Oikeuden metsästäjät valkokangas

Tanskalainen Anders Thomas Jensen on ansioitunut käsikirjoittaja, joka tunnetaan niin Vanhat miehet uusissa autoissa (2002) -tyyppisistä mustista rikoskomedioista kuin Susanne Bierin vaikuttavista elokuvista Veljekset (2004), Häiden jälkeen (2007), Kosto (2010) ja Toinen mahdollisuus (2014). Jensenin omat ohjaukset eivät toistaiseksi ole saaneet samaa tunnettavuutta, mutta Oikeuden metsästäjissä on potentiaalia läpilyöntiin myös ohjaajana.

Oikeuden metsästäjissä Jensenin mustat rikoskomediat ja vaikuttavat draamat kietoutuvat yhteen oudoksi ja ristiriitoja herättäväksi lopputulokseksi. Päältä katsottuna kyse on sysimustasta toimintakomediasta, mutta pintaa ei tarvitse edes raaputtaa, kun esiin nousee hyvinkin vakavia ja vaikeita teemoja. Yhdistelmässä on pureksittavaa.

Mads Mikkelsenin esittämä Markus on harmaine partoineen lähinnä viikinkipäälliköltä näyttävä ammattisotilas, joka lähetään kotiin perhettä kohdanneen tragedian myötä. Kotona Markus yrittää suhtautua uuteen tilanteeseen ja tyttäreensä Mathildeen. Pian oven taakse ilmestyy nörttikaksikko Otto ja Lennart, jotka väittävät tietävänsä syyt Markuksen perhettä kohdanneeseen tragediaan. Kun syrjittyjen ja kiusattujen nörttien tietokoneosaaminen yhdistetään ammattisotilaan voimiin ja taitoihin, aletaan oikeutta etsiä keinoja kaihtamatta.

Äkkiväärän hahmogallerian vastakkainasettelu toimii ja tuottaa humoristisiakin hetkiä. Tarinan edetessä alkaa kuitenkin keriytyä auki niin synkkiä teemoja, että nauru tukehtuu sinne jonnekin ja terapeuttiseksi tarkoitettu väkivallalla ilottelu muuttuu vastenmieliseksi. Lopputulemana on syvä hämmennys suhteessa siihen, miten elokuvaan tulisi reagoida.

Lapsen menettäminen, vanhemman menettäminen, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, kiusaaminen ja niin edelleen ovat varsin etäisiä teemoja toimintakomedioille. Sivulauseissa on saatettu ironisoida jotakin johonkin suuntaan, mutta syviin vesiin ei teemojen kanssa ole lajityypissä ollut tapana uida. Oikeuden metsästäjissä teemojen kera sukelletaan suoraan syvään päähän.

Alkuun jyrkkä ristiriitaisuus vaikuttaa harkitsemattomalta tyylitajun sumentumiselta, mutta pidemmällä mietinnällä hämmennyksen herättäminen lienee hyvinkin harkittua. Asiat, joille on ehkä naurettu, käännetään asentoon, jossa niille ei voi enää nauraa ja pakotetaan pohtimaan seurauksia. Osaltaan tämä on kirjoitettu myös juonelliseen tarinaan ja samaa pohdintaa joutuvat tekemään myös tarinan hahmot.

Kertakatseluna Oikeuden metsästäjiä ei saa pureskeltua niin, että sulattelu sujuisi Hollywoodin antimien tavoin vaivoitta. Päälle parituntinen kesto ei kuitenkaan houkuttele toisintoon, sen verran Jensenin elokuvallisessa kerronnassa on suvantoja vaikka tarinan koukkuja piilee niissäkin.