Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin valkokangas

Narnia-sarja on ehtinyt jo kolmanteen osaansa. Nyt vuorossa oleva kirja on edellistä, Prinssi Kaspiania, hedelmällisempi lähtökohta filmatisoinnille, sillä siinä missä sarjan toinen osa oli sotaisa ja pitkäveteinen, päästään tällä kertaa purjehtimaan kohti tuntematonta. Mukana ovat edellisistä osista tutut Lucy ja Edmund, mutta ensikertalaisena Narniaan pääsee myös näiden serkku Eustace. Heistä ja Narnian vakioasukeista koostuva retkikunta lähtee etsimään seitsemää kadonnutta Lordia ja yrittää samalla pelastaa Narnian Pimeältä saarelta lähtöisin olevalta pahuudelta.

Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin on Narnia-sarjan elokuvista ensimmäinen 3D-muotoisena nähtävä elokuva. Kolmiulotteisuus on toteutettu vasta elokuvan jälkituotantovaiheessa, joten efekti ei ole teknisesti parhaimmillaan. Alun jälkeen kolmiulotteisuutta ei oikeastaan edes muista, mitä voi toisaalta pitää hyvänäkin asiana. Elokuva ei ainakaan silmiinpistävässä määrin etene erikoistehosteiden ehdoilla, eivätkä elokuvan tavalliselta teatterikankaalta näkevät jääne paljosta paitsi.

Lordien etsintä ja poukkoilu saarelta toiselle antavat hyvät mahdollisuudet fantasiaelementeillä irrotteluun, mutta toisaalta juoni on melkoisen rikkonainen. Tarina olisikin parhaimmillaan luku kerrallaan iltasaduksi luettuna eikä parituntisena elokuvana. Juonen eheys ei kuitenkaan liene niitä ykköskriteerejä, joilla lapset elokuvia arvottavat, joten sitä ei tarvitse tässäkään painottaa liikaa.

Lapsikatsojiin liittyy elokuvan kohdalla paljon isompikin ongelma, nimittäin sille lätkäisty K11-luokitus. Yhdysvalloissa PG-luokituksen saaneessa elokuvassa kalistellaan toki miekkoja ja taistellaan ei-niin-esteettisiä hirviöitä vastaan, mutta näille olisi joko pitänyt antaa pienempi rooli tai luottaa siihen, että nykyajan lapset ovat tottuneet paljon ikävämpiinkin näkyihin. Narnia-kirjat ovat kuitenkin ensisijaisesti lastenkirjoja, ja kohderyhmän rajaaminen elokuvan ulkopuolelle on aikamoinen karhunpalvelus. Hahmojen kirkasotsaisuus ja tarinan opettavaisuus häirinnee enemmän ikävuosia keränneitä katsojia niin, että tällä luokituksella elokuvan varsinainen kohderyhmä jää ainakin Suomessa melkoisen harvalukuiseksi

Narnia-kirjat tunnetaan paitsi fantasiana myös kristillisenä allegoriana. Kaspianin matka maailman ääriin ei kärsi tästä kuin imelissä loppukohtauksissa. Muuten tarinasta kyllä huomaa selvästi, että se on kirjoitettu yli viisikymmentä vuotta sitten. Poikien ensisijainen hyve on rohkeus ja tyttöjen äidillisyys, mutta tämä pitää ehkä sietää klassikkostatuksen saaneen kirjasarjan filmatisoinnissa. C.S. Lewisin perikunta oli joidenkin tietojen mukaan ryystänyt teensä väärään kurkkuun kuultuaan, ettei elokuvan juoni ole yhtä uskollinen alkuperäisteokselle kuin sarjan aiemmat osat. Ehkä asenteiden modernisointi olisi ollut siis liikaa pyydetty.

Toisaalta myös liialle puhtoisuudelle allergiset löytävät elokuvasta ilonaiheita. Vaikka Eustace-serkun rasittavuus ja selkärangattomuus ovat hyvinkin alleviivattuja, ovat tämän sarkastiset repliikit elokuvan todellisia piristysruiskeita. Johtuu se sitten Will Poulterin kiistämättömistä näyttelijänlahjoista tai muiden hahmojen nuhteettomuudesta, olivat ainakin allekirjoittaneen sympatiat Eustacen puolella koko elokuvan ajan. Hahmo on myös syy odottaa elokuvasarjan seuraavaakin osaa, sillä serkkupoika pääsee Narniaan myös jatkossa.

Kaspianin matka maailman ääriin on perinteinen lasten ja nuorten seikkailuelokuva niin hyvässä kuin pahassa. Velhoja, taikoja, salaperäisiä saaria ja seikkailua riittää, mutta elokuva ei tarjoa mitään uutta puhumattakaan tervehenkisestä anarkiasta. Se kuitenkin täyttää parituntisen kestonsa mukavasti, ja elokuvan vanhanaikaisuus viehättänee esimerkiksi puhuviin autoihin tai kulloisenkin vuoden hittianimaatioihin kyllästyneitä.