Napapiirin sankarit 2 valkokangas

Vuonna 2010 valmistunut Napapiirin sankarit oli menestys. Dome Karukosken ohjaama lappiodysseia keräsi rapeat 385 000 katsojaa ja voitti sekä yleisön että parhaan elokuvan palkinnot Jussi-gaalassa. Farssimaisesta luonteestaan huolimatta kaveruskomedia oli temaattisesti näppärä kokonaisuus, joka samaan aikaan sekä ammensi pohjoissuomalaisesta lohduttomuudesta että myös nousi sitä vastaan.

Jatko-osa jatkaa tutuilla henkilöhahmoilla. Janne (Jussi Vatanen) ja Inari (Pamela Tola) ovat nyt vuodenvanhan Lumi-vauvan vanhempia. Vanhemmuuden taakka näkyy pariskunnassa, eikä aikaa kodin ulkopuolelle tunnu löytyvän.

Kun Jannen kaveri Räihänen (Timo Lavikainen) saapuu naisystävänsä Marjukan (Miia Nuutila) kanssa vieraisille, päättävät naiset tarttua mahdollisuuteen lähteä ulos tuulettumaan. Miehet jäävät vastentahtoisesti kotiin hoitamaan Lumia joutuen samalla hylkäämään suunnitelmat vierailla Ylläksellä vietettävissä hääjuhlissa. Bileiden kutsu on kuitenkin liian huumaava, ja paikalle lähdetään, vaikka sitten vauvan kanssa. Hääbailujen aikana auto kuitenkin katoaa ja Lumi sen mukana.

Napapiirin sankarit 2 on jatkoa aikaisemman elokuvan miestarinalle. Ensimmäisessä elokuvassa reppanan päähenkilön ja tämän kavereiden matka rullasi läpi Lapin kaamoksen avovaimolle digiboksia etsien. Jatko-osassa teknologinen vekotin on vaihtunut vaippahousuun ja samalla tarkastelu on siirtynyt enemmän isyyteen ja sen luonteeseen.

Holtittoman huoltajan tarina kumpuaa komediaelokuvien melko vanhakantaisesta perinteestä, jossa koheltava päähenkilö – lähes aina mies – joutuu ensimmäistä kertaa huolehtimaan yksin lapsesta. Matkan aikana opitaan isyyteen ja vastuuseen muutaman kolhun kautta. Päähenkilön synninpäästö on lopulta varsin kevyt elokuvan painoarvon ollessa enemmän koomisessa koheltamisessa. Vaikka Napapiirin sankarit 2 onkin ensisijaisesti Jannen kasvutarina, on mukaan kirjoitettu myös oma tarinakyhäelmä elokuvan naishahmoille.

”Tyttöjen ilta” rakentuu ummehtuneesti irtosuhteiden, äidillisen huolehtimisen sekä oman parisuhteen pohtimisen ympärille. Aiemman elokuvan mieskeskeisyyttä on selvästi pyritty tasapainottamaan, mutta ratkaisu kostautuu sekä kerronnan että sisällön tasolla, varsinkin kun käsikirjoittaja Pekka Pesonen operoi naishahmojensa kanssa tympeän kapeilla käytävillä. Näyttävä hotellisekoilu tarjoaa lähinnä välineet, joilla Kari Ketosen esittämä Pikku-Mikko saadaan ympättyä takaisin kuvioihin mukaan.

Pesosen ansiot näkyvät kuitenkin paikallisuuden ymmärtämisessä. Lappilaisia stereotypioita hyödynnetään elokuvassa oivallisesti alkaen aina sekakäyttäjästä poroporvariin sekä eksoottiseen metsämieheen. Kärjistetylle kuvasto naureskelu tapahtuu kunnioittavasti, minkä takia räikeimmätkään hahmot eivät jää vain toiseuden kautta määritetyksi pahansuovaksi pilkaksi.

Se, mikä autenttisuudessa saavutetaan tekstin tasolla, menetetään näyttelijäntyössä. Päätähtien murremongerrus on paikoin jopa vieläkin pahemman kuuloista kuin ensimmäisessä elokuvassa. Pamela Tola ja Santtu Karvonen onnistuvat kööristä parhaiten, mutta pääosaa esittävä Jussi Vatanen kompastelee heidänkin edestään. Oikean intonaation uupuessa myös puheen luontevuus falskaa pahasti.

Räikeitä ovat myös puutteet ohjauksen otteessa. Teppo Airaksinen on kykenevä komediaohjaaja, mutta räväkän farssin ilotteluun ei hänen taitonsa taivu. Aiemman elokuvan hiljaisempi huumori kumpusi elokuvan nihilistisestä sielunmaisemasta.

Nyt tyyli on vaihtunut matalaotsaiseen temmellykseen, johon on haettu särmää mustan huumorin kautta. Kokonaisuuden luonne tuntuu välillä tarpeettomankin ilkikuriselta.

Napapiirin sankarit 2 ei omaa edeltäjänsä kekseliäisyyttä eikä yhtä vahvaa temaattista kehystä. Kysynnän vuoksi tehtyyn ja sen ehdoilla toteutettuun komediapalaan on valmis upottamaan hampaansa kertapureskelun verran, mutta mitään pysyvämpää se ei tarjoa. Jos rautaa halutaan takoa jatkossankin, niin tulevaan osaan soisi löytyvän muutakin kuin vain ne ”pari uutta muuttujaa”.