Olipa kerran Kiinassa valkokangas

Nykyään kykyjään Van Damme -elokuvissa hukkaavan Tsui Harkin ohjaajanlahjat on parasta tarkastaa juuri tällä elokuvalla. Värikylläinen Once Upon a Time in China on ehdottomasti yksi keskeisimmistä 90-luvulla tehdyistä kung fu -taideteoksista. Elokuva näyttäytyy myös historiallisena kollaasina oopiumsotien jälkeisestä Kiinasta 1800-luvun lopulla, kun länsimaat olivat saaneet rautakangestaan tukevan otteen Kiinan porttien aukaisemiseksi. Ja jopa yllättävän hyvin tällaiseksi lajityyppielokuvaksi Once Upon a Time in China kestääkin sisällölliset painotuksensa orgastisten taistelujaksojen ilotulitusten lomassa.

Muistaakseni jo kuudenteen osaan edenneen Once Upon a Time in China -sarjan esikoinen oli myös Jet Lin läpimurtoelokuva. Pienikokoinen ja sympaattinen, mutta karismaattinen ja fysiikaltaan käsittämätön vieteriukko istuu kuin nakutettu humaanin kansallissankarin, mestari Wong Fei-hongin, rooliin niin kung fun salat kuin lääkitsemisenkin taitavana viisaana patrioottina, joka lopulta tajuaa, että pelkkä eristäytyvä silmien sulkeminen ei enää pelasta Kiinaa. Harvoin on nationalismia puettu puhdasverisessä toimintaelokuvassa yhtä maltilliseen mutta lujan periaatteelliseen muottiin.

Länsimaalaiset saavat elokuvassa ankarasti näpeilleen, kun Tsui Hark luo vastastereotypioita Hollywoodin iänikuiselle kiinalaispilkalle. Joskin tällä tasolla Once Upon a Time in Chinan satiiri ei saa siipiä alleen juuri ajatusta ja karikatyyripelleilyjä pidemmälle. Kömpelöt yritykset ironiaan länsimaisen historiankirjoituksen kustannuksella pikemminkin vaivaannuttavat kuin vavahduttavat. Onnistuneempi linjanveto taas on se rehellinen sormenosoitus sille, miten myös läpeensä korruptoitunut osa kiinalaisista veljeilivät kieli ruskeana länsimaalaisten kanssa ja möivät maataan ja maanmiehiään maallisen mammonan pilke silmäkulmassa. Sinänsä siis yleismaailmallinenkin teema.

Mutta tärkeintä on liike ja toiminta, ja tämän sanoman puolesta Once Upon a Time in China täysin palkein liputtaa. Hurjat, joskin pitkitetyt, toimintakohtaukset "pyörivät" kankaalla pomppivien tuulimyllyjen lailla. Liikkeen sulavuus ja mielikuvitukselliset stuntit laajentavat toiminnalliset purkaukset suorastaan runolliseen syvyyteen. Sitä ei edes tunne katsovansa "väkivaltaa", niin uskomaton on elokuvan etäännytysefekti. Etenkin kahden mestarin lopullinen kaksinkamppailu varaston tikapuilla lamaannuttaa Hollywood-toiminnan jäykkäkouristeiseksi korinaksi. Eipä mikään ihme, että Once Upon a Time in Chinan ja kymmenien muiden Hongkong-leffojen legendaarinen koreografi Yuen Woo Ping on nyttemmin houkuteltu myös filmikaupunkiin. Mies on ohjeistanut, kuten havaita saattaa, esimerkiksi Matrixin huikeat taistelujaksot.

Itse en ole Hongkong tai kung fu -elokuvien vannoutunut ystävä, joten aiheeseen paremmin vihkiytyneille Once Upon a Time in China avautuu todennäköisesti paljon enempänä ja suurempana elokuvana. Joka tapauksessa kyse on poikkeuksellisen tyylikkäästi niin visuaalisesti kuin sisällöllisestikin toteutetusta toimintatykityksestä, eikä todellakaan pelkästä aivottomasta kiljumisesta, tappelusta tai kyräilystä.