Olin teini-ikäinen ihmissyöjä

Hannibal Lecter lienee tunnetuin ja kulttimaineisin elokuvien ihmissyöjä-sarjamurhaaja. Tätä ennen tohtori L on esiintynyt jo neljä kertaa valkokankaalla, ensimmäisen kerran Brian Coxin esittämänä Michael Mannin klassikossa Manhunter – psykopaatin jäljillä (1986). Coxin vähäeleisen tunteeton ja mestarillisesti hahmoteltu sosiopaatti sai maanista vimmaa Anthony Hopkinsin astuessa kolmasti Lecterin pakkopaitaan.

© 2007 MGM, The Weinstein CompanyLecter-saaga saa jo bondmaisia piirteitä, kun kolmas Lecter, nuori ranskalainen Gaspard Ulliel kertoo, miten kaikki sai alkunsa. Viattomia ihmisiä surutta syönyt, hyytävän pirullinen ja huippuälykäs psykiatrihirviö olikin nuorempana katanaa heiluttava samurai-Hannibal, joka silpoi ihmisiä miekalla, räjäytteli pommeja ja popsi poskia poskeensa vain kostaakseen lapsuutensa traumat.

Hannibalin synkkä lapsuus Liettuassa ja sisaren joutuminen sotarikollisten pataan toimii perusteluna sille, miksi tunnekylmä sosiopaatti esitetäänkin nyt sympaattisena antisankarina, jonka erottaa tavanomaisista vigilanttikostajista ainoastaan väenväkisin ympätty taipumus maistella uhriensa lihaa. Uhritkin voi laittaa lainausmerkkeihin, sillä Hanski ei vahingoita viattomia pikkusormellakaan. Ainoat uhrit ovat sisaren keittäneet rikolliset iljetykset, jotka ovat lain ulottumattomissa ja saavat täten tuta oikeuden supersankari-Lecterin kourissa.

© 2007 MGM, The Weinstein CompanyVaikka tosielämän sosiopaatit ovat täysin vailla empatiaa ja tunteita muita kohtaan, Nuori Hannibal velloo tunteissa. Rakkaus sisareen ei jää ainoaksi, sillä Ranskaan paennut Lecter rakastuu omaan tätiinsä, joka sattuu olemaan Hiroshiman pommituksista selvinnyt japanilaisnainen, kreivitär Murasaki (Gong Li). Murasaki ei alussa edes sen kummemmin pahastu, vaikka Hannibal silpoo naista loukanneen kyläläisen viipaleiksi esi-isäin katanalla. Miekkataidotkin opitaan leidi Murasakilta, kun Darth Lecter treenaa mustassa ihonmyötäisessä asussaan. Use the force, Han!

Elokuvan poliisityöskentelystä ei viitsisi edes mainita oikean poliisityön mainetta tahraamatta, sillä tarkastaja Popil (Dominic West) vain jorisee varoituksen sanoja muttei vaivaudu tekemään oikeastaan mitään millekään. Kerran Popil toki kääntyy kohti katsojaa ja julistaa pahaenteisesti Lecterin olevan hirviö, koska tämä ei reagoi valheenpaljastuskokeeseen. Kas kun taustalla eivät lyö salamat ja urkuharmoni pärähdä.

© 2007 MGM, The Weinstein CompanyGaspard Ullielia käy sääliksi sen takia, että nuori näyttelijä ei yksinkertaisesti mahda yksin mitään elokuvan musertavan huonolle juonelle, dialogille ja uskottavuudelle. Vaikka lähtökohdat ovat jopa ylivoimaisen haastavat sekä edeltäjien tason että avuttoman tarinan suhteen, Ulliel tekee minkä pystyy. Kuivin jaloin on kuitenkin mahdoton Ullielinkaan selvitä.

Vuosia mykkänä orpokodissa viettänyt Lecter puhuu ilmeisen sujuvasti liiviä, venäjää, ranskaa ja englantia, mutta katsoja kuulee vain jälkimmäistä. Lieneekö tästä kiittäminen Mel Gibsonia vai ketä, mutta nykypäivänä elokuvien uskottavuutta syö yhä enemmän se, että kaikki puhuvat englantia, oli kyse minkä maan kansalaisista tahansa. Venäläiset puhuvat keskenään murteellista "enklantia", natseista nyt puhumattakaan. Osasyy tähän lienee, että yhdysvaltalaiset elokuvien massakuluttajat ovat sekä haluttomia että kyvyttömiä lukemaan tekstityksiä.

© 2007 MGM, The Weinstein CompanyElokuvan käsikirjoitus ei ole tietokoneella arvottu satunnaisotos, vaan itsensä kirjailija Thomas Harrisin kirjaan perustuva. Thomas Harris laittoi vaihteen vapaalle jo Hannibal-kirjassaan, joka oli itseironinen ja absurdi parodia miehen omasta luomuksesta. Nyt Harris joko nauraa avoimesti koko sarjamurhaaja- ja puppupsykologia-genrelle, tai sitten mies vain kylmästi lypsää viimeisetkin dollarit irti. Tai sekä että.

Voi tietysti olla, että vuosien perehtyminen sarjamurhaajien sielunelämään on ollut niin henkisesti raskas prosessi, ettei Harris edes halua enää paneutua ihmishirviöiden motiiveihin ja maailmankuvaan, vaan kirjailija on päättänyt irrottautua viimeisistäkin realismin rippeistä. Natsit, katanataistelut ja idän eksotiikka, "agentti Lecter ja lupa tappaa" sekä taisto itämafiaa vastaan. Siinä sitä tekemistä parhaallekin kannibaalipsykiatrille.

Ehkä on parempikin, ettei liian suosituiksi paisuneista populaarikulttuurin kulttihahmoista edes tehdä uskottavia kaiken maailman varttihullujen ja teinihörhöjen samaistumiskohteita, vaan liikutaan avoimesti absurdin fantasian puolella. Jokainen voi silti miettiä, olisiko elokuvan kymmenien miljoonien budjetille löytynyt parempaakin käyttöä kuin samurai-Hannibalin nuoruudenseikkailut.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,3 / 4 henkilöä



Lue myös