Palimpsesti – ohita intro! valkokangas

Entä jos olisit valinnut toisin? Olisiko elämästäsi tullut toisenlainen? Entä jos saisit mahdollisuuden aloittaa alusta? Tällä ajatuksella leikittelee suomalaisohjaaja Hanna Västinsalon elokuva Palimpsesti (2022). Palimpsesti tarkoittaa käsikirjoitusta tai taideteosta, joka on tehty aiemman päälle.

Kypsään ikään ehtineet Juhani (Antti Virmavirta, myöhemmin Leo Sjöman) ja Tellu (Riitta Havukainen, myöhemmin Krista Kosonen, Emma Kilpimaa ja Kaisu Mäkelä) osallistuvat geeniterapiakokeiluun, jossa he alkavat fyysisesti nuorentua. Polvet notkistuvat ja kuulokoje saa lentää nurkkaan. Juhani tarttuu menetettyihin mahdollisuuksiin, Tellu ottaa elämästä kaiken irti. Ruusuinen tulevaisuus saa pian kuitenkin myös synkempiä sävyjä.

Ensi-iltansa Venetsian elokuvafestivaaleilla saanut Palimpsesti leikkii kiinnostavalla ajatuksella. Ikääntymisen kääntäminen tai pysäyttäminen on tällä hetkellä utopiaa, mutta ei välttämättä ole sitä loputtomiin. Mitä kaikkea tämä mahdollistaisi? Ja olisivatko seuraukset yksinomaan positiivisia?

Helsingin yliopistolta genetiikasta väitellyt Västinsalo vaihtoi tutkijan uran opintoihin Los Angelesissa American Film Instituten elokuvakoulussa. Lyhytelokuvan parista ponnistanut Västinsalo sai Venetsian elokuvajuhlien Biennale College Cinema -hankkeen rahoituksen.

Yksi rahoituksen ehdoista on, että elokuva tulee toteuttaa 150 000 euron budjetilla. Se on kotimaiseksikin elokuvaksi varsin vähän: suomalaisen elokuvan keskibudjetti on viime vuosina ollut 1,5 miljoonaa euroa. Kyseessä on siten suhteellisen pienen budjetin elokuva.

Pieni budjetti näkyy, muttei rampauta elokuvaa. Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, mihin isommalla budjetilla olisi ollut mahdollista yltää.

Rahoitus huomioiden luvassa on laadukasta draamaa kovan luokan näyttelijöillä ryyditettynä. Miinusta on annettava käsivaralla kuvatuista pätkistä parissa kohdassa, jossa sen käyttö ei tunnu perustellulta. Pääsääntöisesti kameratyö toimii ja erityisesti sen arvo näkyy elokuvan alussa, jossa katsoja vedetään mukaan visuaalisesti häilyvään ympäristöön.

Näyttelijätyö on lähes kautta linjan moitteetonta. Sekä Leo Sjöman että Krista Kosonen tekevät mainiota työtä Juhanin ja Tellun nuorempina versioina: Virmavirran ja Havukaisen ruumiin kieli ja puheen intonaatio on kopioitu niin hyvin, että ajatusleikkiin geeniterapian toimivuudesta ja nuorennushypystä on helppo uskoa. Hannele Laurin pieni rooli 102-vuotiaana geeniterapiaosallistujana hymähdyttänee ainakin kotimaisia katsojia.

Palimpsesti jättää kysymyksiä tarkoituksellisesti auki, eivätkä muutamat loogiset porsaanreiät katselukokemusta erityisesti haittaa. Päähenkilöistä saamme tietää varsin vähän – ja tavallaan valinta korostaa elokuvan konseptitason pohdintaa.

Palimpsestin viime metrit herättävät myös pohdinnan siitä, miten vapaa tahtomme loppu viimein on. Pääseekö vastuuntuntoinen luonnettaan pakoon vai toteuttaako hän sitä aina uudestaan ja uudestaan vaikka elämä antaisi toisen mahdollisuuden aloittaa kaikki puhtaalta pöydältä?

Västinsalon esikoisohjaus on vahva näyttö ohjaajan kyvyistä ja jatkoa voi jäädä mielenkiinnolla odottamaan. Sci-fin tai ylipäätään spekulatiivisen fiktion ohjaajia Suomessa ei kasva kuin sieniä sateella. Siksikin Palimpsesti on varsin tervetullut avaus suomalaisella elokuvakentällä.