Musta Dahlia valkokangas

Kuolema tekee kuuluisaksi, ja väkivaltainen kuolema vielä kuuluisammaksi, varsinkin jos syyllistä ei saada koskaan kiinni. Siinä missä Lontoossa vuonna 1888 surmattujen viiden naisen murhaaja Viiltäjä-Jack nousi kuolemattomaan maineeseen, vuoden 1947 kuuluisimman murhatapauksen keskiössä on itse uhri, Elizabeth Short, joka sai kuoltuaan lehdistöltä lisänimen Musta Dahlia.

Brian de Palman uusnoir-trilleri perustuu James Ellroyn samannimiseen teokseen. Ellroyn oma äiti murhattiin pojan ollessa kymmenvuotias, eikä murhaa koskaan selvitetty. Murhatapaus, isältä lahjaksi saatu kirja Los Angelesin poliisista sekä Ellroyn sairaalloinen seksuaalinen kiinnostus omaan äitiinsä (jonka Ellroy myöntää englanninkielisen laitoksen esipuheessa) synnyttivät sekä Mustan Dahlian murhaa koskevan synkän pakkomielteen että orastavan alkoholismin.

Ellroyn kirjakvartetti Los Angelesista kuvaa poliisin, alamaailman ja Hollywoodin turmelusta halki vuosikymmenten. Musta Dahlia avaa sarjan, josta ensimmäisenä filmatisoitiin vasta kolmas osa, L.A. Confidential (1997). Kakkososaa Hollywood – suuri tyhjyys ei ole filmatisoitu lainkaan, ja nelososa White Jazz on tulossa parin vuoden sisällä. Kirjallinen kokonaiskuva on olemassa, elokuvayleisö joutuu tyytymään yksittäisiin ja itsenäisiin teoksiin.

Elizabeth Shortin murhatapauksen ympärille on punottu petoksen, kaksoispetoksen, turmeluksen, väkivallan ja vielä kerran petoksen muodostama hämähäkinverkko, jonka keskiössä ovat entiset nyrkkeilijät ja nykyiset poliisit Bucky Bleichert (Josh Hartnett) ja Lee Blanchard (Aaron Eckhardt). Kummallakin on omintakeinen suhde Kay Lakeen (Scarlett Johansson), joka on klassinen hyväsydäminen ex-huora. Vaalean enkelimäisen Kayn vastakohtana on viettelevän turmeltunut femme fatale, öykkärimäisen teollisuuspohatan tummaverikkötytär Madeleine Linscott (Hilary Swank).

Brian de Palma kuvaa alati mutkistuvaa trilleriään teknisesti liki täydellisesti, ja Mustan Dahlian rakenne ja kuvakulmat ovat kokeneen ammattilaisen työtä. Vanha film noir -kuvasto on hallussa lähes jokaista yksityiskohtaa myöten, jopa niin että poliisimies luopuu lättähatustaankin ainoastaan seksin ajaksi. Kapistus löytää tiensä etsivän ohimolle heti lemmenkohtauksen päätyttyä, heti tupakan sytyttämisen jälkeen.

Valitettavasti de Palman helmasynti ei ole kadonnut mihinkään, sillä filmografisen mestaruuden vastapainona Palman ote on kylmän viileä. Inhimillisyyden ja lämmön puute saa paikoin tuntumaan siltä, että Palma on vanhan koulukunnan venäläinen shakkimestari, jonka siirrot ovat nerokkaita mutta täysin tunteettomia. Näyttelijät eläytyvät kuitenkin rooleihinsa antaumuksella, varsinkin vampit ja viettelijättäret ovat elämää suurempia töröhuulineen ja uhkeine povineen.

Elämää suurempi paisuttelu ja legendaarisen murhatapauksen kytkeminen laajempaan juoneen tökkii vastaan kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun neiti Shortin todelliset elämänvaiheet vääristetään draaman nimissä. Elizabeth Short ei ollut jännittävä sivuhahmo tai pakollinen kuolonuhri dekkarissa, vaan oikea ihminen, joka koki järkyttävän julman lopun. Tästä syystä elokuvalta olisi toivonut kunnioitusta 22-vuotiaana kuoliaaksi hakattua ja silvottua tyttöä kohtaan, jonka ruumis jätettiin kahtia halkaistuna tienposkeen.

Elokuvassa annetaan ymmärtää, että Mia Kershnerin esittämä Betty Short olisi ollut liki patologinen valehtelija, joka huijasi olleensa kuolleen sotasankarin kanssa kihloissa. Samaan hengenvetoon Shortin väitetään olleen sotapoikia liukuhihnalta nielevä lutka, joka suostui prostituutioon ja seksifilmeihin rahasta. Shortin oma, moraalisesti närkästynyt isäkin heitti tytön pellolle tuskastuttuaan tämän elintapoihin. Fiktio-Shortin paheisiin kuului vieläpä lesboilukin sekä alituiset vierailut LA:n pervoimmissa ja turmeltuneimmissa vähemmistökerhoissa, joissa paheellinen eliitti rietasteli.

Kaikki edellä mainitut elokuvalliset faktat ovat tosielämän fiktiota. Elokuvassa saarnaava isäkulta oli alun perin hylännyt vaimonsa ja viisi lastaan Elizabethin ollessa viisi. Tyttö asui 15 vuotta myöhemmin isänsä luona hetken, ennen kuin tämä ajoi tyttärensä pois luotaan. Kihlaus lentäjäsankariin ja sulhon kuolema sodassa ei ollut sepitettä vaan fakta. Short ei ollut lesbo, eikä myöskään ilotyttö tai pornotähti, vaikka hänellä poikaystäviä olikin. Elizabeth oli tavallinen nuori nainen, jonka toiveena oli saada rooleja Hollywood-elokuvissa.

Oikeaa murhaajaa ei ole koskaan saatu selvitettyä, ja epäiltyjen joukossa on ollut tukuittain julkkiksia aina Norman Mailerista Orson Wellesiin, vähemmän tunnetuista kansalaisista puhumattakaan. Kirjailija Ellroykin on tarjonnut useita ehdokkaita, joista yksikään ei sattumoisin ole tämän tarinan murhaaja. Totuus ei ole aina tarua ihmeellisempää, eikä totuus myy niin paljon kuin myytti Mustasta Dahliasta.