Mielikuvitus avartaa maailmaa

Marjatta Kurenniemen kirjoittama Onneli ja Anneli -kirjasarja on jo ehtinyt kolmanteen filmatisointiinsa. Kuten sankarittarensa, myös elokuvat ovat kasvaneet ja hieman vakavoituneet, mitä pidemmälle sarja on ennättänyt. Taianomainen ilmapiiri ei silti ole kadonnut Ruusukujalta mihinkään. Kirjoja sekä elokuvia on aina yhdistänyt huoli yhteiskunnan pienimpien huomioimisesta, eikä siihen tee poikkeusta myöskään Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen. Kurenniemen myöhempien kirjojen luonnonsuojeluun suuntautuvat narratiivit ovat jo nupullaan tässäkin elokuvassa.

Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainenOnnelin (Aava Merikanto) ja Annelin (Lilja Lehto) iloksi heidän naapuriinsa on muuttamassa joukko lapsia, kun uusi lastenkoti avaa ovensa. Ystäviä heistä on kuitenkin vaikea saada, kun korkea aita erottaa asukkaat muista ruusukujalaisista.

Kovaa kuria pitävän johtajan Minna Pinnan (Jenni Kokander) otteessa lapsille ei juuri jää aikaa muuhun kuin siivoamiseen, joten muutosta toivova Pekki (Aarni Rämö) karkaa lastenkodista etsiäkseen apua. Majapaikan hän löytää Onnelin ja Annelin saunamökistä ja pian ratkaisua lastenkodin ongelmiin ovat pohtimassa kaikki Ruusukujan asukkaat mestaripuutarhurisisaruksista pieniin Vaaksanvaaroihin saakka.

Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainenRuusukujan asukkaiden iloiselle elämälle nousee jyrkäksi vastakohdaksi lastenkodin harmaan ankea arki. Minna Pinnan hirmuvalta on ilotonta, mutta ei suoranaisesti ilkeää. Mielikuvitusta ja leikkejä karttava johtajatar toivoo lapsille samanlaista säntillistä ja turvallista elämää kuin itselleen. Johtajattaren mieleen ei vain juolahda, että kaikki eivät jaa hänen rakkauttaan järjestelmälliseen elämään. Filmatisoinnissa nostetaankin näkyvään asemaan mielikuvituksen tärkeys. Sen avulla maailma näyttäytyy avarampana ja se myös opettaa empatiaan.

Henkilögallerian laajentuminen ei ole tuonut mukanaan ongelmia, vaan Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen on huomioinut kaikki hahmot tarkasti rakennetuilla juonikuvioilla. Reiluun tuntiin on pakattu seikkailua kiitettävästi ilman, että tarina harhailee sivujuonten kautta pois kohteestaan. Minna Santakarin kujeileva lavastus on muuttunut elokuvasarjan edetessä pelkistetymmäksi, mikä nostaa pienet värikkäät yksityiskohdat näkyvämmin esille. Elokuvasarjan kolmas osa on ehkä jämäköin kokonaisuus, vaikka viehättävän Onnelin ja Annelin talven (2015) rinnalle ei aivan päästä.

Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainenOnneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen sekä Onnelin ja Annelin talvi pysyvät hyvin lähellä kirjojen maailmaa, mikä on osoittautunut toimivaksi reseptiksi. Kirjojen 1960-luvun ajankuva on taitavasti modernisoitu, mutta Ruusukuja on silti säilyttänyt ajattoman uneliaisuutensa. Saara Cantellin varmoissa otteissa Onnelin ja Annelin maailmasta on kolmen filmatisoinnin aikana kehittynyt yhtenäinen kokonaisuus, jonka parissa pienemmät ja isommatkin katsojat viihtynevät hyvin.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 2 henkilöä



Lue myös