Uni tulee väkisin silmään

Wes Cravenin kauhuklassikossa Painajainen Elm Streetillä (1984) paloarpinen, sadistinen ja jo kauan kuolleena ollut lastenmurhaaja Freddy Krueger palasi Elm Streetin teinien uniin. Nukahtaa ei voinut, sillä unissa Freddy hiipi viereen ja silpoi palasiksi kynsihansikkaallaan. Unessa koettu kuolema oli myös fyysinen kuolema.

A Nightmare on Elm StreetAlkuperäinen Elm Street oli oman aikakautensa mittapuulla hyvin tehty teinikauhuleffa, jossa unien käyttö toi omintakeista särmää. Elokuvan teemat jäivät aikoinaan vaivaamaan allekirjoittanuttakin pitkiksi ajoiksi sen takia, että näin leikkaamattoman VHS-version kaikessa verisyydessään ollessani vasta kahdeksanvuotias.

Unen ja kuoleman kauhut tulivat tokaluokkalaiselle pitkiksi ajoiksi uniin ja mielikuvitukseen ja aiheuttivat pelkotiloja pimeistä rappukäytävistä, raollaan olevista kylppärin ovista ja hahmoista pimeällä. Teos tuli nähtyä uudestaan vasta aikuisiällä, ja silloin elokuva asettui oikeaan kontekstiinsa, 1980-luvun kauhuviihteeksi.

Ensimmäisessä elokuvassa Freddy oli mystinen, unissa vaikuttava ja vähäpuheinen lasten teurastaja, mutta jatko-osissa Kruegerin Reetu muuntui hirviöstä antisankariksi, one-linereita sukkelasti heitteleväksi koomiseksi heppuliksi, joka pilke palaneessa silmäkulmassaan päästi teinejä päiviltä mitä mielikuvituksellisimmilla keinoilla. Lupsakkaan kynsikkäästä paloarpikönsikkäästä tuli ikoni.

Toinen toistaan huonommat, muovisemmat ja kaikkea muuta kuin pelottavat jatko-osat eivät tuntuneet aikoinaan loppuvan lainkaan, vaikka Freddyn kaikki ideat olivat jo käytetty. Viimeisimmässä ”oikean” Freddyn eli Robert Englundin esiintymisessä elokuvassa Jason vs. Freddy (2003) herra Krueger väänsi kättä toisen kauhuseriaalihahmon Jasonin kanssa vailla järjen häivää.

A Nightmare on Elm StreetMuutaman vuoden naftaliinissa vietettyään Krueger tekee nyt uuden tulemisen alkuperäisen elokuvan uusintaversiossa. Tai ”uudelleenkuvittelussa”, kuten tuottajasedät kerkeästi mainostavat. Ohjaajan pallilla debytoi musavideomies Samuel Bayer. Hattupäisen himomurhaajan kauhtuneeseen villapaitaan sonnustautuu Jackie Earle Haley, joka viimeksi teki elämänsä roolin Watchmenin (2009) Rorschachina, oikeamielisenä ja rikollisten ylenmääräisen hyysäyksen lopettaneena vigilanttina.

Peruskuvio Elm Streetissä on lähes tismalleen sama kuin vuonna 1984. Teinityttö Nancyn (Rooney Mara) kaverit kokevat verisiä kuolemia unissaan, ja kuvion selvittyä Nancy ystävineen yrittää pysytellä epätoivoisesti hereillä, jotta unien mörkö ei pääse iskemään. Trendikkäästi uusio-Freddy on nyt myös pedofiili.

Uusintaversiot, uudelleenkuvitelmat ja uudelleentulkinnat ovat yleensä olleet totaalista roskaa ja rahastusta, mutta toisinaan ne ovat myös tuoneet uusia sävyjä vanhoihin ikonisiin hahmoihin ja tarinoihin. Uusintaversiothan ovat yhtä vanha keksintö kuin koko elokuvateollisuus. Lukuisat klassikkohahmot kuten Dracula, Robin Hood ja monet, monet muut ovat vuosikymmenien varrella kokeneet lukuisia uudelleentulemisia, uudelleentulkintoja ja uusioversioita.

A Nightmare on Elm StreetUusi Elm Street ei kuitenkaan ole elokuva, joka pärjäisi millään mittapuulla alkuperäiselle. Itse asiassa remake-Painajainen on umpitylsä, äärikliseinen ja suorastaan haukotuttavan onneton tekele, jossa joko kopioidaan ensimmäisen elokuvan kohtauksia huonommin uudestaan tai sitten sorrutaan nykypäivän kotkotuksiin kuten Kruegerin elämäntarinan pitkään taustoitukseen ja hahmon ylianalysointiin, johon sortui myös onneton Halloween-uusintaversiointi. Leffahirviöiden tulisi olla luonnonvoimia, ei henkilöitä, joiden mielenterveysongelmia voi ymmärtää ja jauhaa loputtomiin kuin yltiöliberaalissa punavihreässä onnelassa ikään.

Toisin kuin alkuperäisessä elokuvassa, uusintaversiossa niin sanottu kauhu muodostetaan vain ääniefekteillä. Aina kun Freddy hypähtää kankaalle tai hänen kyntensä näkyvät, kuuluu typerä ”tsing”-efekti. Ei alkuperäinen Elm Streetkään mikään psykologisen kauhun riemuvoitto ollut, mutta Wes Cravenin ei tarvinnut turvautua typerän mekaanisiin säikyttely- ja säpsäyttelykeinoihin luodakseen haluttua tunnelmaa.

Uusintaversiossa on hyvää se, että Krueger palautetaan lähemmäksi juuriaan tappajana eikä koomikkona. Mitään kauhua, jännitystä tai edes mielenkiintoa täysin tarpeeton remake-elokuva ei siitä huolimatta herätä, päinvastoin elokuvan aikana silmäluomet alkoivat lurpsahdella kiinni väkisin. Sinänsä ironista, koska elokuvan teemanahan on ”älä vain nukahda”. Kyllä minä vain seuraavalla kerralla nukahdan, sillä tuskin painajaiset voivat enää remake-kuonasta pahentua.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1 / 4 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com