Omenavarkaat valkokangas

Samppa Batal on aiemmin toteuttanut kolme pitkää elokuvaa. Kotimaisesta indiestä ponnistava tekijä on pyrkinyt kunnianhimoiseen visuaaliseen ilmaisuun. Dogmatyylistä vaikutteita ottanut esikoinen Äpärä (2016), vankilasta vapautuneen naisen menneisyyttä perkaava Äiti (2019) ja parisuhdekuvioita aikamatkailuun sekoittava Aikamies (2022) ovat kaikki herättäneet innostusta joissakin piireissä. Ohjaajan tuorein teos Omenavarkaat puolestaan on mustavalkoisena toteutettu kaupunkilaisnuorison kuvaus, jonka keskiössä ovat tekijälle tyypillisesti ihmissuhteet ja niiden eri variaatiot.

Tarinan päähenkilö on Sebastian (Joel Hirvonen), jonka parisuhde on juuri päättynyt. Henkisesti vereslihainen nuorukainen saa tukea kaveriporukaltaan, vaikka tunteekin itsensä yksinäiseksi. Kerronnassa tätä korostetaan poimimalla Sebastian usein lähikuvaan. Samalla ympärillä olevat ihmiset ikään kuin painetaan taustalle. Kaupungilla hengaileva porukka poikkeaa kirpputorille ja heidän huomionsa kiinnittää myyjänä toimiva Satu (Satu Tuuli Karhu), joka päätetään hankkia Sebastianin uudeksi kumppaniksi.

Omenavarkaissa on hyviä piirteitä, jotka kertovat tekijöiden osaamisesta. Rosoisella mustavalkokuvauksella on onnistuttu valottamaan niin Sebastianin mielenmaisemaa kuin kaupunkielämän päihteiden vauhdittamaa kiireisyyttäkin. Näyttelijät ovat uskottavia ja heidän puhumansa kieli tuntuu aidolta.

Dramaturgisesti elokuvassa on kuitenkin liian paljon samantyylisiä kohtauksia. Jatkuva humalaisten illanvieton seuraaminen käy ennen pitkää raskaaksi, kun kovaäänisen puheen ryydittämä ääniraita yhdistyy lähikuviin. Lisäksi tarinassa ei onnistuta erityisen paljon syventämään elokuvan teemaa, vaikka selväksi käykin, että molemmat päähenkilöt alkavat kuluneen yön perusteella löytää elämäänsä mielekkyyttä.

Elokuvan teema on nuorten ja modernien kaupunkilaisten kokema irrallisuus. Omenavarkaissa todetaankin, että mitään ideologioita tai uskontoja ei enää ole. Teema ei tietenkään ole uusi kotimaisessakaan elokuvassa. Esimerkiksi Pirjo Honkasalo käsitteli sitä jo Pirkko Saision romaanin filmatisoinnissa Betoniyö (2013). Se tarjoutuu Omenavarkaiden verrokiksi luontevasti myös mustavalkoisen kuvauksensa vuoksi. Mutta siinä missä Omenavarkaat pyrkii olemaan rosoinen, on Betoniyö estetisoitu ja korkeakirjallinen.

Ihmisten näköalattomuuden ja ahdistuksen esille ottaminen on sinänsä perusteltua, mutta Omenavarkaat tuntuu tältä osin jäävän ohuutensa vangiksi. Kun päähenkilöiden historiaa tai heidän ympäristöään ei juuri valoteta, jää kokonaisuus hahmottomaksi. Samalla tuntuu olevan mahdotonta muuttaa mitään paremmaksi muuten kuin yksilötasolla, kenties rakkauden, paremman ihmissuhteen myötä. Näkemys on nykyelokuvissa ja kirjallisuudessa yleinen, mutta myös varsin kliseinen. Kaikkiaan Omenavarkaat ei ole mikään täysosuma, mutta se saattaa silti puhutella kohdeyleisöään joidenkin vahvojen kohtaustensa ansiosta.