Ruusukujalla tapahtuu taas

Saara Cantell tarttui Marjatta Kurenniemen rakastettuun Onneli ja Anneli -lastenkirjaklassikkoon viime vuonna (Onneli ja Anneli) ja nyt elokuva saa suoraa jatkoa Onnelin ja Annelin talvi (2015) -tarinalla. Kahdestaan asuvien tyttöjen elämään Ruusukujalla astuu tällä kertaa mukaan pikkuruinen Vaaksanheimon perhe.

Onnelin ja Annelin talviVaaksanheimolaisten koti metsässä on tuhottu, ja perhe etsii rouva Ruusupuuta (Eija Ahvo), joka on tunnettu talonrakennustaidoistaan. Onneli (Aava Merikanto) ja Anneli (Lilja Lehto) ottavat perheen luokseen asustamaan ja odottamaan rouva Ruusupuuta takaisin matkoiltaan. Vaarojakin on näkyvillä, kun huoltoasemaa pitävä Adele (Inka Kallén) kiinnostuu rahahuolissaan erikoisista pikkuihmisistä. Kenties heidät voisi napata ja myydä paikalliseen kummallisuuksien taloon vetonauloiksi.

Onnelin ja Annelin talven maailma onnistuu maagisessa realismissaan viehättämään samoin tavoin kuin edeltäjänsä. Suloisia ja ihmeellisiä asioita tapahtuu tosielämän keskellä, miljöö ja Ruusukujan talo ovat edelleen yhtä kodikkaita, ja jännittävät naapurin sisarukset Tingelstiina (Elina Knihtilä) ja Tangelstiina (Kiti Kokkonen) hauskoja yllätyksiä täynnä. Koko elokuvan kutkuttavin hetki on, kun vaaksanheimolaiset asettuvat Onnelin ja Annelin nukkekotiin asumaan. Kuinka moni lapsena onkaan haaveillut elävästä nukkekodista! Vaaksanheimolaisten leipomat pikkuruiset pullat ja nukketalon muut miniatyyriyksityiskohdat koristavat ja maustavat entisestään pittoreskia elokuvan maisemaa.

Onnelin ja Annelin talviMittasuhteilla ja hauskalla estetiikalla leikittelevällä elokuvalla on visuaalisuuden lisäksi kuitenkin muutakin sanottavaa: maailman kohtalo riippuu siitä, miten kaikkein pienimpiä kohdellaan. Ekologistakin sanomaa metsien ja luonnon tuhoamisesta sivutaan, mutta yleistunnelma säilytetään keveänä. Lapsen näkökulma ja pienten puolustaminen muistetaan tuoda loppuun saakka sympaattisesti esille ilman paasaavaa moraalista saarnaa.

Juonellisesti elokuvassa ei tapahdu paljoakaan. Asioiden eteneminen ja kuvailu verkkaisen raukeassa tahdissa on nykypäivän täyteen ahdetussa viihteen ja fiktion maailmassa virkistävää, mutta se myös nakertaa kerronnan dynamiikkaa. Paikoin elokuvaan kaipaisi napakampaa ja intensiivisempää otetta. Kankeaa on hetkittäin myös täysikokoisten ihmisten ja vaaksanheimolaisten valkokankaalla kohtaaminen. Oletettavasti lapsinäyttelijöille on ollut haastavaa kuvata kohtauksia, joista puuttuvat vastanäyttelijät.

Onnelin ja Annelin talviKaikki kaikessa, Onneli ja Anneli ovat mutkattoman näppäriä ja oivaltavia päähenkilöitä, joiden herttainen charmi toimii hyvin yhteen. Elokuvan eduksi on myös luettava sävykkäät aikuishahmot, joista on karsittu karikatyyrisimmät ylilyönnit pois. Asetelma niin vaaksanheimolaisten, lasten kuin aikuistenkin välillä on sopuisan tasavertainen.

Elokuvan kesto on myös varsin maltillinen, ja viisivuotias koekatsoja jaksoikin seurata tuntikaksikymmentäminuuttisen keskittyneesti. Eipä selvästi alle kymmenvuotiaalle kohdeyleisölle suunnatun elokuvan sen pidempi tarvitse ollakaan.

Onnelin ja Annelin talviVihdoin on myös 2000-luvun lastenelokuvissa herätty, niin kansainvälisillä – lähinnä Atlantin tuonpuoleisilla – markkinoilla kuin kotimaassakin siihen, että tytöt päähenkilöinä voivat olla moniulotteisia ja vahvoja. Viime vuosien elokuvista muun muassa Frozen (2013), Inside Out – Mielen sopukoissa (2015) ja Onneli ja Anneli -sarja ovat tarjonneet runsasta ja värikästä samastumispintaa tyttöjen mielenmaisemiin. Niin kuin tosielämässäkin, tyttöys voi olla rohkeaa, hauskaa, lempeää, periksi antamatonta tai seikkailunhaluista. Mitä vain!

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 2 henkilöä


Powered by Preview Networks