Onnen asiamies valkokangas

Suomi on maailman onnellisin maa. Vaikka tuo väite tuntuu huvittavalta täällä pimeässä pohjoisessa loskaa kyntäessä, myös viime vuonna Oxfordin yliopiston hyvinvoinnin tutkimuslaitoksen toteuttaman World Happiness Report -vertailun mukaan Suomi sijoittui jälleen kerran maailman onnellisimmaksi maaksi.

Osittain vastaukset onnellisuuden tasosta ja sijoittuminen vertailussa riippuvat kysymysten muotoilusta ja asettelusta sekä siitä, mitkä maat ovat jääneet tuon tutkimukseen osallistuneiden 143 maan ulkopuolelle. Yksi näistä maista, Bhutan, on nyt arvosteltavan Onnen asiamies -dokumenttielokuvan kohteena.

Bhutan on pieni, alle miljoonan asukkaan sisämaavaltio Himalajan vuoristossa, joka vaikuttaisi omien selvitystensä perusteella olevan maailman onnellisin maa. Elokuva käsittelee sitä, kuinka monarkiassa käytännössä selvitetään sen kansalaisten onnellisuuden tasoa.

Bhutanin nykyinen kuningas Jigme Khesar Namgyal Wangchuck päätti vuonna 2008, että maassa mitataan menestystä talouteen keskittyvän bruttokansantuotteen sijaan bruttokansanonnellisuuden mittaamisella. Oman haasteensa tuottaa se, kuinka onnellisuutta voidaan ylipäätään mitata varsinkaan numeroina kovinkaan aukottomasti.

Dokumenttielokuva seuraa miestä nimeltä Amber Gurung, jonka elämä tuntuu polkevan paikallaan. Hän asuu tahtomattaan naimattomana kaksin iäkkään äitinsä kanssa ja pitää hänestä huolta. Dokumentin aiheen ytimessä ollaan, kun Gurung on saanut työn, jossa selvitetään juuri Bhutanin kansalaisten onnellisuuden tasoa.

Ainakin näennäisesti ja pintapuolisesti tarkasteltuna kyselyn metodologia muistuttaa paljon World Happiness Reportin vertailua.

Käytännössä ovelta ovelle liikkuva työnkuva pureutuu ihmisten elämään kysymyksillä koskien omaa onnellisuuden ja vastaavasti esimerkiksi masentuneisuuden tasoa. Bhutanilaisten tulee arvioida eri elämän osa-alueidensa laatua asteikolla 1–10, ja osa-alueista lasketaan keskiarvo kuvaamaan onnellisuuden tasoa kokonaisuudessaan ikään kuin arvosanana ja onnellisuusindeksinä.

Kun taustatiedot Bhutanista ottaa huomioon, väitteeseen peräti 93,6 prosentin onnellisuudesta tulee suhtautua suurella varauksella. Kyse on enemmän ja vähemmän valtion kaunistelevasta propagandasta, jonka turvin näyttäydytään todellisuutta paremmassa valossa.

Bhutanilaisessa todellisuudessa esimerkiksi juuri Amber Gurungilla ei ole vähemmistöön kuuluvana virallista kansalaisuutta eikä siis mahdollisuutta passiin, ulkomaille matkustamiseen, puolison löytämiseen, eikä moneen muuhunkaan asiaan.

Bhutania pidetään syystäkin yhtenä maailman suljetuimmista maista, ja kuvaavaa on, että dokumentin kahdesta ohjaajasta toinen eli unkarilainen Dorottya Zurbó kykeni matkustamaan maahan vain tärkeimpiä kuvauksia varten. Toinen ohjaajista eli Arun Bhattarai on bhutanilainen.

Elokuvan keskeisenä tehtävänä on selkeästi herätellä katsojaa vasaroimaan koko onnellisuuden käsitettä. Siksi on ollut olennaista valita dokumenttiin paikoin hyvinkin kurjia ihmiskohtaloita. Varsinkin niiden kautta ilmenee, että onnellisuuden käsite on hankala ja kaikkea muuta kuin yksiselitteinen.

Eräs näkökulma onnellisuuteen on suhtautua siihen ikään kuin kirjona, jolle asetutaan päivästä ja tilanteesta riippuen joskus korkealle, joskus matalalle. Dokumentti ilmentää samalla osuvasti, kuinka syvästikin traagisiin elämäntilanteisiin voi kuulua paljonkin onnellisuuden hetkiä.

Vaikka Onnen asiamies on asiallisen dokumentaarinen ja kaikenlaista suureellisuutta välttelevä elokuva, se on häikäisevän kaunis ja paikoin jopa unenomainen liikkuessaan Himalajan suureellisissa vuoristomaisemissa ja maaseudulla.

Jotakin katkeransuloista ihmisyydestä kiteyttää erään kurjissa ja köyhissä oloissa kasvaneen nuoren bhutanilaisen ihmetys. Hän pohtii dokumentissa, kuinka hänen kaltaisensa kurja sielu on voinut syntyä niin kauniiseen maahan.