Sadunomainen visio Hollywoodin vaihdevuosista

Hollywood on muuttumassa ja parhaat päivänsä nähnyt näyttelijä Rick Dalton (Leonardo DiCaprio) yrittää pitää urastaan kiinni. Parhaan ystävänsä ja stunttimiehensä Cliff Boothin (Brad Pitt) kanssa Dalton seikkailee ympäri kuolevaa Hollywoodia kokien ja nähden 1960-luvun kulttuurivallankumousta. Katkeroituva ja vanheneva näyttelijä yrittää pitää suosiostaan kiinni sopeutumalla kehitykseen, mutta taistelee myös muuttuvaa maailmaa vastaan. Boothin huoleton elämänasenne tasapainottaa tilannetta ja antaa ympäristölle toisenlaisen näkökulman.

Once Upon a Time... in HollywoodOnce Upon a Time... in Hollywood välittää nimensä mukaisesti enemmän aikakauden ja paikan kuvaamisesta kuin hahmoistaan tai varsinaisesta tarinankerronnasta. Rakenne kuitenkin toimii, sillä elokuva onnistuu viestimään tiettyä haikeutta ja ikävää. Se sisältää katarsiksen, joka liittyy vanhasta irrottamiseen ja eteenpäin kulkuun. Elokuva tuntuu relevantilta, kun sitä peilaa Hollywoodin muuttumiseen 2010-luvullakin ja ohjaaja-käsikirjoittaja Quentin Tarantinon lupauksiin lopettaa elokuvien parissa työskentely.

Koska kyseessä on vähemmän narratiivinen miljöö-fiilistely, saa elokuva myös tukea pituudestaan ja hitaasta tahdistaan. 160 minuutin pituus ehtii pitämään sisällään paljon aikakauden radio-mainoksia, hidasta ajelua ja hahmojen rauhallista tutkiskelua. Historiaa tuntevia kiusoitellaan piilevällä uhalla, mutta elokuva tekee selväksi. että varsinainen pointti ei ole jännittää läpi elokuvan jonkinlaista edessä häämöttävää kliimaksia.

Once Upon a Time... in HollywoodTarantinon valttikortti on antaa lahjakkaille näyttelijöille varaa pistää ranttaliksi. Tälläkin kertaa näyttelijäkaartille oli annettu litania hauskoja persoonia ja pitkiä kohtauksia, joissa näyttää mihin pystyy. Näyttelijät tarjoavat erilaisia näkökulmia ja kokemuspohjia elokuvan esittämään aikaan ja paikkaan, joskin nämä erilaiset perspektiivit eivät ehkä tule niin vahvasti esille kuin toivoisi.

Näyttelijät suoriutuvatkin koitoksestaan kunnialla, joskin näyttelijävalinnat jäivät mietityttämään. Elokuva olisi saanut kerroksen lisää syvyyttä ja henkilökohtaisuutta, jos näyttelijävalinnat peilaisivat elokuvan teemoja, kuten esimerkiksi Michael Keatonin käyttö elokuvassa Birdman (2014). Once Upon a Time... in Hollywood tuntuu kuvaavan Tarantinon omia tunteita ja ajatuksia elokuvista ja itsestään, ja erilaisilla näyttelijävalinnoilla tätä olisi voitu alleviivata entisestään. Kaikki kunnia kuitenkin elokuvassa esiintyville erinomaisista roolisuorituksistaan, vaikka jättitähdet ehkä tavallaan vievät elokuvasta osan sen henkilökohtaisuudesta.

Once Upon a Time... in HollywoodMyös muut lähtökohtaisesti onnistuneet asiat omaavat huonot puolensa. Tarantinon omaperäinen tyyli ja leikkaukset ovat joskus viihdyttäviä tunnelmannostajia, mutta epäonnistuessaan lähinnä ärsyttäviä ja tiellä. Hidas tahti ja pitkä kesto toimivat kyllä teoksen puolesta, mutta se asettaa elokuvan erilaiseen viitekehykseen kuin ohjaajan muistettavimmat leffat. Once Upon a Time... in Hollywood viittaa nimelläänkin Sergio Leonen eepoksiin, joiden tasolle ei kuitenkaan tällä kertaa ylletä.

Pääosin hyvin onnistunut Hollywood-meditaatio viihdyttää kyllä, mutta olisi ehkä hyötynyt henkilökohtaisien elementtien kovemmasta painotuksesta. Tarantinon uskaliaisuus on hyvin omaperäistä sorttia ja tiettyjen elokuvien kohdalla nousee ehkä kysymys siitä, onko juuri Tarantinon ote se, mitä tämä tarina tarvitsi. Sitä saattaa miettiä tämänkin elokuvan kohdalla, joskin ammattitaitoa ja elokuvan onnistumista on siitä huolimatta vaikea kiistää.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4 / 5 henkilöä