Yllättävä sulhanen

Ranskassa elokuvateollisuus tuottaa vuodessa valtavia määriä elokuvia, joista Suomen valkokankaille pääsevät yleensä vain historialliset henkilökuvat tai kevyt romanttiset komediat. Edes suuret ranskalaismenestykset eivät välttämättä saa näkyvyyttä Suomessa, elleivät ne ole festivaaleilla keränneet tarpeeksi innostusta. Nainen, jonka nimi on Nathalie on ensisilmäyksellä perinteisintä romanttista kastia, mutta elokuva ottaa myös etäisyyttä omiin rakenteisiinsa kuivalla itseironisella huumorilla.

Nainen, jonka nimi on NathalieIdyllisestä pariisilaisarjesta tulee yksinäistä painajaista, kun Nathalie jää leskeksi nuorella iällä. Kolme vuotta lipuu ohi työntäyteisessä sumussa, ja sattuman oikusta nainen ajautuu suhteeseen firmassaan työskentelevän ruotsalaismiehen kanssa. Markus on kuitenkin kaukana Nathalien ja tämän ystäväpiirin tyylistä ja odotuksista. Myös menneisyys luo omat varjonsa uudelle suhteelle.

Elokuva olisi helposti voinut vajota pikkusievään tarinankerrontaan. Erityisesti sen aloitusjakson idyllinen boheemiporvarillinen tyyli luo erittäin kliseistä kuvaa pariisilaisesta huolettomasta elämäntavasta. Älyllisyyttä ihannoiva ja suvaitsevainen ystäväpiiri osoittautuu kuitenkin yllättävän sulkeutuneeksi ja pinnalliseksi, kun Markus ei olekaan se blondi skandinaavimalli, jota he ovat odottaneet. Elokuva katsookin yllättävän vinosti ja itseironisesti perinteisiä romanttisia elokuvia ja paljastaa niiden pinnalliset asetelmat.

Nainen, jonka nimi on NathalieNathalieta ympäröivä maailma törmää yhteen Markuksen elämän realiteettien kanssa. Tarinassa ei haeta keskinkertaisia loppusulkeumia tai yhtäkkisiä valaistumisia. Rakkaustarina on selkeästi elokuvan keskiössä, mutta omituisen tahdituksen takia se ei pääse alkuun ennen kuin elokuva on edennyt jo suhteellisen pitkälle. Toisaalta ihmissuhdeidylliä painottava alkusoitto toimii samankaltaisena vastakohtana kuin Rakastaa… ei rakasta (2002) -elokuvan alku, jonka hurmaava parisuhde paljastuu häiriintyneeksi harhakuvaksi elokuvan edetessä.

Nainen, jonka nimi on Nathalie ei suoranaisesti riko mitään valmiita käsityksiä, mutta se ei tyydy silti pysymään yksinkertaisimmissa ratkaisuissa. Se ei ota itseään vakavasti ja hiljainen huumori sykkii pinnan alla, vaikka elokuva käsitteleekin vakavia asioita. Émilie Simonin kupliva musiikki täydentää nuorekasta ja tyylikästä urbaania satua, josta löytyy kuitenkin yllättäviä syvyyksiä. Ja jos ei muuta, elokuva tarjoaa ainakin hauskan näkökulman ranskalaisten ajatuksista ruotsalaisuudesta.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,3 / 3 henkilöä


Powered by Preview Networks