Poliittisesti korrekti

Israelilaisten ja palestiinalaisten välistä pattitilannetta on valtavirtalevitykseen päätyneissä elokuvissa käsitelty yllättävänkin vähän suhteessa siihen, että kyse on yhdestä lähihistorian pisimmästä ja verisimmästä edelleen ratkaisemattomasta konfliktista. Poliittinen arkaluonteisuus selittänee sen, miksi aihetta ei ole liiemmin käsitelty, ja kun on käsitelty, on käytetty poliittisesti korrekteja silkkihansikkaita.

MiralJulian Schnabelin ohjaama Miral ei ole varovaisimpia aihetta käsitteleviä elokuvia, mutta poliittisesti korrektilta linjalta sekään ei lipeä. Kumpaakaan osapuolta suuremmin ärsyttämättä elokuva pyrkii hienovaraisesti osoittamaan, että tavalliset ihmiset haluaisivat niin Israelin kuin Palestiinankin alueilla elää rauhassa ja sovussa, mutta joutuvat käytännössä äärimielisten kahakoinnin sivustakärsijöiksi. Vaikka elokuva kertoo ajallisesti pitkästä jaksosta, se ei pureudu poliittisesti ja historiallisesti kovinkaan syvälle. Tämän seurauksena monet elokuvan tapahtumista näyttäytyvät vaikeaselkoisina, kun järjellisiä syy–seuraus-suhteita ei tuoda riittävästi esille.

Välimeren itäisen pohjukan karusta maa-alasta kahakoiminen vaikuttaa varsinkin Pohjolan lintukodosta käsin katsottuna perin irrationaaliselta konfliktilta. Jos kahta eri jumalaa ei sovinnolla saada sovitettua samaan erämaahan, niin eikö olisi aika luopua jumalista jo ihmisten tähden ja keskittyä oleellisempaan eli parempaan elämään arjen tasolla? Tosiasiassa kyse on poliittisesta valtapelistä, jonka pelinappulat on kyllästetty ääriajatteluun johtavalla liturgialla, mikä on tunnetusti tehokasta olosuhteissa, joissa tavallisen ihmisen on vaikeaa ymmärtää häneen ja naapureihinsa kohdistuvaa sortoa ja vääryyttä. Ja se jos mikä on väkivallan parasta polttoainetta.

MiralMiralissa on varsinkin jälkimmäisellä puoliskolla selkeästi pyrkimyksiä selittää auki edellä kuvatun kaltaista irrationaalisuutta. Tähän olisi kuitenkin tarvittu vahvempaa poliittista ja historiallista näkemystä. Nyt perustana toimii vain palestiinalaislapsille perustettu todellinen orpokoti ja sen johtajatar Hind Husseini (Hiam Abbass). Orpokoti ja Hind Husseini tarjoaisivat kiinnostavan perspektiivin kriisiin, mutta molemmat jäävät elokuvassa kulissin asemaan, sillä päätarina keskittyy yhteen orpokodissa koulua käyneeseen tyttöön, Miraliin (Freida Pinto). Orpokodin muurien suojissa varttunut Miral ei sulata palestiinalaisten kovaa kohtelua. Niinpä hän isänsä (Alexander Siddig) rauhaan uskovasta kasvatuksesta huolimatta kokee suoran toiminnan konkreettisimmaksi vaihtoehdoksi tehdä jotakin.

Miralin tarinassa on paljon todellisuuspohjaa, sillä se perustuu elokuvan käsikirjoittaneen Rula Jebrealin omaelämäkerralliseen kirjaan, jonka taustalla on hänen nuoruutensa kokemukset Länsirannalla. Miralin kasvukertomus raottaa yksilön kokemuksen kautta sinänsä yksinkertaisen valtataistelun moninaisuutta. Näkökulma on humaani ja nostaa kiitettävästi esille palestiinalaisten asemaa.

MiralElokuvana Miral jää kuitenkin harmittavan kaksijakoiseksi. Ensimmäinen tunti keskittyy Hind Husseiniin ja orpokotiin, toinen Miraliin. Vaikka tarinoissa on yhdistävät tekijänsä, kokonaisuus on hahmoton jo siksi, että elokuvalla ei ole selkeää päähenkilöä ja osalla sivuhenkilöistäkään ei ole selkeää funktiota kokonaisuuden kannalta. Esimerkiksi Willem Dafoen esittämällä amerikkalaissotilaalla ei sisällön tai draaman kannalta ole juuri muuta merkitystä kuin alleviivata Husseinin uhrautuvaa roolia elää vain orpolasten hyväksi. Draaman kaaren kannalta suurempi ongelma on kuitenkin päähenkilön vaihtaminen keskellä elokuvaa. Kun fokus siirtyy Hind Husseinista Miraliin, on vaikea enää tietää kumman tarinaa pitäisi myötäelää. Elokuvakerronnassa päähenkilön vaihtaminen kesken elokuvaa johtaa lähes poikkeuksetta hahmottomaan lopputulokseen. Niin nytkin.

Elokuvastaan Perhonen lasikuvussa (2007) tunnettu Julian Schnabel taitaa poliittisesti korrektin aihekäsittelyn mutta ei silti sorru liialliseen neutraaliuteen. Tarina ja kerronta olisivat olleet kuitenkin huomattavasti vaikuttavampia, mikäli Miral olisi ollut selkeämmässä keskiössä läpi elokuvan. Kenties Hind Husseinista ja orpokodista olisi ollut mielekästä tehdä kokonaan oma elokuvansa. Huomattavasta valkokangasajastaan huolimatta Husseinin ja orpokodin kohtalona on nyt jäädä Miralin tarinan taustalle tapahtumia vajavaisesti selittäväksi kulissiksi. Lopputulos on epäsuhta ja draamallisesti hajanainen. Tämä on valitettavan tavallista niissä historiaa kuvaavissa elokuvissa, joissa on monta keskeistä henkilöä ja kerralla yritetään kattaa liian pitkää ajanjaksoa

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,8 / 4 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com