäläis-valkovenäläisenä yhteistuotantona tehty historiallinen elokuva. Toisen maailmansodan aikaan tuhoutuneiden holokaustista todistavien asiakirjojen sijaan menneisyyden tiedon välittäjänä toimii selviytyjän, persialaiseksi tekeytyvän belgianjuutalaisen Gillesin (Nahuel Pérez Biscayart) takaumana esitettävä kertomus.

Miehitetyssä Ranskassa vuonna 1942 teloitusrivistä työleirille joutuva Gilles huijaa osaavansa farsinkieltä, jonka oppimisesta leirin ruokahuollosta vastaava komendantti Klaus Koch (Lars Eidingerin) on kiinnostunut, koska haluaa muuttaa sodan jälkeen Persiaan ravintolanpitäjäksi. Muiden leirin saksalaisten, erityisesti Maxin (Jonas Nay) ja Elsan (Leonie Benesch) epäilyistä huolimatta Gilles yrittää ylläpitää huijaustaan selvitäkseen hengissä loppuaan lähestyvästä sodasta.

Ohjaaja Perelman ja elokuvan Kesä (Leto, 2018) kuvannut Vladislav Opelyants välittävät sotaelokuvan historialle kumartavilla pitkillä ja harkituilla otoksilla sumuisten metsämaisemien keskellä tapahtuvat saksalaissotilaiden toteuttamat kauheudet. Sodan estetisointi voidaan nähdä kyseenalaisena, mutta kauniit kuvat kauheuksista myös pysäyttävät katsojan ajattelemaan. Vähemmän käsiteltyjen Länsi-Euroopan keskitysleirien historia todistaa jälleen holokaustin inhimillisen tragedian koskettaneen useita kansalaisuuksia.

Fokus on kielen keksimisen taitonsa kautta selviämään pyrkivässä Gillesissä, jonka kokemukset ja suhde komendanttiin vertautuvat pianisti Władysław Szpilmanin vaiheisiin. Gillesin lisäksi muut keskitysleirivangit jätetään taustalle nimellisiksi uhreiksi, joiden muistamisen pohjalla elokuvan emotionaalinen lopetus lepää. Käänteisellä tavalla sukulaiselokuva Schindlerin listalle (Schindler's List, 1993) hakee samaa koskettavuutta, joka ainoastaan paisutellussa lopetuksessa tuntuu väkinäiseltä.

Löyhästi tositapahtumien inspiroimaan novelliin Erfindung einer Sprache perustuva perusidealtaan nerokas käsikirjoitus alkaa polkea keskeisen käänteen jälkeen paikallaan, ja elokuva olisi hyötynyt tiiviimmästä kestosta. Gillesin huijaus venyttää ajoittain uskottavuuden rajoja, mutta toimii kerronallisesti hyvin jännitettä ylläpitävänä voimana sekä vertauskuvallisesti keskitysleirivankien erilaisten selviytymiskeinojen edustajana.

Historiakuvaltaan tarkka, mutta leirin muurien sisälle pääosin rajautuva Persian oppitunnit muistuttaa toisesta saksalaisesta tuotannosta Babylon Berlin (2017–), jonka näyttelijöitä elokuvassa on mukana useita. Saksalaisten upseerien väliselle kanssakäymiselle sekä vapaa-ajanvietolle lauluineen ja ruokailuineen annetaan paljon tilaa.

Samaistuttavan Gillesin lisäksi komendantti Kochista hahmotellaan kokonaista ihmistä, joka on pelkän hirviömäisen upseerin sijaan myös inhimillisiä puolia saava tappokoneiston osa, jonka pahuus suhteutuu muihin natseihin. Heidän rikoksiaan ei kuitenkaan unohdeta vaan kaikki saavat katharsiksen omaisesti vastata teoistaan. Virkistävän monikielinen elokuva nostaa kielen oppimisen myös kerrontansa keskiöön ja antaa niiden kanssa painiskeleville uudenlaista toivoa selviytymisestä.