Isä pojan jäljillä

Jarmo Lampela palasi vuosikymmen tauon jälkeen pitkän elokuvan ohjaimiin tammikuussa ensi-iltansa saaneella elokuvallaan Miesten välisiä keskusteluja. Nyt ensi-iltansa saa kuluvan vuoden aikana jo toinen Lampelan elokuva, Nuoren Wertherin jäljillä.

Aiemmista Lampelan elokuvista poiketen Nuoren Wertherin jäljillä ei nojaudu pelkkään realismiin, vaan kerronta rakentuu kuolleen päähenkilön yliluonnolliseen läsnäoloon. Elokuvallisesti haastava ratkaisu kumpuaa pohjatekstistä. Taustalla on Ulrich Plenzdorfin näytelmäsovitus Johann Wolfgang von Goethen 1700-luvun lopun menestyskirjasta Nuoren Wertherin kärsimykset.

Nuoren Wertherin jäljilläJyri Ojansivu esittää Eeroa, parikymppistä nuortamiestä, joka toteaa heti avauskohtauksessa olevansa kuollut. Kun Eeron isä (Juha Kukkonen) saa tiedon poikansa kuolemasta, hän alkaa selvitellä Eeron viime vaiheita. Isä on nähnyt Eeron viimeksi kolmivuotiaana, joten hän haluaa oppia tuntemaan poikaansa kyetäkseen muodostamaan hänestä edes jonkinlaisen mielikuvan.

Goethen alkuteoksessa keskeistä oli nuoren taitelijan rakkaudessa riutuminen. Lampelan elokuvassa keskeistä on vanhemman ja lapsen menetetyn suhteen käsittely. Sen Lampela tekee koskettavasti. Hän hallitsee suvereenisti näyttelijäohjauksen sekä arjen realismin kuvauksen. Ne ovat olennaisia elementtejä emotionaalisesti latautuneen tematiikan vähäeleisessä käsittelyssä.

Nuoren Wertherin jäljilläNäyttelijät onnistuvat elokuvassa hyvin ja tekevät luontevat roolisuoritukset. Erityisesti Juha Kukkonen saa jäyhäksi kirjoitetusta isähahmostaan tarvittavia nyansseja irti. Parhaimmillaan elokuva onkin Kukkosen esittämän isän tavatessa poikansa tuntemia ihmisiä ja miten hän näiden tapaamisten kautta yrittää muodostaa kuvaa itselleen tuntemattomaksi jääneestä ihmisestä.

Elokuvan onnistumista haalistaa kuolleen pojan läsnäolo kertojana ja kommentoijana. Suoraan kameralle puhuminen on hyvin epäelokuvallinen ratkaisu, koska se rikkoo elokuvan illuusion todellisuuden representaationa. Vaikka ratkaisun pystyisikin hyväksymään taustalla olevan näytelmäsovituksen perusteella, kuolleen Eeron läsnäolo vesittää elokuvan jännitteen. Poikaan liittyvä mysteeri jää vaillinaiseksi.

Katsoja muodostaa Eerosta mielikuvan heti alkukohtauksesta lähtien, joten katsojalle ei synny kuolleesta pojasta samalla tapaa mysteeriä kuin isälle. Jännitteeltä putoaa pohja, koska katsoja tietää koko ajan enemmän kuin selvittelytyötään tekevä isä. Ilman taidokkaita näyttelijöitään elokuva menettäisi kiinnostavuutensa varsin pian. Nyt näyttelijät kannattelevat tarinaa ja tekevät sen sivupoluistakin kiinnostavia.

Nuoren Wertherin jäljilläElokuvasovitukseen olisi kaivanut rohkeutta jättää epäelokuvalliset elementit reilusti pois. Tarinan fokus siitä, miten isä rakentaa pojastaan mielikuvaa toisen käden tietojen kautta, jää valitussa kerrontarakenteessa liikaa sivuraiteelle. Lisäksi muutoin hyvinkin realistisessa ilmaisussa yliluonnollinen elementti tuntuu ja näyttää vieraalta, tyyliin sopimattomalta. Elokuvassa aika ajoin nähtävä rantaniityllä soitteleva musikantti jää myös täysin irralliseksi. Elokuvan kerronnassa musikantin tarkoitus ei aukene.

Lampelan omilla vahvuusalueilla elokuva toimii kuitenkin hienosti, joten ongelmakohtia voi painaa villaisella. Monet kohtaukset ovat vähillä elementeillä niin väkevästi rakennettuja, että ne tempaavat mukaansa ja saavat samaistumaan elokuvan henkilöihin. Kunnes Eero ilmestyy puhumaan kameralle.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 3 henkilöä


Powered by Preview Networks