Karhun suuret saappaat
Paul Kingin ohjaama Paddington (2014), elokuvatulkinta rakastetusta lastenkirjojen karhuhahmosta, oli aikoinaan positiivinen yllätys – aidosti koko perheelle mielekäs elokuva. Sen jatko-osa, Paddington 2 (2017), yllätti uudelleen parantamalla kaikkea edeltäjässään. Siinä missä lastenelokuva tarkoittaa usein vaivalloista katsottavaa aikuiselle, Kingin tuotokset soveltuivat kenelle vain, ikää katsomatta. Odotukset ovat siis korkeat sarjan kolmannelle tuotokselle, Paddington seikkailee. Kingin siirtyessä sivuun Dougal Wilson pääsee kokeilemaan, onko hänestä pitämään laatua yllä.
Paddington seikkailee jatkaa aiempien elokuvien pohjalta, mutta mukaan on mahdollista hypätä tuntematta taustoja. Brownin perheessä eletään muutosten aikaa. Lapsista aikuisuuden kynnykselle kasvaneet Judy (Madeleine Harris) ja Jonathan (Samuel Joslin) alkavat olla pesästä lentämisen edessä. Tämä painaa äiti Maryn (Emily Mortimer) mieltä, kun isä Henryllä (Hugh Bonneville) taas on työpaineita. Perhe saa tilaisuuden korjata välejään Perussa, kun Paddingtonin (Ben Whishaw) saama viesti pakottaa heidät pelastusmatkalle. Kaikki ei ole kuitenkaan sitä, miltä näyttää.
Paddington seikkailee ei ole edeltäjiensä tasolla, mutta on silti perin kelvollinen seikkailu. Elokuvan alkupuolella on käytetty esimerkiksi animaatiota hienona tyylikeinona, mutta seikkailun todella käynnistyessä kerronta vaihtuu yksitoikkoisemmaksi. Viidakko itsessään ei miljöönä ole kaikista omaperäisin, sen toteutus on kuitenkin visuaalisesti onnistunut. Vaikka ympäristöt näyttävät suurelta osin tietokoneella tuotetuilta, niissä on miellyttävää värikkyyttä. Käytetty väripaletti tuo mieleen animaatioelokuvan, mikä sopii höpsöön tunnelmaan.
Uudet hahmot ovat enimmäkseen positiivinen lisä. Hunter Cabot (Antonio Banderas) ja hänen tyttärensä Gina (Carla Tous) ovat tykättäviä hahmoja, joiden taustasta riittää viihdettä. Oscar-voittaja Olivia Colman on harmillisen yksitoikkoisessa roolissa, joka tuntuu haaskaukselta. Brownin perheen sisäiset ongelmat jäävät verraten pienelle huomiolle, mutta kaikki saavat hetkensä loistaa. Rauhallisempi tempo olisi tarjonnut mahdollisuuksia kehittää heidän suhteitaan pitemmälle, mutta tällä kertaa on valittu enemmän toimintaan keskittyvä lähestyminen.
Kovasta yrittämisestä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, elokuvan koominen ajoitus on hieman hukassa. Fyysinen komedia on tuotettu riittävällä teknisellä taidolla, mutta tuottaa enemmän hyväksyvää hymyilyä kuin naurua. Voisi sanoa, että luovuuden terävin kärki jää uupumaan. Moni vitsi kaatuu myös liialliseen ilmeisyyteen, ja ne on suunnattu nuoremmalle yleisölle. Tälle kohderyhmälle ne saattavatkin toimia erinomaisesti.
Hauskin anti elokuvassa on erään hahmon esi-isien erikoiset kuolemat. Elokuvassa mainitaan kuolema yllättävän usein, ja näytetäänkin tässä yhteydessä. Käsittely on hyvin kepeää, humoristista ja liioiteltua, mutta aiheen esiin nostaminen muuten perin söpössä elokuvassa voi yllättää hyvin nuoren tai herkän katsojan.
Vaikka Paddington seikkailee on suoraviivaisuudessaan pieni pettymys, se on huomattavasti keskimääräistä korkeammalla taidolla toteutettua lapsiystävällistä viihdettä. Sarjan panostus visuaaliseen oivallukseen ja lämminhenkisyyteen ovat kestäneet ohjaajan vaihtumisen jälkeen riittävällä tasolla. Vaikka elokuvan tarjoamat nautinnon ovat enimmäkseen pintapuolisia, maailmassa on aina tilaa yhdelle huolettomalle seikkailulle. Toivottavasti Paddington seikkailee kuitenkin jää sarjan viimeiseksi, ainakin tältä erää, sillä pajatson tyhjenemisen merkit ovat ilmassa.