Kun aurinko ei nouse

On virkistävää vaihteeksi nähdä, että animaatioita tehdään muuallakin kuin Yhdysvalloissa ja Japanissa. Ranskalaisanimaatio Milo – Kuun vartija (2014) on hyvin perinteinen vahvaan visuaalisuuteen ja ystävyyden opetuksiin luottava tarina, mutta se on kuvastoonsa nähden yllättävänkin viihdyttävä tahmeasta alusta huolimatta.

Mune, le gardien de la luneAuringolle ja Kuulle valitaan aina 350 vuoden välein uusi vartija, jonka tehtävänä on huolehtia maailmassa vallitsevasta valon ja pimeyden välisestä tasapainosta. Auringon vartijaksi valitaan odotetusti koppava Hanson, mutta Kuun vartijaksi valitaan pieni ja kömpelö Milo. Kun Alisen Valtakunnan Akros varastaa Auringon, Milon, Hansonin ja heidän matkaansa lyöttäytyvän Nimin on saatettava maailman tasapaino jälleen kuntoon.

Tarinansa puolesta elokuva ei hengi omaperäisyyttä. Se on klassistakin klassisempi tarina pienestä ja vaatimattomasta henkilöstä, joka saa suuren vastuun kannettavakseen ja vastoinkäymisten kautta oppii itsestään uusia kykyjä. Myös maailman kahtiajako ja tasapainon ylläpitäminen on hyvin perinteinen aihe niin konkreettisella kuin abstraktillakin tasolla.

Mune, le gardien de la luneMielenkiintoisempaa kuitenkin on, että kaikki elokuvan hahmot eivät ole selkeästi Päivän tai Yön valtakunnasta. Nim on Hämärän valtakunnasta, ja tämän vuoksi hänen tulee olla tarkka siitä, missä ympäristössä kulkee. Liian kauan auringossa kulkeminen haurastuttaa, kun taas yön kylmyys jähmettää. Kumpaankaan maailmaan kuulumattomuudesta olisi voinut tehdä koko elokuvan kestävän teeman, mutta se ohitetaan toiminnan kustannuksella. Joitain kaikuja ulkopuolisuudesta on silti havaittavissa, ja se luo hahmoihin kaivattua särmää.

Myös Nimistä olisin toivonut vahvempaa ja erilaisempaa naispäähenkilöä. Vaikka hänelläkin on tehtävänsä ja ominaisuutensa, joihin muut tukeutuvat, hän toteuttaa silti naishahmon perinteistä konventiota, jonka tehtävänä on olla suojelun kohteena. Muutkaan hahmot eivät erityisemmin loista omaperäisyydellään, varsinkin Hansonin jatkuvan uhoamisen tarkoitus lienee vain huvittaa perheen pienimpiä amerikkalaisten valtavirta-animaatioiden tyyliin. Milo on kuitenkin tavanomaisuudestaan huolimatta sympaattinen, helposti samastuttava ja taidokkaasti kuvattu hahmo.

Mune, le gardien de la luneOlen animaation suhteen konservatiivi, enkä ole vieläkään oppinut pitämään tietokoneanimaation muovisuudesta ja pelimäisyydestä. Milon animaatio on tasaisen varmaa, sujuvasti soljuvaa tietokoneanimaatiota, sen värimaailma on ajoittain erittäinkin loistokas, mutta siitä puuttuu vahva tunnelma, joka sitoisi sen vahvemmin tarinaan ja hahmoihin, kuten on nähty viime vuosien parhaissa tietokoneanimaatioissa Coraline ja toinen todellisuus (2009) ja Frozen – huurteinen seikkailu (2013).

Joitain yksittäisiä valonpilkahduksia kuitenkin löytyy. Auringon ja Kuun temppelit ovat hienosti animoituja ja muistuttavat Hayao Miyazakin elokuvista, etenkin Liikkuvasta linnasta (2004). Kekseliäin ratkaisu on kuitenkin esittää Unimaailma perinteisen jäykän piirrosanimaation keinoin, ja vasta tällöin elokuvan visuaalinen ilottelu ja oivallukset pääsevät valloilleen. Jos elokuva olisi toteutettu kokonaan tällä tyylillä, olisin varmaankin lämmennyt sille enemmän.

Mune, le gardien de la luneYllätyksettömyydestään huolimatta Milo – Kuun vartija on kelvollinen seikkailutarina, joka ei ole liian hyperaktiivinen eikä kaikkea imelyyttä ja opetuksia katsojan päähän nuijiva. Mitään suurta siltä ei kuitenkaan kannata odottaa, ei tarinan eikä visuaalisuuden osalta.

* *
Arvostelukäytännöt