ParaNorman valkokangas

Norman on pintapuolisesti mitä tavallisin pikkupoika, mutta hänellä on harvinainen kyky: hän näkee kuolleet ja pystyy juttelemaan näiden henkien kanssa. Lähiympäristöltä ei paljon ymmärrystä saati arvostusta heru. Isä huolehtii perheen maineesta ja käskee lopettamaan hölmöilyn, koulussa isot pojat kiusaavat minkä kerkeävät. Onneksi on edesmennyt mummo, jonka kanssa katsoa telkkaria.

Normanin kotikaupungin menneisyyttä varjostavat siellä aikoinaan käydyt noitaoikeudenkäynnit ja nyt erään syyttömänä tuomitun langettama kirous on vyörymässä kaupungin asukkaiden ylle. Elävät kuolleet ilmestyvät kaduille ja Norman on ainoa, joka pystyy laittamaan asiat kuntoon. Mutta suostuvatko aikuiset vihdoin kuuntelemaan ennen kuin on liian myöhäistä?

ParaNorman on Laika-studion toinen pitkä, stop motion -tekniikalla tehty animaatio ja ensimmäinen, jossa hahmojen valmistuksessa on hyödynnetty 3D-tulostusta. Studion ensimmäinen elokuva oli Neil Gaimanin kirjaan perustuva Coraline ja toinen todellisuus (2009).

Elokuvat jakavat keskenään saman visuaalisen tyylin ja stop motion -tekniikan mahdollistaman pintojen orgaanisen tekstuurin, joka on tavanomaisempaa tietokoneanimaatioiden jälkeä elävämpi ja jännittävämpi. ParaNorman on kuitenkin tietyllä tapaa Coralinea maanläheisempi, vähemmän abstrakti ja poeettinen. Temaattisesti liikutaan samoissa maailmoissa. Erilaisuus, yksinäisyys, sovitus sekä aikuisten ja lasten maailmojen kohtaamattomuus ovat melko raskaita, mutta kiinnostavia teemoja. Elokuvan ikäraja (12) on ehdottomasti paikallaan, sen verran jännittäväksi tunnelma paikoin menee.

Vampyyrit, ihmissudet ja zombit ovat jo tovin olleet (jälleen) uudessa nosteessa tähdittäen lukemattomia kirjoja, elokuvia ja tv-sarjoja. Tällä hetkellä on aivan selvä tilaus tietynlaiselle eeppisyydelle ja klassiselle fantasiamaailmalle, johon animaatiosyksyn aloittanut Pixarin Brave (2012) ja nyt ParaNorman epäilemättä vastaavat. Loppuvuodesta animaatiorintamalla on luvassa vielä Sony Picturesin Hotel Transylvania (2012), joka sekin ammentaa perinteisistä kauhuikoneista. Jälleen uudet sukupolvet pääsevät siis sukeltamaan ihanan kammottavien hirviöiden maailmaan.

ParaNorman on animaationa aivan ensiluokkainen elokuva täynnä pieniä visuaalisia jippoja. Se leikittelee klassisella kauhukuvastolla, mutta on silti raikkaan retrohenkinen välttäen tunkkaisen kierrätyksen. Originaaliversion ääninäyttelijät ovat mainioita ja soundtrack hassuttelee 1970-luvun slasher-elokuvien äänimaailmalla. Ainoa asia, jota olisi vielä voinut työstää, on käsikirjoitus. Tarina olisi hyötynyt paikoin tiivistyksestä, paikoin laajentamisesta. Tästä huolimatta ParaNorman on häkellyttävän hyvä. Siinä on ihastuttavaa käsityön tuntua, vaikka tekemisessä onkin hyödynnetty uusinta teknologiaa. Ja hyvä niin, sillä lopputulos on kerrassaan mahtava.