Mies, joka rakasti järjestystä valkokangas

Ove (Rolf Lassgård) on naapurustonsa oma järjestyksenvalvoja. Vuosikymmenien ajan hän on ylläpitänyt kuria ja järjestystä, jota horjuttamaan kirjaimellisesti täräyttää naapurin lapsiperhe muuttokuormineen. Oven etupihalla könöttävä postilaatikko jää peräkärryn rutistama symboloimaan muutosta, jonka perheen saapuminen naapurustoon saa hänen elämässään aikaan.

Pihapiirissään rasittavana valittajaukkona tunnettu Ove kyltittää naapurustoa erilaisin kielloin ja kehotuksin. Aamunsa hän aloittaa järjestelmällisellä kierroksella tarkistaen, että sääntöjä myös noudatetaan. Toinen hänen rutiineistaan on vierailu Sonja-vaimon haudalla. Vähitellen katsojalle paljastuu, miksi säännöt ovat kiukkupussille kaikki kaikessa.

Arjen sankarin elämäntarina on toki koskettava ja hellyttävällä tavalla esitetty, mutta kompastelee loppua kohden omaan kyltymättömyyteensä. Lähtökohtaisesti inhottavan suorasukaisena näyttäytyvästä miehestä alkaa muodostua varsinainen pyhimys, joka saa hymyilemään niin reaktiokyvyttömän halvauspotilaan kuin vastasyntyneenkin. Hän majoittaa kotiinsa nuoren itselleen tuntemattoman homomiehen ja adoptoi vieläpä inhoamansa kissankin. Rajanveto hieman maltillisempaan hyväsydämisyyteen olisi häivyttänyt naiiviksi taipuvaa tarinaa.

Karismaattinen Rolf Lassgård on roolissaan valovoimainen. Oven olemus on samanaikaisesti yksinkertainen, mutta täynnä yksityiskohtia, jotka Lassgård tuo esille loistavasti. Myös Oven elämää mullistaneet naiset, Sonja (Ida Engvall) ja naapurinrouva Parvaneh (Bahar Pars), on kuvattu samanlaisella lämminhenkisellä otteella onnistuneesti roolitettuina.

Retrospektiiviset kohtaukset ovat lääkettä nostalgiankaipuuseen. Elokuva maalaa samanaikaisesti Oven elämäntarinaa sekä ruotsalaista mielenmaisemaa. Mies edustaa sukupolvea, jonka mielestä ennen kaikki oli paremmin. Vanhojen aikojen kaipuustaan huolimatta suurisydäminen Ove taipuu lopulta kokeilemaan naapurinsa valmistamaa sahramilla maustettua riisiruokaa kastikkeen ja perunoiden sijaan. Suomalaiskatsojalle Ove näyttäytyy helposti ruotsalaisena Mielensäpahoittajana.

Tiuhaan ripotellut yksityiskohdat ruotsalaisesta yhteiskunnasta ja kirjoittamattomista säännöistä luovat itselleen nauramisen mallin, jota niin Suomessa kuin Ruotsissakin käytetään toistuvasti komediallisena aineksena. Tunnistettava malli tekee elokuvasta helposti lähestyttävän. Huumori syntyy hienovaraisista hetkistä, mikä luo elokuvaan omanlaisensa tunnelman, joka saa katsojan hymyilemään varovaisesti kyyneleet silmissään. Siinä käsikirjoitus ja ohjaus lienevät parhaimmillaan. Huutonaurua Mies, joka rakasti järjestystä ei komedian ystävälle suoranaisesti tarjoile.

Elokuva on kokonaisuutena sanalla sanoen kädenlämpöinen. Elokuvassa on niin koskettavat, dramaattiset kuin hauskatkin hetkensä, joita tarinassa pinotaan toistensa päälle lopulta turhankin paljon. Liika on yksinkertaisesti liikaa, ja silti elokuvasta puuttuu se jokin, joka tekisi siitä ainutlaatuisen.