Musta noita valkokangas

Mustan noidan ensi-illan piti alun perin olla jo viime keväänä. Koenäytökset olivat kuitenkin niin katastrofaalisia, että elokuva pistettiin hyllylle, ohjaaja Dominic Sena sai huhujen mukaan kenkää ja Brett Ratner palkattiin ohjaamaan lisäkuvauksia.

Tuo alkuperäinen versio olisi kenties näkemisen arvoinenkin, siinä missä teattereihin saapuva toimintaseikkailu on pelkästään tylsä, ponneton ja poukkoileva eikä todellakaan teatterilevityksen arvoinen. Ehkä elokuva olisi ollut niin huono, että sillä olisi ollut jo camp-arvoa, tai sitten se olisi jopa saattanut olla katsomista kestävä. Ainakin traileri vuodelta 2009 lupailee varsin erilaista elokuvaa – verratkaa itse, sivun alalaidasta löytyy sekä uusi että vanha traileri.

Koko elokuva vaikuttaa vasemmalla kädellä tehdyltä, lähtien siitä, että ristiretket, musta surma ja noitavainot sekoitetaan iloisesti samaan aikaan tapahtuvaksi. Nicolas Cage ja Ron Perlman näyttelevät ristiretkillä huseeravia ritareita. Miehet eivät halua tappaa naisia ja lapsia, joten he ryhtyvät rintamakarkureiksi ja jäävät kiinni ruton vaivaamassa kaupungissa. He saavat rikoksensa anteeksi, jos toimittavat ruton aiheuttaneen noidan munkkien tuomittavaksi. Ei ole hajuakaan siitä, missä päin Eurooppaa elokuvan pitäisi tapahtua, sillä visuaalisesti kaikki on niin kovin mielikuvituksetonta ja ylimalkaista keskiaikakuvastoa.

Historiaa näin pahasti vääntelevältä elokuvalta odottaisi vastapainoksi reippaan juustoista asennetta, menoa ja meininkiä. Sen sijaan pohjavire on aivan liian vakava. Cage näkee painajaisia viattomien tappamisesta, kirkon roolista ja noidan aitoudesta kiistellään ja niin edespäin. Tällaiseen psykologisointiin elokuvalla ei ole mitään rahkeita jo pahvisten hahmojen takia, joten olisi ollut parempi keskittyä demoninlahtaukseen ja Cagen sekä Perlmanin buddy-meininkiin. Cage itse on verrannut elokuvaa Roger Cormanin 1960-luvun halpisseikkailuihin ja Hammer-yhtiön elokuviin, mutta niistä ei kannata puhua samana päivänä tämän tekeleen kanssa. Jos elokuvassa olisi ollut lisää fraasin ”Tarvitsemme lisää pyhää vettä!” kaltaisia heittoja, se olisi ollut paljon viihdyttävämpi.

Jopa näytteljäntyö vaikuttaa laiskalta. Tämä on sääli, sillä parhaimmillaan Cage on raivoisa näyttelijä, jonka flippailut tekevät huonostakin elokuvasta katsomisen arvoisen. Pahimmillaan vuorosanat vaikuttavat paperista luetulta, kuten esimerkiksi kohtauksessa, jossa Perlman selittää mitä aikoo tehdä seikkailun jälkeen. Kohtaus itsessään on uskomattoman kliseinen eikä ole vaikea arvata, mikä hahmon kohtalo on, mutta huono näyttely ja tasapaksu ohjaus tekevät kokonaisuudesta luotaantyöntävän tympeän. Vielä kun matala ikäraja on karsinut elokuvasta pois veren ja tissit, ei Mustasta noidasta liene iloa kenellekään.