Minari valkokangas

Lähtemisen ja jäämisen välissä oleminen on työlästä. Raskain vaihe on kuitenkin alkusysäys, juurien nykäiseminen irti maasta. Pysähdyksistä lähtö vaatii voimallista ponnistusta, jonka jälkeen on luotettava liike-energian vievän eteenpäin.

Minari on elokuva Yin perheestä, joka on tehnyt päätöksen lähteä uuteen maahan paremman elämän toivossa. Järki, tunteet ja usko ovat kaikki koetuksella, kun he koettavat tehdä elämästään omaehtoista ja juurruttaa itsensä Arkansasin vehreään maisemaan. Vaikeuksien keskeltä voi löytää myös rakkautta ja kauneutta.

Koreasta Yhdysvaltoihin tullut perhe muuttaa keskilänteen, jossa maaperä on hedelmällistä perheenpää Jacobin (Steven Yeun) amerikkalaisen unelman, oman farmin, toteuttamiselle. Perheen äidin Monican (Yeri Han) haikaillessa takaisin kaupunkiin Jacob päättää pelata suunnitelmalleen aikaa ja pitää vaimonsa tyytyväisenä lennättämällä anoppinsa Koreasta heille asumaan. Ilkikurista ja omapäistä mummia suvereenisti näyttelevä Yuh-Jung Youn on elokuvan tähti, joka sai roolisuorituksestaan ansaitusti muun muassa Oscar- ja BAFTA-palkinnot.

Minarin ohjaaja Lee Isaac Chung varttui maalla Arkansasissa ja hänen henkilökohtainen historiansa on varmasti vaikuttanut elokuvan visuaaliseen runsauteen ja perhesuhteiden hienovaraiseen kuvaukseen. Kulttuurien välissä elämisestä syntyvä tunteiden sekamelska esitetään vaivihkaa ja se näyttäytyy katsojalle etenkin perheen lasten kautta. Seitsemänvuotias David sonnustautuu cowboy-buutseihin, amerikkalaisuuden perikuvaan, mutta opettaa myös ystävälleen korealaisen korttipelin. Annen hahmossa tiivistyy vanhimmalle tyttärelle osuva vastuu ja hiljainen huolenpito perheen muista jäsenistä.

Identiteetin, uskonnollisuuden ja maskuliinisuuden teemat pulpahtelevat tarinan alta esiin. Miehet ovat isiä, pappeja ja tehtaanjohtajia, he näyttäytyvät päätöksentekijöinä ja toimijoina. Jacobille farmin menestyminen ei tarkoita pelkästään taloudellista hyötyä, vaan se myös symboloi hänelle omanarvontuntoa. Hänelle menestyksen siemen on yksilön eikä ulkoisten vaikuttumien tai Jumalan käsissä. Toisaalta itsepäisen mummin kujeet rikkovat tuttua miehisen toimijuuden kuviota ilahduttavalla tavalla.

Minari välttää tyypillisimmät ryysyistä rikkauksiin -elokuvien kliseet. Se tarjoaa monisyisiä hahmoja, joiden kipuiluun ja epätietoisuuteen tulevasta katsoja pystyy samaistumaan. Työn tekeminen jonkin eteen ilman takeita onnistumisesta on raastavaa ja tunne tasapainottomuudesta välittyy valkokankaalta. Chung onnistuu saamaan katsojan hahmojensa puolelle esittämällä heidät aitoina, epätäydellisinä ihmisinä. Tietty herkkyys aihettaan kohtaan on elokuvan vahvuus, se ei moralisoi tai tarjoa opetuksia eikä vastauksia.

Ihmisten liikkumista on jo kauan ohjannut halu jättää jälki itsestään maailmaan, kertoa olleensa täällä. Sopivan paikan löydyttyä juuret voi istuttaa uuteen maahan, josta kasvaa hellyydellä ja huolenpidolla jotain merkityksellistä. Minarin juurruttaa katsojan mieleen viimeistään Emile Mosserin luonnon ääniä ja musiikkia yhdistelevä ääniraita, joka kuljettaa keskilännen kuuman kesän tunnelmaan. Elokuvateatterien avautumista odottaneille Minari tarjoaa koskettavan paluun valkokankaan äärelle.